Vuosi 2013

Vuosi vaihtui vajaa 15h sitten siitä, kun kirjoitan tätä lausetta. Myös ABC- dieetti alkoi nyt (voin kertoa lisää, myöhemmin). Keräilin koneen syövereistä kuvia viime vuodesta. Hyvästelen sen samalla.

Aloitin blogini pitämisen alkuvuodesta. Nyt kun selailen vanhoja postauksiani, voin ehkä sanoa olevani edes hiukan kehittynyt blogaajana. Ensimmäisessä postauksessani ilmoitin, että nyt saa kilot taas kerran lähteä ja piste ja otin kuvan vaa`astani :,). Aluksi kirjoitin melko tiuhaan, mutta lyhyitä kuulumis /mitä olen syönyt postauksia.

Blogini

minä

Aluksi kuvailin melko paljon itseäni. Mutta nyt syksyllä kun kroppa ei ole kauheasti muuttunut, se ei ole tuntunut niin kivalta. Toivottavasti se lähtee taas positiiviseen muutokseen, niin ehkä saan taas mielihyvää kuvien ottamisesta. 

Koulu oli melko rankkaa. Valvoin todella paljon, ja huonoimpina öinä ehdin nukkua n. tunnin. Se näkyi etenkin syksyllä siinä, etten jaksanut tehdä mitään. Halusin vain käpertyä sängyn nurkkaan. Voimat olivat aivan poissa.

Nukahtelin lattialle, vessaan ja välillä torkahdin tunnille. Vaikka joskus olisinkin päässyt aikaisemmin nukkumaan, en vain osannut nukahtaa.

Amelialta sain onneksi melatoniineja, jotka auttoivat yllättävän hyvin. Eivät ne mitenkään pakottaneet uneen, vaan tekivät ennemmin väsyneeksi. Minulla ne ainakin vielä toimivat tosi hyvin ja nukahdan usein jo puolen tunnin sisään niiden ansiosta.

           Kuvassa näkyvä isompi tabletti on nesteepoitaja, joita aloin myös käyttää. Aluksi ne toimivat melko hyvin, mutta nyt kun olen napsinut niitä teiluja yliannostuksia usein tuntuu, että teho on heikentynyt.

Myös teeaddiktoiduin. Löysin kaikki ihanat uudet jälkiruokateet ja punnitse & säästä kaupan teet. Nom<3

Söin välillä vääriä ruokia. Joista mehujää nyt ei ehkä ole kaikkein pahin. Vaikka sisältääkin suurinpiirtein pelkkää sokeria ja väriaineta...

Yhdessä kohtaa minulla oli todella kova porkkana-addiktio (kirjoitan sanan nyt varmaan aivan väärin). Kesällä oli myös vielä pahempi läkeroladdiktio. Askeja meni 1-3 päivässä. Ja ne oli aivan pakko saada!

Spriteä tuli juotua melko paljon. Välillä myös fun lightiä, jaffaa ja muita light juomia. Eivät ne kuitenkaan koskaan voi voittaa teetä!

Löysin myös light pillimehuja. Nämä ovat kyllä tosi hyviä!

Vuoden aikana minulle tuli pakkomielle shoppailuun. Olen ajatellut, että tavaroiden tuoma hyvä olo tulee siitä, että ne eivät hylkää. Ihmiset voivat jättää, mutta materia pysyy "tukena". Tänä vuonna aijon vähentää huomattavasti etenkin nettitilailuja.

Demiä tuli luettua (ja demi.fi netisivua käytettyä. )

Tähän kuvaan en keksi mitään sen hienompaa sanottavaa. Kaupoissa oli viime vuonnakin paljon karkkia :,)

Joka sunnuntaiaamu, kun ei ollut muuta menoa katsoin sängynpohjalla Simpsoneita.

Joulukalenteria en katsonut kuin ensimmäiset jaksot. Olisin kovasti halunnut, mutta jotenkin en vain ehtinyt. Toivon, että vuoden 2013 Tonttu Toljanteri tulisi uusintana joku vuosi. Nyt kun Toljanteri jää eläkkeellekkin. Nyyh :(

Yhdessä kohtaa jaksoin käydä aamuisin ennen koulua lenkillä. Väsymyksen takia se vähän jäi. Olen kyllä silti sitä mieltä että, iltalenkit ovat mukavampia, vaikka onkin kiva fiilis aloittaa päivä liikunnalla.

Tein myös uudenvuodenlupauksia:-Laihdun, liikun, syön oikein. Hankin hyvän kropan.
-Vähennän huomattavasti shoppailua
-Nukun enemmän
-Opiskelen paremmin

Lopuksi haluaisin vielä kiittää eräitä henkilöitä tästä vuodesta:
Amelia:
Kiitos, että sain tutustua sinuun. Olet ollut parempi ystävä, kun voi toivoa ja perheeni lisäksi tärkein ihminen elämässäni. Alkuvuodesta muistan kun ajoimme ala-asteen pihalle ja lopulta siirryimme hengailemaan tiedät-kyllä-mihin puistoon. Välillä olimme urheilukentän laitamilla. Muistan kun kävimme shoppailemassa ja leffassa. Lenkkeilimme yhdessäkohtaa, yleensä tosin emme tehneet kovin liikunnallisia juttuja. Jos luet tätä muista että olet sanoin kuvaatmattoman tärkeä! Kiitos että olet olemassa. Kukaan ei koskaan voisi korvata sinua<3!
Kik-perhe:
Ymmärrettävistä syistä, en voi nimiänne mainita. Mutta jokainen teistä on ollut tärkeä osa vuottani ja elämääni. 

