Entä jos tää on iha normaali ajattelutapa?

Wiii :)! Mulle tarjoutu just loistava tilaisuus paastota perjantai ja lauantai. Huomenna porukat ei tuu ku vast illal kotiin ja lauantaina taas voisin lähtee käymään kaupungilla ( ja ostaa samalla vaikka läkerol askin palkinnoks sunnuntaille).

Onko kellään muulla "luufetissiä"? Mä rakastan ylikaiken lantioluita, kylkiluita, lapaluita, selkänikamia ja solisluita

Unelmieni solisluut:

Tuollaiset ois täydelliset..<3

Tänään aamulla taas väsytti ihan hirmusesti, mut pakko sinne kouluun oli taas raahautuu. Kateltiin yhel tunnilla kaverin kanssa kaikkia herkkuruokien kuvia ja sillä hetkellä kyllä häpeäkseni pitää myöntää et kyllä himotti. Himo meni ohi heti kun kuvat laittoi pois, eivätkä kalorikakut enää pyöriny mielessä. Pelkäsin jo et ne jää kummittelee takaraivoon! Kotona piti alkaa lukee pariin kokeesee, mut se vähä jäi... En saanu mitää aikaseks (saamaton luuseri...)

Oon miettiny lähipäivinä onkohan mulla oikeesti ees mitää syömishäiriöö? Jos tää onkin oikeesti ihan normaalii ja muutkin ajattelee näin. Mut toisaalta taas onko normaalia, että monta vuotta nuoruudesta on mennyt syömisten kanssa pelleilyyn, ruoan piilotteluun, sosiaallisten tilanteiden väittelyyn ja itkukohtauksiin läskien takia. En uskalla todellakaan alkaa seurustelemaan, koska en halua lisää rajoituksia elämään. Se ei kuulosta normaalilta, kai? Mut emmä voi elää onnellista nuoruutta, jos en oo laiha ja tyytyväinen itteeni. Mun on vaan pakko olla tällainen, koska en osaa olla muuta. Eli nyt laihdutan ja sitten elän hyvän nuoruuden. That's it, eiks joo?