Vuosi 2013

Vuosi vaihtui vajaa 15h sitten siitä, kun kirjoitan tätä lausetta. Myös ABC- dieetti alkoi nyt (voin kertoa lisää, myöhemmin). Keräilin koneen syövereistä kuvia viime vuodesta. Hyvästelen sen samalla.

Aloitin blogini pitämisen alkuvuodesta. Nyt kun selailen vanhoja postauksiani, voin ehkä sanoa olevani edes hiukan kehittynyt blogaajana. Ensimmäisessä postauksessani ilmoitin, että nyt saa kilot taas kerran lähteä ja piste ja otin kuvan vaa`astani :,). Aluksi kirjoitin melko tiuhaan, mutta lyhyitä kuulumis /mitä olen syönyt postauksia.

Blogini

minä

Aluksi kuvailin melko paljon itseäni. Mutta nyt syksyllä kun kroppa ei ole kauheasti muuttunut, se ei ole tuntunut niin kivalta. Toivottavasti se lähtee taas positiiviseen muutokseen, niin ehkä saan taas mielihyvää kuvien ottamisesta. 

Koulu oli melko rankkaa. Valvoin todella paljon, ja huonoimpina öinä ehdin nukkua n. tunnin. Se näkyi etenkin syksyllä siinä, etten jaksanut tehdä mitään. Halusin vain käpertyä sängyn nurkkaan. Voimat olivat aivan poissa.

Nukahtelin lattialle, vessaan ja välillä torkahdin tunnille. Vaikka joskus olisinkin päässyt aikaisemmin nukkumaan, en vain osannut nukahtaa.

Amelialta sain onneksi melatoniineja, jotka auttoivat yllättävän hyvin. Eivät ne mitenkään pakottaneet uneen, vaan tekivät ennemmin väsyneeksi. Minulla ne ainakin vielä toimivat tosi hyvin ja nukahdan usein jo puolen tunnin sisään niiden ansiosta.

           Kuvassa näkyvä isompi tabletti on nesteepoitaja, joita aloin myös käyttää. Aluksi ne toimivat melko hyvin, mutta nyt kun olen napsinut niitä teiluja yliannostuksia usein tuntuu, että teho on heikentynyt.

Myös teeaddiktoiduin. Löysin kaikki ihanat uudet jälkiruokateet ja punnitse & säästä kaupan teet. Nom<3

Söin välillä vääriä ruokia. Joista mehujää nyt ei ehkä ole kaikkein pahin. Vaikka sisältääkin suurinpiirtein pelkkää sokeria ja väriaineta...

Yhdessä kohtaa minulla oli todella kova porkkana-addiktio (kirjoitan sanan nyt varmaan aivan väärin). Kesällä oli myös vielä pahempi läkeroladdiktio. Askeja meni 1-3 päivässä. Ja ne oli aivan pakko saada!

Spriteä tuli juotua melko paljon. Välillä myös fun lightiä, jaffaa ja muita light juomia. Eivät ne kuitenkaan koskaan voi voittaa teetä!

Löysin myös light pillimehuja. Nämä ovat kyllä tosi hyviä!

Vuoden aikana minulle tuli pakkomielle shoppailuun. Olen ajatellut, että tavaroiden tuoma hyvä olo tulee siitä, että ne eivät hylkää. Ihmiset voivat jättää, mutta materia pysyy "tukena". Tänä vuonna aijon vähentää huomattavasti etenkin nettitilailuja.

Demiä tuli luettua (ja demi.fi netisivua käytettyä. )

Tähän kuvaan en keksi mitään sen hienompaa sanottavaa. Kaupoissa oli viime vuonnakin paljon karkkia :,)

Joka sunnuntaiaamu, kun ei ollut muuta menoa katsoin sängynpohjalla Simpsoneita.

Joulukalenteria en katsonut kuin ensimmäiset jaksot. Olisin kovasti halunnut, mutta jotenkin en vain ehtinyt. Toivon, että vuoden 2013 Tonttu Toljanteri tulisi uusintana joku vuosi. Nyt kun Toljanteri jää eläkkeellekkin. Nyyh :(

Yhdessä kohtaa jaksoin käydä aamuisin ennen koulua lenkillä. Väsymyksen takia se vähän jäi. Olen kyllä silti sitä mieltä että, iltalenkit ovat mukavampia, vaikka onkin kiva fiilis aloittaa päivä liikunnalla.

Tein myös uudenvuodenlupauksia:-Laihdun, liikun, syön oikein. Hankin hyvän kropan.
-Vähennän huomattavasti shoppailua
-Nukun enemmän
-Opiskelen paremmin

Lopuksi haluaisin vielä kiittää eräitä henkilöitä tästä vuodesta:
Amelia:
Kiitos, että sain tutustua sinuun. Olet ollut parempi ystävä, kun voi toivoa ja perheeni lisäksi tärkein ihminen elämässäni. Alkuvuodesta muistan kun ajoimme ala-asteen pihalle ja lopulta siirryimme hengailemaan tiedät-kyllä-mihin puistoon. Välillä olimme urheilukentän laitamilla. Muistan kun kävimme shoppailemassa ja leffassa. Lenkkeilimme yhdessäkohtaa, yleensä tosin emme tehneet kovin liikunnallisia juttuja. Jos luet tätä muista että olet sanoin kuvaatmattoman tärkeä! Kiitos että olet olemassa. Kukaan ei koskaan voisi korvata sinua<3!
Kik-perhe:
Ymmärrettävistä syistä, en voi nimiänne mainita. Mutta jokainen teistä on ollut tärkeä osa vuottani ja elämääni. 

