6.12.2013

Mieliala +-

Oksensin eilen illalla. Ihan ihka ensimmäistä kertaa sormet kurkkuun. Viimeksi sain vähän ulos vatsalihaksilla, mutta tämä oli erilaista. Piti paastota, mutta söin... Jotenkin syömättömyys oli pitänyt kaikki tunteet piilossa ja kun söin ne puskivat esiin ja kaikki ahdistus muustakin kun syömisestä nousi pintaan. Juttelin Amelian kanssa puhelimessa ja oksensin samalla. 
"En mä saa mitään ulos, tulee vaan ilmaa"
"Muista olla seisaaltaan, kyllä sä pystyt siihen"
"En mä osaa! No okei yritän vielä kerran, oota."
"Jei hyvä, juu ootan!"
"Jes nyt tuli! Se oli tosi jännää!!!"
"Eikä, hyvä sinä! onnee!"
"Toi oli oikeesti kivaa, oota taas yritän saada lisää ulos"
"Jeiii, jes!!"
"Jee onnistu taas! Mun kurkkuun sattuu nyt sikana, en pysty enää..."
"No mut ihan sika hyvä, et opit sen tekniikan"

Ja näin mä kai sitten opin lopultakin oksentamaan. Ihan amatööristi, mutta jos tästä haluaa löytää jotain postitiivista toiselta kantilta, niin ehkä tää autto mun järkyttävää oksennuskammoa kohtaan. Ei se ollutkaan niin kamalaa kun pelkäsin. Tosin kurkku on tosi kipee, eikä kaloritkaan oo läheskään kaikki siellä pöntössä. Joten ei se ole ainakaan vielä kovin upea ja hieno taito. Liika oksentelu pilaisi hampaatkin. Pelkään myös, että jos opin oksentamaan mun syömissäätö muuttuu bulimiatyyppisemmäks. Nyt ei tosin oo mitään pelkoo, sen verran epämukava olo.


Mitäköhän muuta mulle kuuluu? No mun vaaka on Amelialla lainassa. Se on niin kätevän pieni kuljettaa mukana, eikä paina paljon mitään (:.

Ja joulufiilis on laskussa. Oon koko syksyn oottanu joulua ja nyt kun se viimein lähenee, mua alkaa ahdistaa. En ymmärrä miksi. Ärsyttää kun kaikki ahdistaa. Itseasiassa ahdistaa koska kaikki ahdistaa,




Mun mieliala on muutenkin nykyään ihan outo. Saatan aloittaa päivän "eikä ihana sää, ihanaa! tästä tulee hyvä päivä!! En kestä, kaikki on niin upeeta. Nyt musiikki täysille<3". Koulussa alkaa väsyttää ja koomaan koko päivän. Kotona alan itkeä, koska tuntuu niin pahalta. Ihmiset oli ilkeitä, minäkin olen ihan munapää. Äiti huutaa. Ei siihen tarvitse oikeastaan mitään syytä edes, että alkaa ahdistaa. Googletan miten lavastaa itsemurha onnettomuudeksi. Kukaan ei koskaan saisi tietää, mitä oikeasti tapahtui. Otan päiväunet, herään ja teen teetä. Nauran äsköiselle ololle ja ryttään itsemurhasuunnitelman roskiin, ihan naurettavaa toimintaa tosiaan. Linnottaudun koneen ääreen ja alan vedellä henkkamaukan ostoskoriin innoissani tavaraa. "Tää, tää ja tää. Oon niin onnellinen, haluun kaikkee ihanaa. Voi, että noi tossut tekee musta maailman onnellisimman tytön". Oon maailman onnekkain ihminen maailmassa! Valvon pitkään ja tilailen ihan turhaa tavaraa. 

