Ja silloin kaikki avoimuus meni piiloon

Mulla oli eilen illalla riitaa hyvän kaverin kanssa. Meillä on muutaman ihanan ihmisen (ei siis kovinkaan monen, siksi siitä on muodostunutkin niin tiivis) kanssa ns."ryhmä", miksi sitä pitäisi kutsua? Se oli alunperin kik-perhe, koska se oli ensimmäinen paikka jossa juttelimme kaikki yhdessä. Nykyään kuitenkin olemme tosi hyviä kavereita, juttelemme puhelimessa, facebookissa, facetimessä, whatsapissa, kikissä jne. Alkuperäinen tarkoitus oli tsempata toisiamme laihtumaan, nyt kuitenkin osa yrittää parantua ja tuemme siinä, emme kannusta toisiamme satuttamaan itseään, tai muuta vastaavaa "proana touhua". On kuitenkin upeaa, että on ihmisiä jolle voi puhua rehellisesti myös ahdistuksesta ja pahasta olosta. Tai siihen on mahdollisuus, mutten ole vielä pystynyt kellekkään puhumaan täysin tunteistani tai syvimmistä ajatuksistani. Koska pelkään ettei ketään oikeasti kiinnosta ja minun on hirveän vaikea luottaa kehenkään. Mutta siinä kohtaa vika on minussa.

 En ole koskaan oikein osannut ilmaista loukkaantumistani ja pahaa oloa oikein. Jos joku sanoo jotain mikä loukkaa minua, yritän päällisin päin suhtautua mahdollisimman humoristisesti "heh heh, joo mä oon vähän tällänen", "juu hah hah oon vähä vajaa vissii", hahahehhehhihhih (tosi hauskaa että sanoit noin kurjasti). Oon myös melko herkkä ja sitten mietin niitä asioita illalla, että mikä vika minussa on. En kuitenkaan uskalla ottaa asioita puheeksi, sillä oon ihan varma että mulle vaan naurettaisiin, että se oli läppää ja oon huumorintajuton tai että pitäähän mun nyt faktat kestää.

          Mulla on ihan hyvä itseironia, ei ehkä paras, mutta ihan ok. Jos mokaan, osaan nauraa itselleni, vaikka hävettäisikin. Ymmärrän myös kaiken selkeän läpän kavereiden kesken "sekin mursunpersehoro" (no olipas huono esimerkki), se on ihan hauskaa. 

          Mutta jos toisen käytös tuntuu oikeasti pahalta, saako siitä sanoa? Jos saa niin miten? Haluaako joku loukata minua vai olenko käsittänyt asian väärin? Mikä minussa on vikana? Mulle tulee tälläisiä tilanteita usein. Kerran yksi kaveri sanoi "Kuule sä et oo niin kevyt, että jaksaisin pitää sua sylissä", eihän se ole suora loukkaus, ei siitä kuulu loukkaantua. Silti pistää sydämeen. Olen lihava, huono, ehkä jos olisin pienempi tunteeni huomioitaisiin. Ei tuollaisesta kehtaa sanoa, kun en tiedä onko minulla oikeus tuntea siitä pahaa oloa, tunnen silti. Ehkä se pitää piilottaa. Myöskään suuremmista jutuista en uskalla sanoa, puin ahdistuksen omalla tavallani. Laihdutan, juoksen.... jopa kiukuttelen vanhemmille (huono lapsi...). Ehkä olen jopa rakentava ja kuuntelen musiikkia tai piirrän? Kirjoitan blogia tai lappuja, jotka revin. Mutta 85% en käsittele asioita tietoisesti ollenkaan, ne sitten vain kasautuu sisään ja purkautuu kokoajan kasvavana itseinhona ja oman terveyden laiminlyömisenä.

Ei kai tuosta tunnista 3:?

Takaisin kaveriin. Eli olin jo vähän aikaa, kokenut että hän hiukan, ikään kuin pitää minua alempi arvoisena. Ettei häntä oikein kiinnosta kuinka voin (vaikken tiedä saako sellaista vaatia?).
          Ajattelin että nyt olen avoin ja rehellinen, en pilaa tätäkin ystävyysuhdetta sillä, että pidän suuni kiinni ja kestän kaiken ja lopulta koko kaveruus on vain pinnallista puuroa. Ehkä tämän kerran voisin sanoa jotain, ja rakentaa koko kaveruuden rehelliselle pohjalle. Niin minua on neuvottu tekemään.
           Asiasta tuli vaan hirveän kova riita, näin siis käy jos puhuu tunteistaan. Toimin väärin jos puhun ja toimin väärin jos en puhu, mikä on oikea valinta.