L: Olet niin herttainen pieni ihminen, jota elämä on kohdellut aivan epäreilusti. Et ole ansainnut mitään pahaa, mitä sinulle on ikinä tapahtunut! Ajattelet aina muita, kuuntelet ja ymmärrät. Olet sympaattinen ja empaattinen. Ansaitset elämääsi pelkkää hyvää elämääsi. Älä koskaan muutu<3

SO: On ollut hienoa tutustua sinuun<3! Olet hauska ja sinun kanssi jutteleminen piristää päivät, Huumorintajumme kohtaavat tosi hyvin, mitä arvostan todella paljon, koska se on melko harvinaista. Olet ihana ja ymmärtävä. Toivon että elämä tuo ympärillesi yhtä ihania ihmisiä kuin sinä olet ja että voit elää onnellisena. Älä koskaan aliarvioi kuinka upea ihminen olet!

E: Olet ollut aina tukenani. Joka kerta kun tunnen oloni kurjaksi olet laittanut viestiä tai soittanut. Olet aina lohduttanut ja kuunnellut. Kukaan ei ole ollut yhtä huolehtiva. Kiitos tuhannesti arvostan sinua enemmän kun ikinä voit uskoa<3! Toivon sinulle elämääsi vain hyviä asioita! Toivottavasti pysyt aina elämässäni!

N: Kiitos, että olet jaksanut piristää. Joka kerta kun olet avautunut minulle olen tuntenut, että minulla on joku tarkoitus<3 Vaikka olemme nähneet toisemme lähinnä facetimen ruudulta, koen että tunnet minut paremmin kuin moni IRL kavereistani. Toivottavasti saat asiat sen pojan kanssa kuntoon ja löydät elämääsi rakkautta. Ansaitset sen!

S-S: Olet kaunis ihminen sisäisesti ja ulkoisesti. Olet aina ollut todella mukava ja ihana. Sinusta on todella vaikea keksiä yhtään huonoa puolta. Olen varma, että tulevaisuudessa pääset kaikesta kamalasta irti, et ansaitse mitään pahaa elämääsi. Olet mahtava ihminen<3 Paljon voimia sinulle elämääsi!

T: Olet niin ihana ja suloinen ihminen. Et koskaan halua kellekkään mitään pahaa ja olet aina tukena. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia elämääsi. Olen varma, että kaikki vielä järjestyy. Hyville ihmisille on pakko tapahtua joskus hyviäkin asioita<3

LA:  Olet ihana ja iloinne tyttö, toivottavasti pääset eroon tästä kaikesta pahasta. Toivon myös, että läheisesi ja etenkin perheesi tukisi sinua paremmin. Tarvitset kaiken tuen mitä ikinä on saatavilla. Älä syytä itseäsi mistään, olet mahtava ihminen, kiitos kaikesta<3!

NA: Toivon että palaat takaisin joukkoomme. Olemme jutelleet yskärillä, onneksi, sillä en todellakaan tahdo menettää sinua! Olen varma, että muut ikävöivät sinua niin kuin minäkin. Olet myös upea persoona, ja toivottavasti tästä vuodesta 2014 tulee edes puoliksi niin mahtava kuin sinä!


Henkilöt ovat samassa järjestyksessä kun kik-listan chatissa (:
Kiitos teille kaikille olemassa olostanne, olette olleet parhaita asioita mitä minulle on tänä vuonna tapahtunut ja yhdessä me selviämme ensi vuodestakin, KIITOS<3!

Kiitos myös teille lukijoille, jotka ovat tulleet minulle juttelemaan. Teitä on kertynyt tämän vuoden aika reilusti yli 100 (:! Toivon, että tulette myös vastaisuudessa kertomaan kuulumisianne ja murheitanne. Voimia teille kaikille!

 HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 2014! TEHDÄÄN TÄSTÄ VUODESTA YHDESSÄ MAHTAVA!

Nolo teiniangstipaska

Viimeinen koulupäivä. Tätä vuotta on jäljellä 11 päivää.

Aamulla raahauduin kouluun. Nyt on pakko mennä. Lintsaamiselle on pakko laittaa stoppi heti alkuunsa. Ei tommonen vetele. Saan muutaman joululahjan kavereilta. Paljon suklaata. Mua vähän nolottaa esittää iloista, suklaa ei tee mua kovin iloiseksi.Mietin pystyisinköhän oksentamaan suklaata, se on kuulma tosi vaikeaa. Hypistelin lahjakasseja käsissäni, oli onneksi muutakin kun suklaata. Ei tarvinnut alkaa esittää iloista. Jei minua oli muistettu. Ehkä vain pakollisesta käytännöstä jakaa lahjoja, mutta olipahan kuitenkin. Aika syömispainotteista, onkohan se jotain vihjailua?