L: Olet niin herttainen pieni ihminen, jota elämä on kohdellut aivan epäreilusti. Et ole ansainnut mitään pahaa, mitä sinulle on ikinä tapahtunut! Ajattelet aina muita, kuuntelet ja ymmärrät. Olet sympaattinen ja empaattinen. Ansaitset elämääsi pelkkää hyvää elämääsi. Älä koskaan muutu<3

SO: On ollut hienoa tutustua sinuun<3! Olet hauska ja sinun kanssi jutteleminen piristää päivät, Huumorintajumme kohtaavat tosi hyvin, mitä arvostan todella paljon, koska se on melko harvinaista. Olet ihana ja ymmärtävä. Toivon että elämä tuo ympärillesi yhtä ihania ihmisiä kuin sinä olet ja että voit elää onnellisena. Älä koskaan aliarvioi kuinka upea ihminen olet!

E: Olet ollut aina tukenani. Joka kerta kun tunnen oloni kurjaksi olet laittanut viestiä tai soittanut. Olet aina lohduttanut ja kuunnellut. Kukaan ei ole ollut yhtä huolehtiva. Kiitos tuhannesti arvostan sinua enemmän kun ikinä voit uskoa<3! Toivon sinulle elämääsi vain hyviä asioita! Toivottavasti pysyt aina elämässäni!

N: Kiitos, että olet jaksanut piristää. Joka kerta kun olet avautunut minulle olen tuntenut, että minulla on joku tarkoitus<3 Vaikka olemme nähneet toisemme lähinnä facetimen ruudulta, koen että tunnet minut paremmin kuin moni IRL kavereistani. Toivottavasti saat asiat sen pojan kanssa kuntoon ja löydät elämääsi rakkautta. Ansaitset sen!

S-S: Olet kaunis ihminen sisäisesti ja ulkoisesti. Olet aina ollut todella mukava ja ihana. Sinusta on todella vaikea keksiä yhtään huonoa puolta. Olen varma, että tulevaisuudessa pääset kaikesta kamalasta irti, et ansaitse mitään pahaa elämääsi. Olet mahtava ihminen<3 Paljon voimia sinulle elämääsi!

T: Olet niin ihana ja suloinen ihminen. Et koskaan halua kellekkään mitään pahaa ja olet aina tukena. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia elämääsi. Olen varma, että kaikki vielä järjestyy. Hyville ihmisille on pakko tapahtua joskus hyviäkin asioita<3

LA:  Olet ihana ja iloinne tyttö, toivottavasti pääset eroon tästä kaikesta pahasta. Toivon myös, että läheisesi ja etenkin perheesi tukisi sinua paremmin. Tarvitset kaiken tuen mitä ikinä on saatavilla. Älä syytä itseäsi mistään, olet mahtava ihminen, kiitos kaikesta<3!

NA: Toivon että palaat takaisin joukkoomme. Olemme jutelleet yskärillä, onneksi, sillä en todellakaan tahdo menettää sinua! Olen varma, että muut ikävöivät sinua niin kuin minäkin. Olet myös upea persoona, ja toivottavasti tästä vuodesta 2014 tulee edes puoliksi niin mahtava kuin sinä!


Henkilöt ovat samassa järjestyksessä kun kik-listan chatissa (:
Kiitos teille kaikille olemassa olostanne, olette olleet parhaita asioita mitä minulle on tänä vuonna tapahtunut ja yhdessä me selviämme ensi vuodestakin, KIITOS<3!

Kiitos myös teille lukijoille, jotka ovat tulleet minulle juttelemaan. Teitä on kertynyt tämän vuoden aika reilusti yli 100 (:! Toivon, että tulette myös vastaisuudessa kertomaan kuulumisianne ja murheitanne. Voimia teille kaikille!

 HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 2014! TEHDÄÄN TÄSTÄ VUODESTA YHDESSÄ MAHTAVA!

Ollaan ystäviä jookos, niinkun ananas ja kookos

Voikun saisin nyt koottua nää kaikki ajatukset yhdeksi lauseeksi, mutta kun ei ne kokoonnu. Oon viime viikkoina leikkiny tosi paljon itsemurha ajatuksella. Ei, en siis todellakaan ole sitä tekemässä! Lähinnä mua kiehtoo, mitä kuoleman jälkeen tulee. Toinen asia on se, että silloin loppuisi nämä kaikki murheet. Mutta ei silti, vielä on liikaa tehtävää täällä maan päällä. Eikä ihmisen ehkä kuulukkaan päättää itse kuolemastaan, en minä ainakaan pystyisi niin isoon päätökseen, kun ei ne pienemmätkään suju.

