Aivopesty maailma

Kello on jo aika paljon, mutta mun tosiaan teki niin kovasti mieli kirjoittaa! Mua on varoiteltu lähiaikoina aika useasti, että kannattaa varoa mitä blogissa julkaisen, jotkut saattaa tunnistaa. Mutta mikä syy mun tutuilla olisi etsiä tälläistä blogia, kyllä muakin vähän ihmetyttäis millä syyllä ne tälläistä tekstiä olis googlettanut/ etsinyt käsiinsä. Netti on iso paikka, ja haluan pitää tämän blogin mun omana piilopaikkana ja mahdollisimman avoimena. En oo koskaan osannut oikein kirjoittaa päiväkirjaa, koska tuntuu kurjalta sulloa kaikki ajatukset suljettuihin kansiin ja laittaa piiloon, ikään kun mun kaikki pään sisäinen toiminta olis kiellettyä ja se pitäisi pitää vaan omana tietona ja ahdistua entisestään. Blogi tuntuu tavallaan isolta, avaralta huoneelta, josta voin luoda omanlaiseni ja olla rauhassa ajatuksieni kanssa. Kaiken lisäksi saada vielä voimia joiltain ihanilta ja hyviltä ihmisiltä, jotka vaivautuvat kommentoimaan kauniita sanoja. Kiitos teille, olette tervetulleita tähän huoneeseen<3!

mie

Jotain jännää mä kuitenkin löysin yksi päivä googlettamalla blogini nimen "kalorimeri". Nimittäin lasten/nuorten nettiyhteisössä nimeltä gosupermodel oli puhuttu musta. Mäkin olin kyseisellä sivustolla joskus 10-12 vuotiaana ja musta on pelottavaa, että jos kävijät on edelleen tuota ikäluokkaa, miten siellä on esim keskustelu "gosun proana jengi". Mitä ihmettä, tosi pelottavaa.

En nyt kauhistele asenteella "kun minähän olen nyt niin iso, vanha ja viisas". Paskan marjat, nuori ja tyhmä mä olen. Enemmän mua pelottaa tää läpimätä yhteiskunta, joka painostaa ihmisiä laihduttamaan yhä nuorempana ja nuorempana. Aikuiset päivittelee kun nykyajan nuoriso on niin laiskaa ja kaikki vääntää itselleen jotain mielenterveysongelmia. Mä olen asiasta (yllätys yllätys) hyvinkin erimieltä. Jos oletamme nyt, että nuorten mielenterveysongelmat esimerkiksi syömishäiriöt ovat lisääntyneet (josta en sinänsä ole niin varma, minusta tuntuu, että ne ovat nykyään vain enemmän pinnalla). Johtuuko se siitä, että nykyään syntyy vaan itsestään jotenkin "heikompia" ihmisiä? Ei todellakaan, ei evoluutio toimi näin nopeasti ja muuta ihmisiä yhdessä sukupolvessa radikaalisti!

Siihen mitä ihminen on vaikuttaa eniten kolme asiaa: Oma luonne + muut ihmiset & ypäristö + geenit, voimme varmuudella sanoa, etteivät geenit ole voineet muuttua merkittävästi, koska ne ovat olleet samankaltaisia aina, ja vain kulkevat jälkeläisille ja luovat uusia kokonaisuuksia. Ei myöskään ole mahdollista, että yhtäkkiä alkaa vaan syntyä jotenkin helpommin ongelmille altistuvia ihmisiä, luonteesta ei siis ole kyse.
           Jäljelle jää muut ihmiset ja ypäristö. Yksittäinen nuori ei voi päättää minne syntyy ja miten muut häntä kohtaan käyttäytyvät. Nykyajan yhteiskunta luo paljon paneita nuorille (myös aikuisille, jopa lapsille). On tarkat säännöt millainen sinun pitää olla, ja median lempi aihe on kertoa miten sinusta tulee tälläinen. Normaalin rajat ovat hyvin pienet ja yhteiskunta ei anna paljonkaan liikkumavaraa omalle tahdolle. Jos laki ei sitä kiellä, niin vähintääkin normit ja ihmisten omat säännöt.
          On ymmärrettävää, että kun lihavien määrä on maailmassa niin suuri, että yhteiskunta/media yrittää saada ihmiset innostumaan laihtumaan. Tämä jatkuva laihuuden ja materian korostaminen hyvän elämän edellityksenä kuitenkin iskostuu ja ihan pienten lasten päähän ja aiheuttaa valtavia paineita. Tässä kohtaa peliin puuttuvat geenit ja oma luonne. Vain todella harva pystyy elämään 100% tasapainoista elämää tässä myllerryksessä, ja jos pystyy on hyvin vahva luonne. Suurinosa reagoi paineisiin jollain tapaa. Osa yrittää muuttaa itseään täysin vaatimusten mukaiseksi, jolloin syömishäiriön puhkeaminen ei todellakaan ole ihme. Kaikkialla sanotaan suoraan ja epäsuoraan "PITÄÄ OLLA LAIHA". No miten toimii epävarma nuori ihminen, joka on syntynyt keskelle tätä sekamelskaa ilman aikaa varautua? Alkaa laihduttaa, muokkaa ulkonäköään, halii ympärileen materialistista tavaraa, pitää yllä pinnallisia ihmisuhteita. Aivan kuten meidät vaaditaan tekemään. Joillekkin hallinta lähtee anoreksiaa kohti, joillekkin bulimiaan, ednokseen tai bediin Toiselle jonnekkin ihan muualle, ei välttämättä syömishäiriöksi. Eivät kaikki välttämättä kestä näitä paineita, ja minun mielestäni niitä ei edes voi vaatia kestämään.