Pää on ihan täynnä tyhmiä juttuja. Juttelen kaverin kanssa sohvilla. Jollain tapaa jo kohta kymmenen vuoden aikainen kaveri, mutta nyt ollaan alettu ystävystyä uudelleen. Jokin siinä ihmisessä on tosi mystistä. Ihan kun se yrittäisi pitää tosi tiukkaan kiinni jostain roolista, sellaisesta mahdollisimman normaalista ja epäsyvällisestä. Jotenkin musta tuntuu, että sillä on jotain salattavaa. Yritän ottaa erilaisia puheen aiheita ja tarkastelen sen ilmeitä. Se tietää aika paljon itsemurhasta.. se tykkää puhua siitä. En usko, kuitenkaan että se on pahasti masentunut. Minäkin tykkään puhua aiheesta. (Ihan vain spekulaationa tietenkin). Se on tosi kiva tyyppi ja pystyn puhumaan sen kanssa lenkkeilystä. Joka on outoa, koska yleensä väitän kaikille että en liiku ikinä "hah hah sohvan ja jääkaapin väli on ihan tarpeeksi". No ei se ole.

Toinen kaveri liittyy seuraan. Sillä on kai ollut syömishäiriö. Tiedän että se näkee mun läpi. "Mikset sä syö?" "Hei syö nyt vähän muuten sä et jaksa". Aluksi kun tutustuttiin se piikitteli aika paljon. En tykännyt siitä oikein. Nykyään en oikein tykkää että mun syömisiin puututaan, mutta muuten se on muuttunut tosi lämpimäksi mua kohtaan. Vähän äidilliseksi, ja tahtoisin ehkä viettää sen kanssa aikaa. Mutta en uskalla kysyä, ei kukaan kuitenkaan jaksa mua. Enkä tahdo, että se kysyy mun syömisistä. Ei sille oo kiva valehdella, se on niin ihana mulle.

Tökin salaattia lautasella. Vien varovasti sitä vähän suuhun. Mutta kaikki katsoo, joten en voi jatkaa. Ärsyttää, koska mulla on nälkä.

Jouluista ohjelmaa. Istun paikallani ihmisten keskellä. Kaveri potkii leikillään tuoliani ja naurahdan. Se sanoo että mun hiukset on kivasti. Se ilkeä kaveri  ei puhunut mulle päivän aikana juuri mitään. Eikä mua haittaa. En oo vielä päättänyt olenko mä huono ihminen vai onko se vaan julma.

Amelia soittaa en voi vastata. Kännyköitä ei saisi edes käyttää. Laitoin tekstarin ja musta vähän tuntui, että se suuttui. Se sanoi ettei, mutta niin kaikki aina sanoo. Mulla oli tosi epämukava olo loppuajan.

Myöhemmin se seisoi kaverinsa kanssa. Juttelin sille, mutta tuntui teennäiseltä puhua. Ehkä se johtui siitä, että piti esittää iloista. Vaihettiin pari sanaa, mutta ei se tuntunut aidolta. "Heippa, me lähetään Nooran kaa, soitellaan". Joo soitellaan vaan.

Kotona makasin lattialla ja toivoin, että Amelia soittelisi. No ei se tietenkään soittanut, mä tiesin sen jo kun me nähtiin. Olisin halunnut itkeä, että mulla on ihan kamala olo. Oon pohtinut paljon elämän tarkotusta. Miksi oon olemassa. Miksi mitään on olemassa. Kuka kaiken loi ja miksi. Mistä syystä kaikki syntyi. Milloin kaikki alkoi, mitä oli silloin kun ei ollut mitään ja miten jotain on voinut olla äärettömästi. Mikä on ääretön? Ihan tyhmää.

Söin karjalanpiirakkaa ja äiti sanoi, että oon syönyt nyt vähän enemmän. Mulle tuli tosi paha olo ja vannoin itselleni, että ensi vuonna keskityn vain laihtumiseen. Se on aina helpompaa keväällä, en mä oo ikinä onnistunut laihtumaan syksyllä, päinvastoin.

Kun olin maannut tunnin tuijottaen kattoa apaattisena. Pari kaveria tekstas. Ei oltu juteltu vähään aikaan. Tuli hyvä mieli. Kerroin että oon ollut vähän allapäin, mutten muuta, en mä uskaltanut. Ne jutteli mukavia ja halusi nähdä. Heitti vähän läppääkin. Mulle tuli paljon parempi mieli. Mäkin halusin nähdä. Tuntuu pahalta olla yksin. Ei mua sitten ahdistanutkaan niin paljon. Lopetin odottamasta soittoa Amelialta, ei se mitään vaikkei se soittaiskaan, en halua olla takertuva, sellaiset ihmiset on rasittavia, siis ne takertuvat. Kai sekin ajattelee, että mulla menee paremmin, kun oon syönyt sen seurassa. Oikeestaan mulla menee aika paljon huonommin kai, mutten usko, että se haluaa kuunnella. Odotan joka hetki ensi vuotta, että pääsen aloittamaan abc-dieetin. Mun on pakko laihtua nyt tosi paljon, eikä syödä.