          Myöhemmin tavaraa alkaa ilmaantua postiin, äidille en sano mitään, suunnittelen miten haen ne salaa. Kavereille sanon välillä että tilasin jotain pientä, en aina. Vaatteet eivät olleetkaan mitenkään ihmeellisiä. Mietin mitä mun päässä liikkuu. Tungen kaikki vaatehuoneeseen, sinne ei kyllä enää kohta mahdu mitään. Tuskin mä noitakaan koskaan käytän. Ahdistaa, miksi mun pitää olla tällainen? Mikä mussa on vikana. Itken sängyn nurkassa ja tärisen. Kukaan ei välitä. Edes tavarat eivät tuoneet onnea.

           Herään iloisena viikonloppuaamuna. Ihana viesti siltä pojalta... En kestä! Oon valmis luovuttamaan pienelle säädölle koko elämäni. Haluan heittäytyä villiin ja jännittävään suhteeseen täysin. Tahdon semmoisen rakkauden kuin leffoissa! Kaipaan rakkautta niin paljon.... Yhtäkkiä kesken viestittelyn alkaa ahdistaa. En mä voi päästää ketään mun lähelle. Eihän toi ees ollut niin kiva.. apua, pakko äkkiä mennä oflineen. Sanon että meen nukkumaan. Ahdistaa, likainen oli
 pelkästä pienestä flirtistä. Pakko saada kaikki ihmiset ulos mun elämästä!


Istun ihan yksin kotona. Tajuan ettei elämässä oo mitään järkeä. Lyön itseni vatsaan... Olen niin lihava. Ei tässä kropassa olossa oo mitään järkeä. Miksi kukaan rakastaisi mua kun oon kaikin puolin niin huono ihminen. Säälittävää itsesääliä. Kato nyt ittees, olet niin nolo... Ei kukaan muu ole tuollainen. Joku tulee kotiin, kuivaan äkkiä kyyneleet. Jos tosiaan tappaisin itseni... Ei se olisi kellekään haitallista. En oo aikaan saanut mitään niin hienoa että mun pitäisi elää. Aloitan kirjoittamaan itsemurhaviestiä. "Rakkaat vanhemmat....".

Aamulla ahdistaa vieläkin. Koko päivän mietin elämän tarkoitusta. Entä jos kaikki oleva on vain harhaa, kuvitelmaa, unta. Mitä siis tapahtuisi jos kuolisin...? Nään jokaisen esineen itsemurhavälineenä. Häpeän ajatuksiani ja mietin, että entä jos joku pystyy lukemaan niitä. Hirveää! Pakko äkkiä ajatella jotain, mikä ei kiinnitä huomiota. Loppu päivästä kaveri päättää yhtäkkiä ollakkin super hyvällä tuulella. Iloisuus kai tartuu minuun ja nauran vatsakippurassa. Elämä on ihanaa! Koulun jälkeen on pakko mennä shoppailemaan! Seppälässä vaikka mitä uutta... pakko saada kaikki! Ihan kaikki!

Kaupungilla ahdistaa taas.. Ihmiset on niin laihoja. Pidättelen kyyneliä ja menen kauppakeskuksen vessaan niiskuttamaan. Miks kaikki on niin vaikeeta...?


"Masentaamasentaa... Kaikki-on-kamalaa-tahon-kuolla-itkettää....masentaamasentaa.... Kaikki-on-upeeta-oon-niin-onnellinen..... Yhyy-en-voi-olla-onnellinen-oon-niin-turha-paska..... Masentaa... jne"





Juttelin Amelian kanssa, tästä mun mielialan isoista muutoksista. Suurimman osan ajasta oon alakuloinen. En mitenkään merkittävän masentunut. Tuntuu vaan turhalta ja mitättömältä, millään ei ole mitään väliä. Sitten tulee masnennus- ja ilopiikkejä. Yhtäkkiä  ihan hetkessä oon tappamassa itteeni tai päinvastoin ryntään ilosena joka paikkaan, tanssin, riehun, teen päätöksiä yhtään harkitsematta. Haluun vaan olla villi ja vapaa.
           Amelia ehdotti kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Mutta kun kaverin kaverilla/säädöllä/ihastuksella oli kaksisuuntainen... Se kuulosti ihan erilaiselta. Maaninen- ja depressiivinenkausi kesti tyyliin puolivuotta. Mulla kestää puolesta tunnista pariin päivään. Yleensä muutaman tunnin. Heittelyt on tosi rajuja, mutten jotenkin tajua mistä ne johtuu... Kuitenkin semmoista negatiivista oloa on paljon enemmän, pieni pahaolo on normaali olotila... Ei kuitenkaa kokoajan sitä ääripahaaoloa. Se tulee juurikin aina piikkinä hetkeksi. Aika usein, muttei ne piikit oo pitkiä.