En väitä, että yhteiskunta olisi ollut ennen sen parempi. Ei se ole koskaan ollut hyvä. Tasa-arvo on jopa Suomessa aika kaukainen haave, vaikka meidät onkin aivopesty uskomaan, että "Suomi on hyvinvointivaltio ja täällä vallitsee demokratia ja tasa-arvo". Jos asiaan yhtään perehtyy huomaa, ettei se ihan näin taida olla. Suomi on ihan hyvä maa, verrattuna moneen muuhun, jossa asiat ovat vielä huonommin. Ihminen on liian itsekäs saadaakseen muuttettua tätä, ja siitä kärsivät kaikki. 

Mulla alkoi yksi päivä tosiaan ahdistaa vähän liikaa. Ei ollut ketään kelle puhua, mutta oli pakko saada parempi olo. Oon hyvinkin kiltti teini, ja en itseasiassa ole koskaan vetänyt "persekännejä" niin että oksennan aivoni pihalle ja sitä rataa. Viimeksi olin minkäänlaisessa kosketuksessa alkoholiin viime talvena, ja sitä ennen vain kerran. Nytkään en mitään hirveästi ottanut, mutta sen verran, että kaikki nauratti aika paljon. Soitin tyhmänä myös parille kaverille, mutta oikeastaan vaan kikatin. Ei siis mitään hirveän vakavaa, pelästyin kuitenkin omaa toimintaani vähän, koska mulla ei tosiaan ole hallussani mitään päihteitä vaan vähän "lainasin äitiltä ja isiltä" terästettä spriten sekaan. En jäänyt kiinni, enkä aiheuttanut mitään vahinkoa, ja kohtuudessa pysyin sen suhteen, ettei darraakaan ollut. Mikä siis on ongelma? Se että nyt kun kynnys on kerran ylitetty haluan toistaa saman uudelleen, eihän huonoja seurauksia ollut.
        Tässä kohtaa kun en juuri juonut ole, en henkilökohtaisesti sisäistä mitään vaaroja tai riskejä, vaan koen sen ainoastaan helpotuksena. Pelkään menettäväni kontrollin koko asian suhteen. Tämä nyt on ihan spekulointia ja ylidramatisointia, mutta en halua päihteistä vakituista pakokeinoa.

No sitten paino ja syöminen... No paino on edelleen sitä samaa 46kg ja oon ihan asennoitunut ettei mun paino tipu kilpirauhasen takia, jos en saa tyroksiinia. Tästä johtuen olen myös syönyt usein vähän enemmän kun yleensä kun "ei se kuitenkaan vielä tipu". No ei nyt ainakaan tipu jos alan syödä enemmän. Tyhmä minä. Tästä sitten seurasi sellainen juttu että oksensin ensimmäisen kerran tahallisesti. Oli todella säälittävä oksennus. Söin tonnikalaa vaikkei pitänyt ja menit vihaisena makaamaan pesuhuoneen lattialle ja hakkasin mahaani. Tajusin että "hei tästä tulee paha olo". Aloin painaa mahaa ja jännittää vatsalihaksia jolloin sain ulos vähän tonnikalaa oksennuksena (korostuksena; vähän). Innostuin ja aloin hyppiä ja pomppia ja sain ulos vielä ihan jonkunverran. En käyttänyt sormia tai tunkenut mitään kurkkuun, sitä en oikein hallitse. Mutta pikkuinen onnistumisen kokemus tuli tuostakin, vaikka todellakaan kaikki ei ulos tullut.
          Mitään bulimiaa mulle ei ole keskeytymässä, siitä ei ole huolta, sen verran surkea yritys kuitenkin oli.

Yksi päivä tein mukanakkaan. Aika järkyttävää.
 Miettikää, munakas! Pitäisikö tätä nyt kutsua repsahdukseksi vai miksi D:?

Pakko kysyä, onko se ihan ok, että kun harjaa hiuksia, harjaan jää niitä noin paljon? Pelottaa että kohta olen kalju, pitää tosiaan alkaa katsoa sitä eläinten biotiinia, mitä joku joskus suositteli.

:(

Nyt tämä säälittävä itsesäälissä kylpevä angstinen, pinnallinen teiniprinsessa - ihmisen alku lähtee höyhensaaria kohti. Pakataanko huomenna kaikki kamat (paitsi ne kaikkein turhimmat materiat, mitä joku on meille puoliväkisin tuputtanut, ja jota me aivopestyinä emme ole voineet vastustaa) mukaamme ja muutetaan yhdessä jonnekki asumattomalle seudulle. Rakennetaan uusi yhteiskunta, joka toimii alusuta asti oikein?
          Okei nyt menee jutut taas väsymyksen piikkiin, öitä! Muistakaa, että teissä ei ole mitään vikaa, teille on vain uskoteltu niin<3!