Kuuntelin muuten eilen illalla ihan kamalaa biisiä:

http://www.youtube.com/watch?v=EG4gSf-cAV8

Toi musiikki ja sanat tuntui tosi pahalta. Ensin mua oksetti, mutta viimeisen sanat oikeasti ahdisti. Yöllä kahdelta mä itkin vähän. Ihan tyhmää itkeä jonkun yhden suomalaisen biisin takia, joka ei ole kovin laadukaskaan. Kai mä olen vain vähän herkkä. Ja tyhmä.

Ostin Tiimarin alesta 4e toisen vaa`an ja parilla eurolla ruoka-liikuntapäiväkirjan ensi vuodelle. Kerrankin jotain halpaa ja hyödyllistä. Oon viimeaikoina tilaillu H&M sadoilla euroilla ja ostanut vaatteita, kosmetiikkaa ja sisustusjuttuja kassi tolkulla. Oon päätellyt, että yritän nyt kai sitten siirtää kurjaa oloa shoppailuun. Tyhmää, jälleen.

Ja silloin kaikki avoimuus meni piiloon

Mulla oli eilen illalla riitaa hyvän kaverin kanssa. Meillä on muutaman ihanan ihmisen (ei siis kovinkaan monen, siksi siitä on muodostunutkin niin tiivis) kanssa ns."ryhmä", miksi sitä pitäisi kutsua? Se oli alunperin kik-perhe, koska se oli ensimmäinen paikka jossa juttelimme kaikki yhdessä. Nykyään kuitenkin olemme tosi hyviä kavereita, juttelemme puhelimessa, facebookissa, facetimessä, whatsapissa, kikissä jne. Alkuperäinen tarkoitus oli tsempata toisiamme laihtumaan, nyt kuitenkin osa yrittää parantua ja tuemme siinä, emme kannusta toisiamme satuttamaan itseään, tai muuta vastaavaa "proana touhua". On kuitenkin upeaa, että on ihmisiä jolle voi puhua rehellisesti myös ahdistuksesta ja pahasta olosta. Tai siihen on mahdollisuus, mutten ole vielä pystynyt kellekkään puhumaan täysin tunteistani tai syvimmistä ajatuksistani. Koska pelkään ettei ketään oikeasti kiinnosta ja minun on hirveän vaikea luottaa kehenkään. Mutta siinä kohtaa vika on minussa.

 En ole koskaan oikein osannut ilmaista loukkaantumistani ja pahaa oloa oikein. Jos joku sanoo jotain mikä loukkaa minua, yritän päällisin päin suhtautua mahdollisimman humoristisesti "heh heh, joo mä oon vähän tällänen", "juu hah hah oon vähä vajaa vissii", hahahehhehhihhih (tosi hauskaa että sanoit noin kurjasti). Oon myös melko herkkä ja sitten mietin niitä asioita illalla, että mikä vika minussa on. En kuitenkaan uskalla ottaa asioita puheeksi, sillä oon ihan varma että mulle vaan naurettaisiin, että se oli läppää ja oon huumorintajuton tai että pitäähän mun nyt faktat kestää.

          Mulla on ihan hyvä itseironia, ei ehkä paras, mutta ihan ok. Jos mokaan, osaan nauraa itselleni, vaikka hävettäisikin. Ymmärrän myös kaiken selkeän läpän kavereiden kesken "sekin mursunpersehoro" (no olipas huono esimerkki), se on ihan hauskaa. 

          Mutta jos toisen käytös tuntuu oikeasti pahalta, saako siitä sanoa? Jos saa niin miten? Haluaako joku loukata minua vai olenko käsittänyt asian väärin? Mikä minussa on vikana? Mulle tulee tälläisiä tilanteita usein. Kerran yksi kaveri sanoi "Kuule sä et oo niin kevyt, että jaksaisin pitää sua sylissä", eihän se ole suora loukkaus, ei siitä kuulu loukkaantua. Silti pistää sydämeen. Olen lihava, huono, ehkä jos olisin pienempi tunteeni huomioitaisiin. Ei tuollaisesta kehtaa sanoa, kun en tiedä onko minulla oikeus tuntea siitä pahaa oloa, tunnen silti. Ehkä se pitää piilottaa. Myöskään suuremmista jutuista en uskalla sanoa, puin ahdistuksen omalla tavallani. Laihdutan, juoksen.... jopa kiukuttelen vanhemmille (huono lapsi...). Ehkä olen jopa rakentava ja kuuntelen musiikkia tai piirrän? Kirjoitan blogia tai lappuja, jotka revin. Mutta 85% en käsittele asioita tietoisesti ollenkaan, ne sitten vain kasautuu sisään ja purkautuu kokoajan kasvavana itseinhona ja oman terveyden laiminlyömisenä.