P.s. Multa on nyt toivottu postausta:
-turvaruoista
-päivä kuvina

Onko muita toiveit c:?

44 kommenttia:

  1. Täytyy tähän alkuun sanoa, että tykkään sun tavasta kirjoittaa! Just toi mielialan vaihtelun kuvaus on jotenkin kivasti kirjoitettu ja sitä on miellyttävä lukee :) (ei siis silleen kiva lukee että "jee sulla on paha olla" vaan hienosti kirjoitettu…:D ymmärsit varmaan!)
    Samaistuin myös tosi paljon tohon mielialan heittelyyn, mulla on itellä ollut ihan samanlaista jo pari vuotta. Välillä just tuntuu että ei vois olla ihanampaa elämää, ei voi kun hymyillä ja olla onnellinen, mut sit seuraavassa hetkessä mieli on ihan maassa eikä voi muuta kun käpertyä sänkyyn ja itkee tyynyliina märäksi. Ne jaksot on välillä lyhyitä ja välillä pitkiä, toisinaan mieliala vaihtelee tunnin-parin välein, mutta esim. nyt mulla on ollut jo monen viikon jakso kun on pelkästään masentanut ja illat oon viettänyt itkien. Toisaalta sitä ennen oli monen viikon jakso pelkkää onnellisuutta, joten kai tääkin on taas tällasta ohimenevää….. turhauttavaa vaan kun ei oo itsellä sitä kontrollia omista tunteista ja ne vaihtelee miten sattuu!
    Osaan samaistua myös sun syömisongelmiin, kamppailen itse myös päivittäin ristiriitaisten tunteiden kanssa siitä syönkö vai en, ja jos sorrun ahmimaan, haluaisin vaan oksentaa kaiken ulos, mutta vielä en osaa.. Masennuskauden keskellä myös ainoita ilonaiheita on ollut se kun on nähnyt vaa'assa pienemmän luvun.
    En oikein tiedä enää mikä tän kommentin pointti oli, mut teki mieli vähän purkautua kun oon jo pidempään seurannut sun blogia mutten vielä koskaan kommentoinut mitään :D kai mä halusin sanoa, että et ole yksin ongelmiesi kanssa, aina löytyy muitakin jotka käy läpi samanlaisia ajatuksia. Jakselemisia sulle, vaikutat aivan ihanalta tyypiltä! <3 C:

    VastaaPoista
  2. Oletko miettinyt, että tuo jouluahdistus saattaa johtua siitä, että pidät joulusta niin paljon? Tai siis, saatoit ajatella syksyllä, että joulu on ihanaa aikaa, silloin kaikki on paremmin... Ja sitten kun olo pysyy samana, vaikka "ihana aika" lähestyy lähestymistään, se alkaa ahdistaa? Olikohan tuossa logiikassa mitään järkeä? No, tsemppiä joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ajatellutkaan asiaa : o, mutta hyvin mahdollista!!

      Poista
  3. molemmat postukset ois tosi jees! :3 ja voimia, oot ihana ;__; <3 *virtuaalihali*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyl mä varmaan voin tehä c:, hali sullekkin!