Joku outo kuva musta

Kokoajan vaan surettaa ja masentaa. Enkä tiedä miten sen saa loppumaan. Kaipaan tosi paljon välittämistä tällä hetkelle, ettei tuntuisi kokoajan siltä kuin olisi yksin. Viikonloppuna meen leffaan kaverin kanssa, se otti ihan itse yhteyttä ja pyysi, miksi? Välittäiskö se... tuskin. Tän ihmisen kanssa olin reilu vuosi sitten hyvä kaveri. Se oli silloin varmaan se joka oli nähnyt mun useiten syövänkin, lopulta en pystynyt enää senkään kanssa ja sitten jäi tapaamisetkin pikkuhiljaa. En jaksanut pitää yhteyttä samalla tavalla, ei sekään. Tää ihminen varmaan ymmärsi mua parhaiten, ei ehkä hyvin, mutta paremmin kun muut. Muistan vieläkin yhden puhelun about 2 vuotta sitten, kun tää kerto itkukurkussa olevansa tosi huolissaan musta. Liikutuin ihan kamalasti. Joku oikeasti välitti. nyyhkytettiin vaan puhelimeen ja lopuks jompi kumpi totes "Ollaan tässä varmaan koko yö, kun eihän tätä puhelua voi mitenkään tyylikkäästi lopettaa". Sitten itketti ja nauratti yhtä aikaa.
     Meillä oli myös hirmu hyvää läppää. Okei no tosi huonoa, ihan järkyttävän surkeaa. Mutta niin hauskaa! Enään ei olla niin paljn yhteyksissä, mutta hyvät muistot on vähintäänkin. Paras muisto ikinä on tallinnan risteily (inhoan sanaa risteily... saan siitä kylmiä väreitä :,D). Ihan parasta juosta ympäri laivan kantta korkokengillä. Siitä on jo puolitoista vuotta. Muistan tän häröilyn olleen sillon jo aika intenssiivistä, mutta silti söin laivan buffetissa masun täyteen. Ei ahdistanut (okei no kotona kai kirjoitin viisi sivua päiväkirjaan jo pelkästä ruoka-ahdistuksesta), mutta silloin oli upeaa. Mulla ei ole yhtään pahaa ajatusta päässä tästä ihmisestä, pelkästään hyvää. Tietenkään mikään kaveruus ei ole ruusuilla tanssimista, mutta ihan suoraan sanottuna oon unohtanut ne kaikki huonot hetket.

Nyt kun aloin muistella, pakko mainita eräs toinenkin ystävä. Ollaan jonkun verran enemmän tekemisissä, ja tänään oikeastaan nähtiinkin ohimennen ja kesällä oltiin ihan kohtalaisesti tekemisissä. Oikeastaan musta ei edes tunnu, että ollaan pahasti etäännytty. Koulun takia vaan nähty vähän harvemmin, mutta uskon, että etenkin lomilla nähdään ihan entiseen tapaan. Oikeastaan yhteydenpidon pysyminen, johtuu täysin tästä mun kaverista. Se muistaa kysyä kuulumisia ja tekstaa, sopii tapaamisia jne. Eli on hyvä ystävä. Tämän ihmisen kanssa en ole ikinä riidellyt. Häntä on helppo kuvata yhdellä sanalla: menestyjä! Tämä tyttö saavuttaa kaiken mitä hän ikinä yrittää ja onnistuu aina, hän on täydellisen tasapainoinen ja jos ajatellaan mun henkistä hyvinvointia, niin parasta seuraa. Hän on täysin normaali kokoinen ja itsevarma, joka tsemppaa muakin hyväksymään itseni. Ainoa asia mikä on jäänyt tosi pahasti kaivamaan on kun hän sanoi kerran yhdestä vaatteesta, että se näyttäisi paremmalta mun päällä, jos olisi isompi. Mitään muuta luokkaavaa, en ole ikinä joutunut kuulemaan. Aina hän on kannustanut ja tsempannut koulun käynnissä ja elämässä ja jaksanut antaa mulle voimaa. En tiedä olisinko tässä, ilman sitä tsemppausta. Ihan älyttömän ihana ihminen.

Nyt tekisi mieli alkaa kirjoittaa kaikista ystävistäni, mutta taidan jättää sen tekemättä. Nämä kuitenkin ovat vaikuttaneet elämääni niin paljon, että minusta oli tärkeä tuoda heidät esiin. Yksi ystäväni on ehkä vaikuttanut heitäkin enemmän, mutta se tilanne on vähän monimutkaisempi, eikä aina edes niin positiivinen. 