Ei kai tuosta tunnista 3:?

Takaisin kaveriin. Eli olin jo vähän aikaa, kokenut että hän hiukan, ikään kuin pitää minua alempi arvoisena. Ettei häntä oikein kiinnosta kuinka voin (vaikken tiedä saako sellaista vaatia?).
          Ajattelin että nyt olen avoin ja rehellinen, en pilaa tätäkin ystävyysuhdetta sillä, että pidän suuni kiinni ja kestän kaiken ja lopulta koko kaveruus on vain pinnallista puuroa. Ehkä tämän kerran voisin sanoa jotain, ja rakentaa koko kaveruuden rehelliselle pohjalle. Niin minua on neuvottu tekemään.
           Asiasta tuli vaan hirveän kova riita, näin siis käy jos puhuu tunteistaan. Toimin väärin jos puhun ja toimin väärin jos en puhu, mikä on oikea valinta.

(tässä on keskustelun alku, joka ei ole täällä luvatta)

Asumme kaikki vähän eri puolella Suomea ja olimme pitkään intoilleet, että on ihan pakko nähdä yhdessä. Onhan se kuitenkin tärkeää ettei yhteydenpito tapahdu vain jonkun muovimöykyn välityksellä (kun yhteydenpitoa tapahtuu aivan kokoajan, helposti tunteja päivässä, pitkin päivää jatkuvasti. Varsinkin jos on kotona). Se on tavallaan vähän niinkun "miitti", jota kaikki odottaa ihan innolla.
          Mutta sen takia, että kerroin miltä minusta tuntuu, kaveri vain jätti kaikki ryhmät ja sanoi ettei haluakkaan nähdä. Mun sydän alkoi lyödä tosi tiuhaan ja kurkkua kuristi. Olin kai pilannut kaiken, miksi mun piti mennä sanomaan jotain tuollaista, enkä tajunnut yhtään, että se loukkasi. Oon ollut fiksu kun en ole ennen toiminut näin, jos ihmiset reakoi silloin noin, niin eihän kukaan ikinä haluis olla missään kontaktissa muhun!

Kaveri oli sanonut, ettei tule takaisin, koska minä en halua häntä sinne ja olin haukkunut hänet. En osaa ilmaista mitään oikein! En oo ennen kertonut tollasesta asiasta, joten en voinut tietää, että se menee noin. Niin kurjaa!

Keskustelu jatkoi aika samaa rataa vähän aikaa, sitten sovittiin jollain tapaa. Mutta musta tuntuu niin pahalta. Mun omatuntoon sattuu, ja jotenkin pää on sekaisin siitä, etten kai ymmärrä mikä on oikein ja väärin.
          Ajattelin vielä, että rehellisyys olisi hyvä aloittaa ihan pikku jutusta. Semmoisesta jonka kanssa voi elää, mutta joka aina välillä tuntuu kurjalta. Ajattelin että tulisi joku "okei, en ookkaan ajatellut, sori" tai edes "aijaa : o". Joku semmoinen kiva ja lyhyt vastaus. En todellakaan vaatinut, että asiaa tarvitsisi läpikäydä tai kysyä tuntuuko musta pahalta. Olisin vaan niin kovasti toivonut, että olisin saanut kokemuksen "kannattaa avata suu, niin asiat voidaan selvittää yhdessä, ja molemmilla on hyvä mieli". En tiedä kaverista, mutta mulla on tosi paha olla ja tuntuu, että meidän ystävyys kärsi tästä tosi paljon, en tunne enää samanlaista yhteyttä välillä.

Pelottavaa myös se kuinka ihan pienestä asiasta ja pikkuisesta tunteesta paisui lopulta ihan hirveä juttu, niin että meinasin menettää tärkeän kaverin. Miksi mä en osaa toimia oikein?

P.s. Ikävä Ameliaa, nähdään onneksi perjantaina. Ollaan juteltu ihan liian vähän viime viikkoina :(

P.s.s. Kirjottakaa joku jooko kirja ihmisuhteista, ne on niin vaiketa D:, sitten kun perustetaan se uus yhteiskunta, niin sovitaanko ettei kukaan puhu pahaa seläntakana ja kaikki saa olla avoimia, ilman pelkoa siitä että hylätään ja jää yksin? Kaikkien pitäisi saada olla onnellisia. Ihan joka ikisen siellä ruudun sillä puolen. Varmaan se, että vaan tämmöinen turhan päiväinen hihhulihei blogaaja sanoo tän, ei merkitse teille mitään, mutta itkusilmässä täällä kirjoittaen, haluan vain sanoa, että te olette oikeasti hirveen ainutlaatuisia<3! Jos teillä on murheita niin tuolla sivussa on mun kik, tulkaa puhumaan, ihan väärin että kaikki surulliset ihmiset on eri puolilla maailmaa ihan yksin, kun meidän pitäisi pitää yhtä!