      Poista
  4. Semmosia pohdiskelevia postauksia on kiva lukee:) Ihana blogi<3

    VastaaPoista
  5. Noi postaukset kuulostaa kivalta :) ja ois ihana jos voisit julkasta enemmän sun itte ottamii kuvii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa eilen itekki et oon nyt paril viimesel postauksel turvautunu liikaa valmiisiin kuviin :,D

      Poista
  6. Mitä se oksentaminen auttaa? Ala syömään(terveellisesti toki) niin alat laihtua. Paastoamisella paino junnaa paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oksentamisella tulee kalorit pihalle : D. Ja ala itse julkaista tietämättömiä kommenttejasi muuten kuin anonyyminä.

      Poista
    2. Mäki oon miettiny tota oksentamisen tarpeellisuutta ku eiks siin ennen oksentamista kuitenki ehi imeytyy niit ruoka-aineita? En siis tiiä varnuudella mut ihan ku oisin kuullu joskus tt-tunnilla tälläst? :o

      Poista
  7. randomi kysymys:
    mulla vatsa kurnii koulussa tunneilla aivan helvetisti D: tosi ärsyttävää kun muuten ihan hiljasta koko luokassa sen 75 min mut vatsa ääntelee nälästä jatkuvasti niin et muut kuulee..
    miten sä saat omas hiljaseks? auttaako vesitankkaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ääntelee masu varsinkin just vähän aikaa syömisen jälkeen ja joskus paastolla. Murinasta ei oo koskaan oikein muodostunut ongelmaa :/

      Poista
  8. Moikka!
    Tosta mieliala-asiasta: onks sulla ollu tollasta jo ennen ku alotit laihdutuksen? Koska veikkaisin et se johtuu vaan aliravitsemuksesta, ku kroppa ei saa kaikkea tarvitsemaansa ni ei mielikään toimi. Vähä samalla tavalla ku jos ei oo nukkunu niin mielialat toimii ihan miten sattuu. Mulla itellä on epävakaa persoonallisuushäiriö ja siihen kuuluu mielialojen heittely ja ailahtelu, et jos epäilet jotai vakavampaa ni kannattaa googletella tota. Tsemppejä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo varma millon tää alko, oon nyt vasta alkanu kiinnittää huomiota 3:. Ja tavallaan ois hyvä jos tää johtuis vaan mun syömisestä ja nukkumisesta, koska sillon asia olis korjattavissa millon vaan.

      Tsemppiä sinullekin :3!

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Kun luin tota niin mietin että onkohan sulla diagnosoitu kaksuuntanen. Mutta sitten taas mielialan heittely voi johtua monesta muustakinn asiasta.. Pystyin hyvin kyllä samaistuu tohon mitä kirjoitit. Mulla heittelee mielialat ääripäästä toiseen.. Syön lääkettä maniaan ja toista lääkettä masentuneisuuteen. Mulla ei oo koskaan diagnosoitu masennusta eikä kaksuuntaista (resepteissä lukee 'deprakine manian hoitoon' ja toisessa mirtazapin masennustilan hoitoon) Diagnoosina on epävakaa persoonallisuushäiriö. Epävakaa persoonallisuushäiriö muistuttaa paljon kaksuuntaista, mutta toisaalta niin paljon monia muitakin sairauksia. :D Hankalaa siis veikata mitään kun tuntuu ettei lääkäritkään aina osaa löytää oikeita diagnooseja. :/

    Tekis mieli sanoa niinku monet muutkin aina että älä oksenna kuolet tohon hui kun oot pieni älä kuihduta ittees enempää. Mutta koska tiedän ettei se oikeasti nyt auta mitään, niin sanon ääneen mitä tuli tosta oksentamisesta mieleen. Se tosiaan on niin että harjoitus tekee mestarin. Sen oppii kyllä tosi nopeaa ja sen jälkeenkin kun on oppinut niin voi aina oppia oksentamisestakin uusia asioita. Ja oksentamiskammo kyllä häviää mitä enemmän oksentaa. Ite oon oksennellut muutaman vuoden verran paljon, mutta välillä on ''pieniä'' taukoja ja nyt en oo oksennellut varmaan reilu kuukauteen, niin huomaan jo heti että oksentamiskammo on palaamassa. Sen pystyy pitää poissa oksentamalla, mutta mulla ainakin pienikin tauko aiheuttaa taas isomman kynnyksen siihen.

