Paasto

Paasto sujui hyvin ja tajusin että jos pitkitän sitä muutamalla tunnilla tulee täyteen 6 vuorokautta =144 tuntia, ja se onnistuikin hyvin (:!
     Ekana päivänä en oikeestaan ees huomannut mitään muutosta, ihan samanlainen olo kun aina. kolmantena oli illasta aika heikko olo, mutta se meni nopeesti ohi. Torstaina sitten päädyin lähtemään vähän sekavissa merkeissä lenkille ja loputa istuin jossain ojassa... Taas ei ihan pää meinannut toimia, Amelia tuli onneksi kattomaan, että pääsen hengissä kotiin. Kiitos siitä!
     Yleisesti jaksamiset oli melko vähissä ja koulussa meni aika vain odottaen, että koulu loppuu. Liikkatunti oli jonkun asteista kidutusta. Perjaatteessa kuitenkin sujui odotettua paremmin! Ei pyörtyilyä, huimausta vain. Pieni paha olo ainoastaan yhtenä iltana. Ruoan himoakaan ei juuri esiintynyt. Taino okei, vähän teki mieli esim. fazerin sinistä tämän takia:

Facebookissa oli

Mutta noh herkut on aika ehdoton ei. Eihän kuvan kuolaaminen kuitenkaan lihota, eihän XD?

Vettä join vaihtelevasti 0,5-1,5l päivässä. Yksi netissä tapaamani henkilö, kertoi kuinka häntä ahdistaa juoda vettä, kun siinä voi olla piilossa kaloreita. Oon toki miettinyt asiaa, mutten osaa ahdistua silti veden juonnista, oikeastaan yritän nimenomaan lisätä sen juontia. Onhan siinä niitä puhdistusaineita ja putkiston ruostumista estäviä aineita, mutta jos vedessä nyt olisi esimerkiksi 0,00001kcal/100g, en mä sitä kyllä silti laskisi.

Mutta siis paasto meni okein hyvin ja lauantaina vain tuijotin kelloa ja odotin, milloin kuusi vuorokautta tulee täyteen. Sitten ryntäsin jääkaapille hakemaan keiton (165kcal) ja silmät kiiluen odotin, että se tulee mikrosta. Vähän ajanpäästä mutustin ihan kamalasti porkkanoita! Siis en mitään normaalia määrää vaan ihan kamalasti. Söin 2 sellaista babyporkkanapussia (250g x 2) yhdessä n.80kcal

Ei ole itse ottama kuva, en tajunnut ottaa joten eka, joka tuli vastaan.
Mutta näitä siis tarkoitan.

Illalla söin vielä lanttua (50kcal) ja mustikoita (60kcal), sekä 2 palaa uotilan ruislimppua, ilman mitään päällä (38kcl/kpl). Ja ihan lopuksi lisää porkkanaa (30kcal)
Ja oon kyllä ihan tajuttoman täynnä, ei varmaan normaalitkaan ihmiset vedä tällästä määrää kaikkea, että meinaa räjähtää! Kuitenkin tänään ajattelin, että saan syödä paaston jälkeen kohtuuden nimissä, niin paljon kun huvittaa ja ainaki gramma määrissä söinkin sitten ihan urakalla. Ja pakko sanoa, että paaston jälkeen maistui kyllä syntisen hyvältä! Varmaan nyt kaikki pienet ja täydelliset sielä ruudun takana miettii, miten sulloin itseeni paljon ruokaa ja eihän ollut edes pitkä paasto, mutta kyllä tämä minulle henkilökohtaisesti oli pisin vesipaasto ikinä. Vaikka onhan se vähän noloa laskea minuutteja ja sitten sännätä ihan innoissaan keittiöön.

Mutta eikö tavallaan jo se kuinka paljon odotin sitä, että pääsen syömään kerro, ettei mulla nyt mitään pahaa syömishäiriötä, ei ainakaan anoreksiaa ole. Vähän pientä häröilyä vaan, mutta eihän se nyt vakavaa ole.

