Villasukat oli ruokapöydäs mun parhaat kaverit, vetkuttelin ja jäin viimesenä syömään, ja tungin ne täyteen ruokaa. Sitten kipitin vessaan tyhjentämään ne (villasukkia kuluu, koska niitä pitää pestä jatkuvasti...), kaikkee muutakin "hauskaa" keksin, mutten niitä välttämättä halua julkisessa blogissa jakaa vinkkeinä kenellekkään.
On mulla ollut muutama ajatus "pitäisköhän tästä päästä eroon", mutta se on jäänyt parin päivän mittaisiksi yrityksiksi, joiden jälkeen vaan ahdistaa enemmän. Monet käyvät syömishäiriön vaiheet läpi kerran. Kuherrusvaiheesta, pakkomielle vaiheeseen ja aina syvemmälle sairauteen. Mä elän niitä vaiheita uudelleen ja uudelleen. Aina välillä palaan uudelleen kuherrusvaiheeseen milloin laihdutus on niin ihanaa, upeaa ja helppoa, eikä fyysisiäkään kehon sortumisia näy. Välillä taas tuntuu että hiukset lähtee, iho on kuiva korppu, mitään ei jaksa millään ja haluaisi vain nukkua. Joskus taas kaikki menee täysin samaa tasaista rataa, tietyillä säännöillä.
Nykyään sosiaalliset suhteeni pysyvät kumma kyllä jollain tasolla (varmaan koulun ansiosta), en haluaisi nähdä kavereitani vapaa-ajalla, koska en todellakaan tahdo syödä heidän kanssaan! Jos joskus menen esim. kaupungille kavereiden kanssa, tahdon ainakin viikon varoitusajan, että voin suunnitella missä subin salaatissa olisi vähiten kaloreita, tai miten voisin välttyä kokonaan ilman ruokaa, kuinka paljon kulutan kävelemällä verrattuna lenkkeilyyn, mitä tekosyytä käyttäisin ettei ole taaskaan nälkä?
Juhlapyhiä stressaan jo kuukautta ennen ja olenkin usein "kipeänä", mutta senkin käyttö on rajallista. Elämä on vaikeaa ja rajallista. Silti voin suoraa sanoa etten oikeastaan edes tahdo pois tästä. Tahdon elää omassa maailmassani ja laihtua ihan pieneksi (vielä joku päivä olenkin...!)
Joku päivä ollaan pieniä :O <3
VastaaPoistaIhana kommentti<3 niin ollaan!
Poista