Jo yläasteen alussa tutustuimme hänen kanssaan pitkän tauon jälkeen. Aluksi hän oli tosi kiva, mutta minulla oli vielä niin hyvät välit moneen ala-aste aikaiseen ystävään, että vietin aikaa mielummin heidän kanssaan. Lähennyimme pikkuhiljaa ja aloimme muodostaa porukkaa hänen ja kahden edellä mainitun tytön kanssa. Ensin hän ei hyväksynyt minua, vaan pommitti viesteillä "musta sä oot vähä niikun änkeny meidän joukkoon", ja muuta aika ilkeää. Olin tosi masentunut tästä, olin kuitenkin vasta 13. Toinen edellä mainituista otti asian puheeksi kanssani ja kertoi, että hänestä tyttö kohtelee minua todella huonosti, ja se tuntui pahalta. Luulin, että vika oli ollut minussa, mutta minulle sanottiin, etten ole tehnyt mitään väärää.
     No kyllä tämä henkilö minut hyväksyi sitten vähän ajan päästä. Ilkeä käytös ei kuitenkaan loppunut. Olin tosi stressaantunut, kun en tiennyt milloin olin taas hänen best friend niiq ikinä ja milloin hän taas unohti minut. Tämä aiheutti tosi paljon pahaa oloa, mutta muut huomasivat sen ja tukivat minua. En kuitenkaan halunnut lopettaa ystävyttää tytön kanssa, sillä ailahteluista huolimatta hän oli minulle tärkeä. Joka kerta kun kiinnyin häneen enemmän, hän satutti minua lisää. Meillä on upeita muistoja, mutta myös todella paljon surua tykyttää takaraivossa. Tämä on lisännyt mun hylätyksi tulemisen pelkoa tosi paljon, kun ei koskaan voinut tietää milloin oli tärkeä ja milloin unohdettiin jonkun paremman takia. Joskus sain halauksen ja kuulla olevani tärkeä, ehkä seuraavana päivänä vain piikikkäitä kommentteja. Kirjasin myös paperille yhdessä kohtaa kaikkia ulkonäkööni liittyviä lausahduksia hänen suustaan, ne tsemppasivat laihduttamaan. Ehkä kun korjaisin itseni olisin tarpeeksi hyvä hänen ystäväkseen. Usein hän myös aloitti milloin mitäkin liikunta- ja laihdutuskuureja, jotka saivat minut tuntemaan itseni myös huonoksi ja lihavaksi. Varsinkin kun sain kuulla olevani sitä. En tiedä välittikö hän koskaan minusta, mutta minä välitin ja välitän yhä hänestä niin paljon, että sattuu, jokainen muisto tekee todella kipeää. Päässäni on edelleen se kysymys, mikä siellä oli vuosia. Miksi en ollut tarpeeksi hyvä hänelle, mikä minussa on vikana?

Nämä kolme ihmistä liittyivät etenkin lähimenneisyydeessä tiivisti elämääni ja vaikuttivat siihen enemmän kun tarpeeksi. Aloin yläasteella oikeastaan laihduttaakkin ensimmäisiä kertoja ystäväni käytöksen takia, koska yritin olla tarpeeksi hyvä hänelle ja käsitellä pahaa oloa sillä tavalla. En kuitenkaan syytä häntä, itse en ollut tarpeeksi hyvä.

Ystävistä puheenollen, Amelia on kotilomalla huomenna ja näämme toivottavasti. Hirveän kova ikävä! Tässä on juuri sellainen ihminen joka tajuaa minua. Tai tajusi, tällä hetkellä pelkään lähinnä, että hän on hylkäämässä minut. Jos näämme, pitäisi nähdä mahdollisimman aikaisin, että hän pääsee muiden kanssa. Kun olisin mennyt katsomaan häntä, ennenkun sain tietää kotilomasta, olisi pitänyt mennä aikaisin, että ehdin alta pois, muiden tieltä. Mutta ehkä mun pitää vaan ymmärtää, etten voi vaatia sitä, että olisin merkityksellinen jollekkin. Amelia onkin liian hyvä ystävä, en mä edes ansaitse sellaista. (Silti olen itkenyt paljon hänen takiaan viime päivinä kun ei ole selvillä miten menee ja saa pelätä puolesta, sekä tietenkin se, että pelkään etten ole hänellekkään tarpeeksi hyvä)

Ostin Amelialle ja itselleni tällaiset. Energia Elli on mulle, tsemppaamaan laihdutukseen ja Lohtu-Lissu auttaa Ameliaa toivottavasti surun hetkellä<3. Tahdoin piristää jotenkin, kun toisella on paha olla.

Energia Elli & Lohtu-Lissu

Oli aika selkeää, minkä mä tarvitsen, mutta Amelialle piti miettiä vähän pidempään. Näitä Voodoo nukkeja, saa ainakin sokkarilta, mistä mä ostin. Nää on hirmuisen suloisia ja takana luki, että käsin tehtyjä, mistä sitä tietää, vaikka niistä löytyisi ripaus taikaa. Yksi maksaa n.8e ja niitä löytyy oikeastaan joka tilanteeseen.