Ollaan ystäviä jookos, niinkun ananas ja kookos

Voikun saisin nyt koottua nää kaikki ajatukset yhdeksi lauseeksi, mutta kun ei ne kokoonnu. Oon viime viikkoina leikkiny tosi paljon itsemurha ajatuksella. Ei, en siis todellakaan ole sitä tekemässä! Lähinnä mua kiehtoo, mitä kuoleman jälkeen tulee. Toinen asia on se, että silloin loppuisi nämä kaikki murheet. Mutta ei silti, vielä on liikaa tehtävää täällä maan päällä. Eikä ihmisen ehkä kuulukkaan päättää itse kuolemastaan, en minä ainakaan pystyisi niin isoon päätökseen, kun ei ne pienemmätkään suju.

Joku outo kuva musta

Kokoajan vaan surettaa ja masentaa. Enkä tiedä miten sen saa loppumaan. Kaipaan tosi paljon välittämistä tällä hetkelle, ettei tuntuisi kokoajan siltä kuin olisi yksin. Viikonloppuna meen leffaan kaverin kanssa, se otti ihan itse yhteyttä ja pyysi, miksi? Välittäiskö se... tuskin. Tän ihmisen kanssa olin reilu vuosi sitten hyvä kaveri. Se oli silloin varmaan se joka oli nähnyt mun useiten syövänkin, lopulta en pystynyt enää senkään kanssa ja sitten jäi tapaamisetkin pikkuhiljaa. En jaksanut pitää yhteyttä samalla tavalla, ei sekään. Tää ihminen varmaan ymmärsi mua parhaiten, ei ehkä hyvin, mutta paremmin kun muut. Muistan vieläkin yhden puhelun about 2 vuotta sitten, kun tää kerto itkukurkussa olevansa tosi huolissaan musta. Liikutuin ihan kamalasti. Joku oikeasti välitti. nyyhkytettiin vaan puhelimeen ja lopuks jompi kumpi totes "Ollaan tässä varmaan koko yö, kun eihän tätä puhelua voi mitenkään tyylikkäästi lopettaa". Sitten itketti ja nauratti yhtä aikaa.
     Meillä oli myös hirmu hyvää läppää. Okei no tosi huonoa, ihan järkyttävän surkeaa. Mutta niin hauskaa! Enään ei olla niin paljn yhteyksissä, mutta hyvät muistot on vähintäänkin. Paras muisto ikinä on tallinnan risteily (inhoan sanaa risteily... saan siitä kylmiä väreitä :,D). Ihan parasta juosta ympäri laivan kantta korkokengillä. Siitä on jo puolitoista vuotta. Muistan tän häröilyn olleen sillon jo aika intenssiivistä, mutta silti söin laivan buffetissa masun täyteen. Ei ahdistanut (okei no kotona kai kirjoitin viisi sivua päiväkirjaan jo pelkästä ruoka-ahdistuksesta), mutta silloin oli upeaa. Mulla ei ole yhtään pahaa ajatusta päässä tästä ihmisestä, pelkästään hyvää. Tietenkään mikään kaveruus ei ole ruusuilla tanssimista, mutta ihan suoraan sanottuna oon unohtanut ne kaikki huonot hetket.

Nyt kun aloin muistella, pakko mainita eräs toinenkin ystävä. Ollaan jonkun verran enemmän tekemisissä, ja tänään oikeastaan nähtiinkin ohimennen ja kesällä oltiin ihan kohtalaisesti tekemisissä. Oikeastaan musta ei edes tunnu, että ollaan pahasti etäännytty. Koulun takia vaan nähty vähän harvemmin, mutta uskon, että etenkin lomilla nähdään ihan entiseen tapaan. Oikeastaan yhteydenpidon pysyminen, johtuu täysin tästä mun kaverista. Se muistaa kysyä kuulumisia ja tekstaa, sopii tapaamisia jne. Eli on hyvä ystävä. Tämän ihmisen kanssa en ole ikinä riidellyt. Häntä on helppo kuvata yhdellä sanalla: menestyjä! Tämä tyttö saavuttaa kaiken mitä hän ikinä yrittää ja onnistuu aina, hän on täydellisen tasapainoinen ja jos ajatellaan mun henkistä hyvinvointia, niin parasta seuraa. Hän on täysin normaali kokoinen ja itsevarma, joka tsemppaa muakin hyväksymään itseni. Ainoa asia mikä on jäänyt tosi pahasti kaivamaan on kun hän sanoi kerran yhdestä vaatteesta, että se näyttäisi paremmalta mun päällä, jos olisi isompi. Mitään muuta luokkaavaa, en ole ikinä joutunut kuulemaan. Aina hän on kannustanut ja tsempannut koulun käynnissä ja elämässä ja jaksanut antaa mulle voimaa. En tiedä olisinko tässä, ilman sitä tsemppausta. Ihan älyttömän ihana ihminen.

Nyt tekisi mieli alkaa kirjoittaa kaikista ystävistäni, mutta taidan jättää sen tekemättä. Nämä kuitenkin ovat vaikuttaneet elämääni niin paljon, että minusta oli tärkeä tuoda heidät esiin. Yksi ystäväni on ehkä vaikuttanut heitäkin enemmän, mutta se tilanne on vähän monimutkaisempi, eikä aina edes niin positiivinen. 