    Ja päivä kuvina olis kiva. :) Tai miksei vaikka molemmat! :) Sulla on ihana blogi, kirjoitat niin mukavalla tavalla että on mukava seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kun ei ne "ilosuuspiikit" oo mitenkään epämiellyttäviä, ainoostaan semmoi harkitsematontoiminta välillä kaduttaa :/

      Ja kiitos paljon c:

      Poista
  11. tuli kylmät väreet lukiessa tuota teidän keskustelua puhelimessa. ei tuo ole tervettä.

    VastaaPoista
  12. Musta olis ihanaa, jos kirjottaisit joitain sun hyväks kokemii vinkkejä laihdutuksessa? Esim miten vastustaa kiusauksii, miten laihduttaa silleen et muut ei tajuu mitään? Mä haluisin niin hirveesti laihtuu mut sorrun aina syömään ihan liikaa :( ahdistaa olla tällanen läski valas ku haluisin vaan et mul ois yhtä hyvä itsehillintä ku sulla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan nyt, en oo vielä ihan miettinyt loppuun kuinka paljon ns."vinkkejä" moraalini antaa jakaa (:.Ja hei ei mun itsehillintä mikään super hyvä oo :D!

      Poista
  13. Samastuin tekstiisi, muistan niin minkälaisia tunteita itse kävin sinun ikäisenäsi anoreksiaa sairastaessani. Välillä kaikki oli hyvin, sitten muistin millaisessa kehossa olen ja aloin vihaamaan itseäni. En voinut olla hyvä ihminen millään muotoa, koska elin sellaisessa vartalossa. Lopulta se meni siihen, että ei enää tullutkaan niitä pieniä onnenhetkiä.. olin huono kaiken aikaa. Kaikille olisi parempi jos kuolisin. Kirjoitin kaikille ystävilleni, perheen jäsenille ja sukulaisille jäähyväiskirjeet, olin henkisesti valmis kuolemaan. Mutta en uskaltanut sitä tehdä, ja se sai miut tuntemaann itseni entistä saamattomammaksi. En pystynyt edes siihen.

    Eihän kukaan itsevarma ihminen sairastu anoreksiaan. Ne ongelmat on jossain tuolla ollut aina, epäavarmuus ja riittämättömyyden tunne. Laihdutus on se asia jota itse voi kontrolloida, tai siltä se tuntuu.. tosiasia on se että se sairaus kontrolloi sinua. Ei se onni tule laihdutetuista kiloista tai uusista vaatteista. Se voi hetken tuntua hyvältä, mutta ei se oleaitoa onnea. Et voi olla onnellinen ennen kun pystyt oikeasti sanomaan, että olen hyvä ihminen. Ennen kuin siulla on sisäinen rauha, ennen kun olet tyytyväinen siihen kuka sinäolet. Sellaisena kun nyt olet, ei sitten kun olet 38kiloinen.

    Olet taatusti monelle ihmisille todella arvokas. Varmasti myös äidillesi. Sanon näin äitini pari vkoa sitten rintasyövälle menettäneenä, että yrittäkää puhua ja yrittäkää ymmärtää toisianne. Äidin ja tyttären välit voi parhaimillaan olla jotain joka nostaa teidät molemmat syvästäkin kuopasta.. joskus sellaisen suhteen saamiseen vaaditaan paljon, ja joskus sellaista ei voi saavuttaa. Mutta jokaisen kannattaa kuitenkik yrittää.. huomisesta kun ei tiedä.