 Kaupoissa oli jo vähän joulusuklaita, mutta onneksi tosi vähän. En tajunnut ottaa niistä kuvaa, mutta stalkkasin kyllä hyvin tarkkaan kaikki herkkuhyllyt. En edes ymmärrä miksi se on niin viihdyttävää.

Jätti levyjä suklaata

Tosi söpöjä suklaatikkareita!

Teille, jotka olette etsineet halpaa vaakaa, tigerissä nyt tuollainen 20e.
Se on tosin kai normaali kokoinen, ei mini, joten vaikeampi piilottaa.

Tulin ajatelleeksi yksi päivä, kun lähti taas tupoittain hiuksia päästä, että mitäköhän puutostiloja mulla on. En saa proteiinia, rasvaa, oikeastaan mitään vitamiineja (saati sitten jotain kivennäisaineita...), kalsiumia yms. En käytä maitotuotteita, ehkä kerran viikossa lihatuotteita keiton muodossa (mutten punaista lihaa) ja vain paria vihannesta. Saan siis paljon turhia hiilareita puurosta, kasvisosekeitosta yms. En mitään tärkeää. Ajattelin kokeilla vähän aikaa syödä pelkkiä proteiini- ja nutripatukoita, koska niistä saisi kaikki ravintoaineet. Mutta ne oli tosi pahoja! 

Oli vähän pahaa :c

Tota taaimmaista noista maistoin siis. Maistui ihan jauholta. Ekat pari haukkua oli ihan hyvät, mut sit alko tökkiä ja oli vaikea niellä. Mansikka näyttää silti aika houkuttelevalta, olisko se parempi kun tuo toffee, mikä lie. Ihan kauheesti kaloreita tossa kyl oli (170), mut tosi monessa oli yli kaksisataa. Sain jonkun 1/3 kyl syötyy, sitten luovutin.

Aattelin sit yrittää uuestaan, koska kaloreita oli tosta tullut vajaa 60, pystyis hyvin syömään jonkun muun patukan. Maistoin jotain nutripatukkaa, missä oli 210kcal, jonkun marjan makusena (oisko ollu karpalo?) Mutta sitä ei mennyt alas kun ihan pikku pala, oli vielä pahempaa.
     Voi harmistus, ehkä mä en sitten ala elää patukoilla. Toisaalta hyvä vaan, äiti tuskin tukis mun patukka kuuria hirveesti rahallisesti. Ellen sit sanois, et syön niit vain välipalaks, vaikka 1-3 patukkaa oliskin koko päivän ruokalista. Olisin edes saanut ravintoaineita, mutta eipä sillä kai niin väliä ole. Enhän mä tässä vahingoita kun omaa kroppaani.

Pitäisi kai alkaa syödä niitä kalsiumtablettejakin

Tää oli ehkä maailman tylsin postaus ikinä. Lähinnä mun teki kamalasti mieli vähän avautua ystävyysuhteista. Vaikka mulla onkin kavereita/ystäviä (miksi pitäisikään kutsua), silti tuntuu kun olisi yksin. Kaipaan vaan hirveesti sitä, että voisin jakaa ilot ja surut jonkun kanssa. Itkeä ja nauraa. Tehdä kaikkea kivaa ja kaikkein tärkeintä, että olisi edes yksi ihminen joka ymmärtäisi mun tyhmiä ajatuksia ja välittäisi musta siitä huolimatta. Ei sellaisia ihmisiä ole. Ja jos olisi, niin ei ne tahtoisi olla mun kanssa tekemisissä.

P.s. Loppuun tosi tärkeä ilmoitus: Mulla on vissiin kilpirauhasen vajaatoiminta (tai jotkut arvot on vähän perseellään, en ihan tajua mitä ne tarkoittaa, mutta joku kuitenkin tuloksissa kuulma mättäsi). Juttelin yhden henkilön kanssa netissä, joka sanoi, että se on seuraus liian vähästä syömisestä, kroppa laittaa vastaan. Mua pelottaa, että entä jos oonkin lihonut tässä nyt tän takia. Tosi monihan lihoo just kilpirahasen vajaatoiminnasta. Oon pienessä paniikissa, mutta mittanauhan mukaan mitat on samoissa kun ennen (mun rinnanympärys oli kasvanu vähän?! ja peppu vähän pienentynyt). Alustava sotasuunnitelma on, että en mene vaa`alle ennekun saan tyroksiinilääkkeet lääkäriltä. Kertokaa kiltit joku, joka on samassa jamassa, laihdunko mä taas kun saan ne lääkkeet vai pitääkö mun alkaa syödä vaan vielä vähemmän? Kestän ehkä sen, että paino on pysynyt samassa, mutten sitä, että olisin lihonut. Voi olla, että juoksen tässä paniikissa tyyliin mummon vaa`alle, en tiedä :/.

Sekavat kesäkuulumiset ja itkuiset kaverin muistelemiset

Paino junnailee ja vaaka näyttelee välillä pienempiä lukemia ja sitten pomppaa taas ylös ja takaisin alas. Keskimäärin se kuitenkin kai junnaa. Harkitsen taas vaakalakkoa, koska rakastan sitä tunnetta kun näkee ihan oikeasti laskun vaa-alla! Kun käy joka päivä, muutos on luokkaa +/-200g. En ole nyt ihan varma että kuinka luotettava tää mun vaa`an tulos on, mutta kun pääsen vähän vertailemaan muilla vaaoilla tulen kertomaan!