(tässä on keskustelun alku, joka ei ole täällä luvatta)

Asumme kaikki vähän eri puolella Suomea ja olimme pitkään intoilleet, että on ihan pakko nähdä yhdessä. Onhan se kuitenkin tärkeää ettei yhteydenpito tapahdu vain jonkun muovimöykyn välityksellä (kun yhteydenpitoa tapahtuu aivan kokoajan, helposti tunteja päivässä, pitkin päivää jatkuvasti. Varsinkin jos on kotona). Se on tavallaan vähän niinkun "miitti", jota kaikki odottaa ihan innolla.
          Mutta sen takia, että kerroin miltä minusta tuntuu, kaveri vain jätti kaikki ryhmät ja sanoi ettei haluakkaan nähdä. Mun sydän alkoi lyödä tosi tiuhaan ja kurkkua kuristi. Olin kai pilannut kaiken, miksi mun piti mennä sanomaan jotain tuollaista, enkä tajunnut yhtään, että se loukkasi. Oon ollut fiksu kun en ole ennen toiminut näin, jos ihmiset reakoi silloin noin, niin eihän kukaan ikinä haluis olla missään kontaktissa muhun!

Kaveri oli sanonut, ettei tule takaisin, koska minä en halua häntä sinne ja olin haukkunut hänet. En osaa ilmaista mitään oikein! En oo ennen kertonut tollasesta asiasta, joten en voinut tietää, että se menee noin. Niin kurjaa!

Keskustelu jatkoi aika samaa rataa vähän aikaa, sitten sovittiin jollain tapaa. Mutta musta tuntuu niin pahalta. Mun omatuntoon sattuu, ja jotenkin pää on sekaisin siitä, etten kai ymmärrä mikä on oikein ja väärin.
          Ajattelin vielä, että rehellisyys olisi hyvä aloittaa ihan pikku jutusta. Semmoisesta jonka kanssa voi elää, mutta joka aina välillä tuntuu kurjalta. Ajattelin että tulisi joku "okei, en ookkaan ajatellut, sori" tai edes "aijaa : o". Joku semmoinen kiva ja lyhyt vastaus. En todellakaan vaatinut, että asiaa tarvitsisi läpikäydä tai kysyä tuntuuko musta pahalta. Olisin vaan niin kovasti toivonut, että olisin saanut kokemuksen "kannattaa avata suu, niin asiat voidaan selvittää yhdessä, ja molemmilla on hyvä mieli". En tiedä kaverista, mutta mulla on tosi paha olla ja tuntuu, että meidän ystävyys kärsi tästä tosi paljon, en tunne enää samanlaista yhteyttä välillä.

Pelottavaa myös se kuinka ihan pienestä asiasta ja pikkuisesta tunteesta paisui lopulta ihan hirveä juttu, niin että meinasin menettää tärkeän kaverin. Miksi mä en osaa toimia oikein?

P.s. Ikävä Ameliaa, nähdään onneksi perjantaina. Ollaan juteltu ihan liian vähän viime viikkoina :(

P.s.s. Kirjottakaa joku jooko kirja ihmisuhteista, ne on niin vaiketa D:, sitten kun perustetaan se uus yhteiskunta, niin sovitaanko ettei kukaan puhu pahaa seläntakana ja kaikki saa olla avoimia, ilman pelkoa siitä että hylätään ja jää yksin? Kaikkien pitäisi saada olla onnellisia. Ihan joka ikisen siellä ruudun sillä puolen. Varmaan se, että vaan tämmöinen turhan päiväinen hihhulihei blogaaja sanoo tän, ei merkitse teille mitään, mutta itkusilmässä täällä kirjoittaen, haluan vain sanoa, että te olette oikeasti hirveen ainutlaatuisia<3! Jos teillä on murheita niin tuolla sivussa on mun kik, tulkaa puhumaan, ihan väärin että kaikki surulliset ihmiset on eri puolilla maailmaa ihan yksin, kun meidän pitäisi pitää yhtä!