    Itse ole nyt onnellinen, parantumisesta on useampi vuosi.. enkä olisi nt näin vahva jos en olisi sitä käynyt lävitte. Mutta onneksi en uskaltanut viedä itseltäni henkeä, koska miun elämä on nyt upeaa. Tällä hetkellä toki olen äärettömän surullinen, koska äitini vietiin minulta aivan liian aikaisin pois. Mutta tunteet ei kuole koskaan ja äidin opetukset kulkee miun mukana koko miun loppuelämäni. Mutta muuten, olen tyytyväinen siihen kuka minäolen. Se millaisessa paketissa mie tulen niin se on ihan toisarvoinen asia.. sillä ei ole väliä, se mitä mie olen ihmisenä.. sillä on väliä. Ja se kuulemani mukaan näkyy myös ulospäin. Myös niille jotka ei minuu tunne. Olen suloinen ja kiltti, mutta myös äärettömän vahva.. ja miun vahvuus saattaa tulla joillekin yllätyksenä. Totta kai olen joskus epävarma itsestäni, saisin luottaa enemmän omiin kykyihini.. mutta kaikki aikanaan. Ihminen kasvaa koko ikänsä.. ja joku pävä siekin olet onnellinen ja aidosti iloinen siitä kuka sinä olet.. välittämättä siitä miltä näytät. Tai okei, me ollaan naisia.. totta kai me halutaan näyttää hyvältä, mutta onni ei saa olla siitä kiinni.

    Toivon, että joku päivä pystyt laskemaan irti anoreksiastasi ja lakkaat määrittämästä itseäsi vaa'an numeroiden mukaan. Se päivä tulee sitte, kun olet siihen valmis. Eikä se sillioinkaan tule noin vain, siun täytyy nähdä pikkasen vaivaa että alat ymmärtämään kuinka hieno ihminen sie olet ihan sellaisena kun olet :) !!

    Aamuavautuminen :) !! Oikein ihanaa sunnuntaita sinulle. Toivottavasti tänään on hyvä päivä ♡ !!

    VastaaPoista
  14. Samastuin tekstiisi, muistan niin minkälaisia tunteita itse kävin sinun ikäisenäsi anoreksiaa sairastaessani. Välillä kaikki oli hyvin, sitten muistin millaisessa kehossa olen ja aloin vihaamaan itseäni. En voinut olla hyvä ihminen millään muotoa, koska elin sellaisessa vartalossa. Lopulta se meni siihen, että ei enää tullutkaan niitä pieniä onnenhetkiä.. olin huono kaiken aikaa. Kaikille olisi parempi jos kuolisin. Kirjoitin kaikille ystävilleni, perheen jäsenille ja sukulaisille jäähyväiskirjeet, olin henkisesti valmis kuolemaan. Mutta en uskaltanut sitä tehdä, ja se sai miut tuntemaann itseni entistä saamattomammaksi. En pystynyt edes siihen.

    Eihän kukaan itsevarma ihminen sairastu anoreksiaan. Ne ongelmat on jossain tuolla ollut aina, epäavarmuus ja riittämättömyyden tunne. Laihdutus on se asia jota itse voi kontrolloida, tai siltä se tuntuu.. tosiasia on se että se sairaus kontrolloi sinua. Ei se onni tule laihdutetuista kiloista tai uusista vaatteista. Se voi hetken tuntua hyvältä, mutta ei se oleaitoa onnea. Et voi olla onnellinen ennen kun pystyt oikeasti sanomaan, että olen hyvä ihminen. Ennen kuin siulla on sisäinen rauha, ennen kun olet tyytyväinen siihen kuka sinäolet. Sellaisena kun nyt olet, ei sitten kun olet 38kiloinen.

    Olet taatusti monelle ihmisille todella arvokas. Varmasti myös äidillesi. Sanon näin äitini pari vkoa sitten rintasyövälle menettäneenä, että yrittäkää puhua ja yrittäkää ymmärtää toisianne. Äidin ja tyttären välit voi parhaimillaan olla jotain joka nostaa teidät molemmat syvästäkin kuopasta.. joskus sellaisen suhteen saamiseen vaaditaan paljon, ja joskus sellaista ei voi saavuttaa. Mutta jokaisen kannattaa kuitenkik yrittää.. huomisesta kun ei tiedä.