Jo yläasteen alussa tutustuimme hänen kanssaan pitkän tauon jälkeen. Aluksi hän oli tosi kiva, mutta minulla oli vielä niin hyvät välit moneen ala-aste aikaiseen ystävään, että vietin aikaa mielummin heidän kanssaan. Lähennyimme pikkuhiljaa ja aloimme muodostaa porukkaa hänen ja kahden edellä mainitun tytön kanssa. Ensin hän ei hyväksynyt minua, vaan pommitti viesteillä "musta sä oot vähä niikun änkeny meidän joukkoon", ja muuta aika ilkeää. Olin tosi masentunut tästä, olin kuitenkin vasta 13. Toinen edellä mainituista otti asian puheeksi kanssani ja kertoi, että hänestä tyttö kohtelee minua todella huonosti, ja se tuntui pahalta. Luulin, että vika oli ollut minussa, mutta minulle sanottiin, etten ole tehnyt mitään väärää.
     No kyllä tämä henkilö minut hyväksyi sitten vähän ajan päästä. Ilkeä käytös ei kuitenkaan loppunut. Olin tosi stressaantunut, kun en tiennyt milloin olin taas hänen best friend niiq ikinä ja milloin hän taas unohti minut. Tämä aiheutti tosi paljon pahaa oloa, mutta muut huomasivat sen ja tukivat minua. En kuitenkaan halunnut lopettaa ystävyttää tytön kanssa, sillä ailahteluista huolimatta hän oli minulle tärkeä. Joka kerta kun kiinnyin häneen enemmän, hän satutti minua lisää. Meillä on upeita muistoja, mutta myös todella paljon surua tykyttää takaraivossa. Tämä on lisännyt mun hylätyksi tulemisen pelkoa tosi paljon, kun ei koskaan voinut tietää milloin oli tärkeä ja milloin unohdettiin jonkun paremman takia. Joskus sain halauksen ja kuulla olevani tärkeä, ehkä seuraavana päivänä vain piikikkäitä kommentteja. Kirjasin myös paperille yhdessä kohtaa kaikkia ulkonäkööni liittyviä lausahduksia hänen suustaan, ne tsemppasivat laihduttamaan. Ehkä kun korjaisin itseni olisin tarpeeksi hyvä hänen ystäväkseen. Usein hän myös aloitti milloin mitäkin liikunta- ja laihdutuskuureja, jotka saivat minut tuntemaan itseni myös huonoksi ja lihavaksi. Varsinkin kun sain kuulla olevani sitä. En tiedä välittikö hän koskaan minusta, mutta minä välitin ja välitän yhä hänestä niin paljon, että sattuu, jokainen muisto tekee todella kipeää. Päässäni on edelleen se kysymys, mikä siellä oli vuosia. Miksi en ollut tarpeeksi hyvä hänelle, mikä minussa on vikana?

Nämä kolme ihmistä liittyivät etenkin lähimenneisyydeessä tiivisti elämääni ja vaikuttivat siihen enemmän kun tarpeeksi. Aloin yläasteella oikeastaan laihduttaakkin ensimmäisiä kertoja ystäväni käytöksen takia, koska yritin olla tarpeeksi hyvä hänelle ja käsitellä pahaa oloa sillä tavalla. En kuitenkaan syytä häntä, itse en ollut tarpeeksi hyvä.

Ystävistä puheenollen, Amelia on kotilomalla huomenna ja näämme toivottavasti. Hirveän kova ikävä! Tässä on juuri sellainen ihminen joka tajuaa minua. Tai tajusi, tällä hetkellä pelkään lähinnä, että hän on hylkäämässä minut. Jos näämme, pitäisi nähdä mahdollisimman aikaisin, että hän pääsee muiden kanssa. Kun olisin mennyt katsomaan häntä, ennenkun sain tietää kotilomasta, olisi pitänyt mennä aikaisin, että ehdin alta pois, muiden tieltä. Mutta ehkä mun pitää vaan ymmärtää, etten voi vaatia sitä, että olisin merkityksellinen jollekkin. Amelia onkin liian hyvä ystävä, en mä edes ansaitse sellaista. (Silti olen itkenyt paljon hänen takiaan viime päivinä kun ei ole selvillä miten menee ja saa pelätä puolesta, sekä tietenkin se, että pelkään etten ole hänellekkään tarpeeksi hyvä)

Ostin Amelialle ja itselleni tällaiset. Energia Elli on mulle, tsemppaamaan laihdutukseen ja Lohtu-Lissu auttaa Ameliaa toivottavasti surun hetkellä<3. Tahdoin piristää jotenkin, kun toisella on paha olla.

Energia Elli & Lohtu-Lissu

Oli aika selkeää, minkä mä tarvitsen, mutta Amelialle piti miettiä vähän pidempään. Näitä Voodoo nukkeja, saa ainakin sokkarilta, mistä mä ostin. Nää on hirmuisen suloisia ja takana luki, että käsin tehtyjä, mistä sitä tietää, vaikka niistä löytyisi ripaus taikaa. Yksi maksaa n.8e ja niitä löytyy oikeastaan joka tilanteeseen.