Nyt tahdon jakaa kanssanne kuvamateriaalia, mitä minun kesääni on kuulunut:

Melko paljon laitti sprattia 

Jonkun verran mansikoita,
 sekä yksinäisen ihmisen paras kaveri -Ipad

Kyyneliä

Lenkkeilyä SHORTSIT jalassa, olen vieläkin ylpeä,
että pystyin

Tosi aktiivista lenkkeilyä, kuvaten omaa varjoa XD

Lisäksi olen:
♥Nukkunut iltapäivään asti

♥Nähnyt Ameliaa monen monta kertaa ja jutellut syvällisiä

♥Nähnyt yllättävän monta kertaa myös muita kavereita

♥Keksinyt miljoona tekosyytä kavereille miksen tule heidän kanssaan jonnekkin

♥Vähän kyllästynyt läkeroleihin (apua, toivottavasti väliaikaista)

♥Katsonut paljon leffoja

♥Kärsinyt ihmeellisistä kovista kivuista vasemmalla puolella rintaa

♥Viettänyt puolet ajasta itkukurkussa masentuneena

♥Stressannut koulunalkua

♥Ajatellut ja pohtinut asioita paljon

♥Käynyt melko useasti 6-13km lenkkeillä

Rakas ystävä...

Mulla on ollut tosi paha mieli liittyen yhteen kaveriini, me luvattiin kaksi vuotta sitten pysyä parhaina ystävinä ikuisesti. Meillä oli oikeasti tosi kivaa yhdessä, kunnes yhtäkkiä kaverini alkoi pompotella ihmisiä ja aiheutti mulle suunnatonta ahdistusta. Näihin aikoihin mun syömishäröily alkoi tosiaan nousta sieltä tasaiseltapohjalta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän elämää hallitsevaksi. En todellakaan syytä (entistä?) rakasta ystävääni tästä, mutta rehellisesti sanottuna, kyllä se aika paljon tilannetta edisti. Sain usein kuulla epäsuoria ja suoria lauseita viitaten ulkonäkööni. Pahimpina minulle on jäänyt mieleen "ooks sä lihonu" ja erilaisia irvailuja mahaani, reisiäni, painoani ja muutenkin ulkomuotoani kohtaan. Niin monesti olen itkenyt sängyssä itseni uneen ja niin monesti antanut anteeksi ja päättänyt unohtaa. Kiinnyn todella helposti ihmisiin ja sillä hetkellä luulin hänen oikeasti olevan yksi niistä harvoista ihmisitä jotka välittävät.
      Tänä kesänä olemme nähneet kaksi kertaa, sen lisäksi on tullut pilkallisia viestejä kun neiti päätti vetää elämänsä ensimmäisen kerran alkoholia siinä mittakaavassa että vähän tuntui, ja kuinka hauskaa hänellä on siellä ja siellä muiden ihmisten kanssa. Aluksi olin jopa iloinen, koska se ehkä tarkoittaisi sitä etten joutuisi enää kuuntelemaan asioita jotka satuttavat minua. Toisin kävi, nyt saan häneltä enää pahoja asioita, kun ennen oli niitä hyviäkin hetkiä niin paljon.
~kävimme keilaamassa

~vietimme leffailtoja

~nauroimme tyhmille insidevitseille

~lähettelimme tunnilla kilokaupalla lappusia, poikien lempi puuhaa olikin stalkata milloin taas lähti lappu liikkeelle pyyhekumiin piilotettuna.

Meillä ei koskaan ollut tylsää, saatettiin vaan maata toisen lattialla ja "potkia toisiamme" ja nauraa ihan hulluna, olla tekemättä mitään järkevää, hakata toisiamme tyynyillä ja aina oli niin hauskaa.
     Kun olen yksikseni miettinyt tämän ystävyyssuhteen menetystä, on masentanut niin paljon ettei ole tehnyt kamalasti mieli syödä, jotain hyvää siis tästäkin surusta! (:
Jos joskus vuosien päästä satun olemaan kuollut, koneeltani on löydetty blogini ja luet tätä, tunnistat kyllä itsesi, haluan vain sanoa kiitos edes siitä pienestä ilon hetkestä elämässäni minkä toit, niinä kuukausina kun olimme läheisimpiä, olin henkisestikkin terveempi kuin koskaan<3!

Tänä kesänä olen tutustunut myös aivan ihaniin uusiin ihmisiin netin kautta, jotka painivat myös päivittäin samojen ongelmien kanssa kun minä. Odotan hirmusti että näämme pian kasvotusten!
   