    Itse ole nyt onnellinen, parantumisesta on useampi vuosi.. enkä olisi nt näin vahva jos en olisi sitä käynyt lävitte. Mutta onneksi en uskaltanut viedä itseltäni henkeä, koska miun elämä on nyt upeaa. Tällä hetkellä toki olen äärettömän surullinen, koska äitini vietiin minulta aivan liian aikaisin pois. Mutta tunteet ei kuole koskaan ja äidin opetukset kulkee miun mukana koko miun loppuelämäni. Mutta muuten, olen tyytyväinen siihen kuka minäolen. Se millaisessa paketissa mie tulen niin se on ihan toisarvoinen asia.. sillä ei ole väliä, se mitä mie olen ihmisenä.. sillä on väliä. Ja se kuulemani mukaan näkyy myös ulospäin. Myös niille jotka ei minuu tunne. Olen suloinen ja kiltti, mutta myös äärettömän vahva.. ja miun vahvuus saattaa tulla joillekin yllätyksenä. Totta kai olen joskus epävarma itsestäni, saisin luottaa enemmän omiin kykyihini.. mutta kaikki aikanaan. Ihminen kasvaa koko ikänsä.. ja joku pävä siekin olet onnellinen ja aidosti iloinen siitä kuka sinä olet.. välittämättä siitä miltä näytät. Tai okei, me ollaan naisia.. totta kai me halutaan näyttää hyvältä, mutta onni ei saa olla siitä kiinni.

    Toivon, että joku päivä pystyt laskemaan irti anoreksiastasi ja lakkaat määrittämästä itseäsi vaa'an numeroiden mukaan. Se päivä tulee sitte, kun olet siihen valmis. Eikä se sillioinkaan tule noin vain, siun täytyy nähdä pikkasen vaivaa että alat ymmärtämään kuinka hieno ihminen sie olet ihan sellaisena kun olet :) !!

    Aamuavautuminen :) !! Oikein ihanaa sunnuntaita sinulle. Toivottavasti tänään on hyvä päivä ♡ !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja aamen, sanoit kaiken mitä oon halunnut sanoa!

      Poista
    2. Oon tosi pahoillani äidistäsi, paljon voimia sinulle :(!<3

      Tosi viisas teksi muutenkin, tälläiset kommentit laittaa aina ajattelemaan, kiitos.

      Poista
  15. Toi sun laihduttaminen on jo tosi vaarallista. Tiesikkö että rautaa saa liha ja täysviljavalmisteista. Jos et syö näitä, et saa rautaa ( jonka tehtävänä on kuljettaa happea verisuoniin) nii hapen kuljetus hidastuu huonoksi ja ties mihinkä se voi johtaa. Mulla saattaa olla pieni käsitys kuka oot jos asut Seinäjoella, btw.

    VastaaPoista
  16. voi muru sua, mulle voit puhua aina jos siltä tuntuu :( ei kannata alkaa oksentaan (mikäs mä nyt oon muita neuvomaan...) mut se muuttuu jossain vaiheessa ihan helvetiks ku on pakko vaan oksentaa joka aterian jälkeen.. hali sinne sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon :(, mutta se olis hyvä hätävara keino jos tulee syötyä liikaa. Hali sullekkin 3:<3