 Kaupoissa oli jo vähän joulusuklaita, mutta onneksi tosi vähän. En tajunnut ottaa niistä kuvaa, mutta stalkkasin kyllä hyvin tarkkaan kaikki herkkuhyllyt. En edes ymmärrä miksi se on niin viihdyttävää.

Jätti levyjä suklaata

Tosi söpöjä suklaatikkareita!

Teille, jotka olette etsineet halpaa vaakaa, tigerissä nyt tuollainen 20e.
Se on tosin kai normaali kokoinen, ei mini, joten vaikeampi piilottaa.

Tulin ajatelleeksi yksi päivä, kun lähti taas tupoittain hiuksia päästä, että mitäköhän puutostiloja mulla on. En saa proteiinia, rasvaa, oikeastaan mitään vitamiineja (saati sitten jotain kivennäisaineita...), kalsiumia yms. En käytä maitotuotteita, ehkä kerran viikossa lihatuotteita keiton muodossa (mutten punaista lihaa) ja vain paria vihannesta. Saan siis paljon turhia hiilareita puurosta, kasvisosekeitosta yms. En mitään tärkeää. Ajattelin kokeilla vähän aikaa syödä pelkkiä proteiini- ja nutripatukoita, koska niistä saisi kaikki ravintoaineet. Mutta ne oli tosi pahoja! 

Oli vähän pahaa :c

Tota taaimmaista noista maistoin siis. Maistui ihan jauholta. Ekat pari haukkua oli ihan hyvät, mut sit alko tökkiä ja oli vaikea niellä. Mansikka näyttää silti aika houkuttelevalta, olisko se parempi kun tuo toffee, mikä lie. Ihan kauheesti kaloreita tossa kyl oli (170), mut tosi monessa oli yli kaksisataa. Sain jonkun 1/3 kyl syötyy, sitten luovutin.

Aattelin sit yrittää uuestaan, koska kaloreita oli tosta tullut vajaa 60, pystyis hyvin syömään jonkun muun patukan. Maistoin jotain nutripatukkaa, missä oli 210kcal, jonkun marjan makusena (oisko ollu karpalo?) Mutta sitä ei mennyt alas kun ihan pikku pala, oli vielä pahempaa.
     Voi harmistus, ehkä mä en sitten ala elää patukoilla. Toisaalta hyvä vaan, äiti tuskin tukis mun patukka kuuria hirveesti rahallisesti. Ellen sit sanois, et syön niit vain välipalaks, vaikka 1-3 patukkaa oliskin koko päivän ruokalista. Olisin edes saanut ravintoaineita, mutta eipä sillä kai niin väliä ole. Enhän mä tässä vahingoita kun omaa kroppaani.

Pitäisi kai alkaa syödä niitä kalsiumtablettejakin

Tää oli ehkä maailman tylsin postaus ikinä. Lähinnä mun teki kamalasti mieli vähän avautua ystävyysuhteista. Vaikka mulla onkin kavereita/ystäviä (miksi pitäisikään kutsua), silti tuntuu kun olisi yksin. Kaipaan vaan hirveesti sitä, että voisin jakaa ilot ja surut jonkun kanssa. Itkeä ja nauraa. Tehdä kaikkea kivaa ja kaikkein tärkeintä, että olisi edes yksi ihminen joka ymmärtäisi mun tyhmiä ajatuksia ja välittäisi musta siitä huolimatta. Ei sellaisia ihmisiä ole. Ja jos olisi, niin ei ne tahtoisi olla mun kanssa tekemisissä.

P.s. Loppuun tosi tärkeä ilmoitus: Mulla on vissiin kilpirauhasen vajaatoiminta (tai jotkut arvot on vähän perseellään, en ihan tajua mitä ne tarkoittaa, mutta joku kuitenkin tuloksissa kuulma mättäsi). Juttelin yhden henkilön kanssa netissä, joka sanoi, että se on seuraus liian vähästä syömisestä, kroppa laittaa vastaan. Mua pelottaa, että entä jos oonkin lihonut tässä nyt tän takia. Tosi monihan lihoo just kilpirahasen vajaatoiminnasta. Oon pienessä paniikissa, mutta mittanauhan mukaan mitat on samoissa kun ennen (mun rinnanympärys oli kasvanu vähän?! ja peppu vähän pienentynyt). Alustava sotasuunnitelma on, että en mene vaa`alle ennekun saan tyroksiinilääkkeet lääkäriltä. Kertokaa kiltit joku, joka on samassa jamassa, laihdunko mä taas kun saan ne lääkkeet vai pitääkö mun alkaa syödä vaan vielä vähemmän? Kestän ehkä sen, että paino on pysynyt samassa, mutten sitä, että olisin lihonut. Voi olla, että juoksen tässä paniikissa tyyliin mummon vaa`alle, en tiedä :/.