Nyt tuli mieleen taas monta asiaa joista haluaisin kirjoittaa teille, mutta ehkä säästän ne seuraaviin postauksiin, ettei tästä tule puuduttavan pitkä. Minulle saa heittää postausideoita, jos jokin tietty aihe sattuisi kiinnostamaan sinua siellä ruudun toisella puolella. Olen saanut hirveästi iloa teidän kommenteistanne, ja voin sanoa, että olette oikeasti välillä pelastaneet tämän tytön tyllerön päivän!

Siksi oikeastaan ajattelin keksiä tapoja tutustua noin ihaniin ihmisiin paremmin, teidän laisianne ei todellakaan ole elämässäni liikaa (lähes ollenkaan)<3
Yksi mahdolliuus tutustua minuun olisi ainakin:

 DEMI.FI

Löydät minut nickillä Marsipaanipupu (nimeä klikkaamalla pääset profiilini)

Ajattelin myös tehdä lähipäivinä vähän "epävirallisemman" KIK tunnuksen, jota eivät tuttuni tiedä ja antaa sen sitten teille. Tai siis jos nyt kukaan haluaa mun kanssa jutella, en tietenkään painosta ;D



Nyt alkaa teksti mennä jon sen verran sekavaksi, että mun on parasta lopettaa tähän,
 NAUTTIKAA KESÄSTÄ, tämä on käsky<3!

Menneisyydeestä tähän päivään 2/2

Aloin yläasteen aikana päästä jyvälle uusista kikoista ja konsteista. Opin ulkoa tärkeimpien tuotteiden kalorit. Ensin tavoite oli syödä joka päivä terveellisesti 1500kcal, se laski pian 1200kcal, sitten 1000kcal. Matka jatkui alapäin 900kcal...800kcal...700kcal...600kcal.. Aloin paastoilla välillä ja söin päivässä niin vähän kuin mahdollista. En kuitenkaan voi väittää etten koskaan olisi saanut ahmimiskohtauksia...

Villasukat oli ruokapöydäs mun parhaat kaverit, vetkuttelin ja jäin viimesenä syömään, ja tungin ne täyteen ruokaa. Sitten kipitin vessaan tyhjentämään ne (villasukkia kuluu, koska niitä pitää pestä jatkuvasti...), kaikkee muutakin "hauskaa" keksin, mutten niitä välttämättä halua julkisessa blogissa jakaa vinkkeinä kenellekkään.

On mulla ollut muutama ajatus "pitäisköhän tästä päästä eroon", mutta se on jäänyt parin päivän mittaisiksi yrityksiksi, joiden jälkeen vaan ahdistaa enemmän. Monet käyvät syömishäiriön vaiheet läpi kerran. Kuherrusvaiheesta, pakkomielle vaiheeseen ja aina syvemmälle sairauteen. Mä elän niitä vaiheita uudelleen ja uudelleen. Aina välillä palaan uudelleen kuherrusvaiheeseen milloin laihdutus on niin ihanaa, upeaa ja helppoa, eikä fyysisiäkään kehon sortumisia näy. Välillä taas tuntuu että hiukset lähtee, iho on kuiva korppu, mitään ei jaksa millään ja haluaisi vain nukkua. Joskus taas kaikki menee täysin samaa tasaista rataa, tietyillä säännöillä.

Nykyään sosiaalliset suhteeni pysyvät kumma kyllä jollain tasolla (varmaan koulun ansiosta), en haluaisi nähdä kavereitani vapaa-ajalla, koska en todellakaan tahdo syödä heidän kanssaan! Jos joskus menen esim. kaupungille kavereiden kanssa, tahdon ainakin viikon varoitusajan, että voin suunnitella missä subin salaatissa olisi vähiten kaloreita, tai miten voisin välttyä kokonaan ilman ruokaa, kuinka paljon kulutan kävelemällä verrattuna lenkkeilyyn, mitä tekosyytä käyttäisin ettei ole taaskaan nälkä?

     Juhlapyhiä stressaan jo kuukautta ennen ja olenkin usein "kipeänä", mutta senkin käyttö on rajallista. Elämä on vaikeaa ja rajallista. Silti voin suoraa sanoa etten oikeastaan edes tahdo pois tästä. Tahdon elää omassa maailmassani ja laihtua ihan pieneksi (vielä joku päivä olenkin...!)

Menneisyydestä tähän päivään 1/2

Kun olin ala-asteella muistan aina ajatelleeni olevani lihava, nyt kun katson jälkeenpäin kuvia, olin oikeastaan aika pieni kokoinen. Oikeastaan vähän riisitautisen näköinen, jalat ja kädet ihan narut, ja maha vähän pömpötti. Kasvoissa toki näkyi lapsenpyöreys varmaan 10-12 vuotiaaksi (nyt ne ovat pyöreät muuten vaan...). Hyväksyin kuitenkin asian, enkä sitä läheskään päivittäin edes miettinyt. Minulla oli hyvä ruokahalu ja söin todella paljon herkkuja, makeanhimoni oli pohjaton! 