      Poista
  17. Mullakin oli joskus teini-iässä (15-17v.) just tollasia jatkuvia mielialan vaihteluita. Saatoin olla hyvälläkin tuulella hetken aikaa ja sitte yhtä-äkkiä saatoki tulla sellanen äksy olo tai hirvee masennus. Olin itekki ihan kummissani ku huomasin, miten käyttäydyin ja tunsin. En tajunnu ollenkaan, miks saatoin yhtä-äkkiä suutahtaa, jos sisko kysy ihan asiallisesti jotain, tai miks mun mieli muuttu mustaksi onnellisuuden jälkeen ja lukittauduin omaan huoneeseeni moneks tunniks. En tiedä vieläkään syytä :/ Mut yks, mikä mua autto, oli se kun äiti tuli juttelemaan mun kanssa yks ilta ja kysy, miksi käyttäydyn noin. "Mikä sua vaivaa?" Eikä se luovuttanu, ennen ku pihistin murheeni pihalle, ja siitä hetkestä lähtien, oon voinu pikku hiljaa paremmin ja paremmin. Tosin syömisvammailua harrastan edelleen... Ei kai sitä kaikkia ongelmia äititkään osaa poistaa :)
    Jos haluut päästä eroon, noista mielialan vaihteluista, eti joku sellanen, jonka kans voit puhua sun ongelmista. Sen ihmisen pitää olla kans sellanen, joka tukee sua 100% eikä toivo ettet parantuis, vaan sen takia, että ite jää yksin (jos tiiät, mitä tarkoitan. Ei siis apua sellaselta, jolla on sama ongelma, mut joka ei halua parantua).
    Toivon sulle kaikkea hyvää. :) Toivottavasti löydät vielä valoa sieltä, mistä sitä on vaikea löytää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amelia on ainoo (irl) kelle voin tästä rehellisesti puhua ja joka tukee mua joka tilanteessa. En usko että äitikään ymmärtäis. Sen mielestä syömishäiriöt on pilalle lellittyjen teinien yritys tehdä väkisin ittelleen ongelmia, kun sellasia ei oo.

      Poista
    2. Sun äitis ei selvästikkään tajua ongelmaa tai sitten pelkää tai ei osaa auttaa sua. Apua pystyy saamaan myös muualta. Esimerkiksi terveydenhoitajalta, opettajilta, koulukuraattoreilta, sairaanhoitajilta, terapeutilta jne. Tarvitsee ottaa vain se yksi rohkea askel eteenpäin, niin varmasti saat apua ongelmiisi. Kaikki varmasti näyttäisi hieman selkeämmältä, jos saisit puhua jonkun sellaisen kanssa, joka oikeasti osaa sinua auttaa.
      Oon varma, että ton sun tunnemuurin alta löytyy oikeesti tosi ihana ja eloisa ihminen. Sulla kävi vaan vähän huono tuuri ku sait äidiksi sellasen, joka ei vaan aina ihan värähtele samalla taajuudella ku sinä ja jolla sattuu olemaan lukemani perusteella pikkusen heikot tunnetaidot...

      Poista
  18. Tykkään sun blogista tosi paljon :3 Ainaku on vaikeeta ja luen sun blogii nii tulee parempi mieli :)

    VastaaPoista
  19. Kuinka paljon painat tällä hetkellä? Ainakin noin suunnilleen jos et tarkkaa lukemaa tiedä? :) Mulla on kans aika samanlaista, mut en oo ihan vielä uskaltanu oksentaa, koska pelkään sitä. Yrittäny kuitenki oon... Välillä ku luen sun blogia, niin tuntuu kuin lukisit mun ajatukset! Oon lukenu sun blogia jo kauan, mutten oo vielä kertaakaan kommentoinu. Kauheesti voimia sinne ruudun toiselle puolelle! Oot arvokas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 46 kai. Vaaka on tosiaan amelialla. En usko että onnistun ees tänä vuonna enää laihtumaan. En mä koskaan onnistu syksyn ja joulun aikana :( viime vuonna vielä lihoin, tänä vuonna en onneks.

      Poista
    2. olitko alun perin 60? wow oot hyvä! oon kade sulle

      Poista
    3. Melkein : D. En käynyt painvimmillani vaa'alla mut villi veikkaus vois olla 57kg

      Poista
  20. siis pitääkö oksentaa seisaallaa? ku en ite osaa:( ja oon 164 ja 58-59

    VastaaPoista
  21. kuinka nopeeta oot laihtunu niinku vaikka vuodessa?

    VastaaPoista

<3