     11 vuotiaana aloin ensimmäisen kerran laihduttaa, olin aina inhonnut liikuntaa sydämeni pohjasta, enkä silloinkaan sitä pahemmin jaksanut. Kuvittelin että jos ruokalun jälkeen kyykkään pari minuuttia poltan energiaa hyvinkin paljon. Kaloreista minulla ei ollut tietoakaan. Skippailin säännöllisesti kouluruoan ja muistan vähän hävenneeni kun kaverit huomauttelivat. Viikonloppuna kuitenkin herkuttelin hyvällä omatunnolla, pahemmin ajattelematta. Muistan että tällöin yksi kaverini jolle kerroin laihdutuksestani alkoi nimitellä minua anorektikoksi ja lopulta haukkui minua selkäni takana. Tällöin myös parhaanystäväni josta välitin aivan hirveästi alkoi etääntyä. Itkin monet illat, koska meillä oli ollut todella läheinen lapsuus ja olimme jakaneet keskenämme kaiken, itkeneet ja nauraneet yhdessä. Minulla oli hänen kanssaan äärettömän hyviä muistoja. Hän haukkui minua myös selkäni takana ja tuntui, että pala minusta oli poissa. Kesti yli 2 vuotta päästä tästä yli ja juttelin asiasta toisen kaverini kanssa, joka tuki ja ymmärsi. Jälkeenpäin ajateltuna hän kuitenkin yritti selvästi tulehduttaa välimme entisestään. En kanna kuitenkaan kaunaa, hän oli tärkeänä tukena siinä kohtaa elämääni.

     Kun siirryin yläasteelle aloin pikkuhiljaa vaihtaa kaveriporukkaa lopullisesti. Terveystarkastus yllätti ja terveydenhoitaja huomatti alhaisesta painosta ensimmäisen kerran. Suurin vaikutus oli kylläkin tässä kohtaa tapahtuneella kasvupyrähdyksellä. Opettaja antoi minulle pari kertaa lapun tunnilla jossa yli pyyntö painokontrolliin ja sain myös pari huomautusta "anorektikko". Painoni nuosi pari kiloa ja huomatukset eivät enää olleet niin räikeitä. Aloin ensimmäisen kerran toden teolla laihduttaa. En ajatellut olevani lihava, vähän vain pyöreä. Kaikki lähti pikkuhiljaa ja aluksi aika rennolla kädellä, ruokia alkoi karsiutua pois ja alkoi kehittyä ahdistusta.

     Uuden kaveriniporukkani eräs tyttö oli todella epävarma itsestään ja musersi itsetuntoani jatkuvasti erilaisilla ilkeillä kommenteilla. Muut kaverit yrittivät lohduttaa minua, koska olivat kauhuissaan tytön käytöksestä ja keksivät meille jotain mukavaa tekemistä. Tyttö suuttui kamalasti aina kun kuuli meidän tehneen jotain ilman häntä ja oli minulle entistä ilkeämpi. Olin kuulma ängennyt väkisin mukaan ja vienyt hänen kaverinsa. Hän yritti epätoivoisesti päästä minusta eroon ja taso oli välillä jopa koulukiusauksen luokkaa. Yritin jutella hänen kanssaan ja ajan kanssa välimme lähenivätkin. Muut olivat kuitenkin todella kauhuissaan hänen käytöksestään ja olisivat mielellään jättäneet hänet kokonaan. Pakko myöntää että sitä minäkin joskus ajattelin pahimpina päivinä, kun makasin itkuisena lattialla. Itsetuntoni rakoili pahasti, kestin kuitenkin, koska en ollut yksin.

     Samaan aikaan äitini oli stressaantunut ja purki pahaa oloaan minuun. Meillä ei koskaan ollut hyviä päiviä. Sain kuulla olevani kaiken pahan alku ja juuri, toivomuksia ettei minua olisi syntynyt ja kylmää kohtelua. Tunsin ettei minusta välitetty, koska äitini ei halunnut olla kanssani, juuri silloin kun pahimman muutoksen keskellä tarvitsin apua. Isäni oli myöhään töissä, enkä häntä juuri nähnyt. Pappani oli todella pahasti  alkoholin vallassa (hän sairasti ja sairastaa edelleen vakavaa alkoholismia) ja kun aloin ymmärtää tilanteen, tuintui pahalta nähdä hänet viinapullojen kanssa kadulla. Kerran kun olin nuorempi ja olimme mummon ja papan kanssa ajelemassa moottriveneellä, pappani alkoi uhkailla ajavansa karikkoa/kiveä päin. Mummoni kuitenkin pysyi vahvana ja pääsimme ehjänä rantaan. Vieti usein viikon kesällä pienessä mökissä isovanhempieni kanssa, ja pappani oli jatkuvasti täysin päissään.

Aloin suhtautua seiskan lopulla kehooni ja painooni täysin pakonomaisesti, kiertelin pro-ana sivuja, laihdutusohjeita, opettelin kaloreita, pakottauduin liikkumaan ja laihduin. Onnistuin pysäyttämään kasvun normaalisti mukanaan tuoman painon lähes kokonaan.

JATKUU.... (kirjoitan myöhemmin 2/2 osan lopuista vuosista)