Thinspo<3

Oon myös miettinyt sellaista asiaa, kun syömishäiriön persoonallistaminen (vai miten se sanotaan). Puhutaan siitä kuinka "mörkö käskee olla syömättä", "Ana käskee liikkua", "ääni päässä käskee oksentaa". Mikä ihmeen anamörköääni? Ei mun päässä kyllä muita ääniä ole (noh joskus jotain surinaa tai tinnitystä, muttei se liity tähän)! Ainoa ääni mun pään sisällä on kyllä ihan mun oma ääni. Itse mä käsken itseäni juoksemaan ja paastoamaan, ei sitä kukaan muu tee.
     Jos ihmiset tosiaan kuulee jonkun mörön sanovan korvaan vinkkejä, ei mikään ihme että laihtuminen on jännää. Olisihan se nyt aika hienoa hei, että mua seuraisi joka paikkaan joku vaaleanpunainen ja karvainen syömispeikko tai sitten kaunis ja laiha nainen, nimeltä Ana.

Kauhea syömismörkö

Mun pään sisällä on kuitenkin aika yksinäistä, kun aivotkin pitää pidennettyä kesälomaa, oma ääni vaan kaikuu. Olen seurannut vierestä kun pari henkilöä ovat chatissa keskustelleet siitä kuinka, valitsevat aina Anan ja kuinka ovat rakastuneita Anaan. Musta tuntuu etten mä vaan ole tarpeeksi syvällä tässä tajutakseni sitä, vaikka se kuulostaakin kovin kiinnostavalta, kun eräs kaunis ja laiha tyttö sanoi noin. Ehkäpä taas yksi syy miksen ole yhtä laiha ja kaunis. En osaa luoda syömishäiriölle persoonaa. On vain minä ja tarve laihtua, ei muuta.

Yhteenvetona, tykkään ruoasta, ajattelen ruokaa jatkuvasti, uneksin ruoasta, vedin juuri mahani täyteen ruokaa, enkä edes koe mitään Anan ja mörköjen läsnäoloa, mikä mun ongelma siis edes on? :D

Kävin vaa`alla keskiviikkona ja se sanoi ensin 15kg ja sitten error, ei taida nyt ihan toimia. Vähän tietty alkoi hymyilyttää ekan lukeman kohdalla, vaikka tiedän painavani tyyliin kolme kertaa enemmän.Tavallaan ihan hyvä, ettei ole nyt ollut painosta niin kova stressi, mutta kun tänään ei edes turvottnut yhtään, niin olisi ollut kyllä kiva saada tietää, laskiko paino paastolla yhtään.

     Olisiko kellään suositella mitään tosi pienikokoista vaakaa? Ajattelin, että olisi turvallisempaa, että vaikka saisin tuon toimimaan, olisi toinenkin. Tulisi luotettavampi tieto.

Ei mulla muuta, tämä tyttö menee nyt masu täynnä nukkumaan ja toivoo, että se laskisi huomiseksi :)!

P.s. maanantaiksi pitäisi nyt kehitellä joko joku oma dieetti tai sitten valmis, joka kestäisi 2-4viikkoa.

Kuuluuko ihmisen olla yksin?

Mikä yö!
En oikeasti tiedä mistä aloittaisin... No mun piti vetää vesipaastoa tiistai ja keskiviikko, mutta join molempina päivinä sprite zeroa ja molempien päivien saldo oli 10-12kcal, kutsun sitä siis "puolipaastoksi". Keskiviikkona oli sitten aivan kamala olo ja meinasin oksentaa kun heikotti niin paljon (näin huonoa oloa ei oo koskaan ennen tullut syömättömyydestä!) Söin puuroa ja paha olo hävisi melkein kokonaan.
     Torstaina iski hirveä läskiahdistus ja päätin lähteä lenkille 11-12 aikaan. Äiti huusi jotain "toi on ihan sairasta lähtee juokseen yöllä", mutta en välittänyt, halusin vaan nollata pään päivän ahdistukselta.

Juoksin ja itkin, autot ajoivat ohi ja katsoivat kai pitkään. Puhuin vähän aikaa Amelian kanssa puhelimessa ja olo helpottui, kun puhelu loppui olin yksin hiekkatien reunassa, jo aika kaukana tiestä. Oli tosi pimeä, enkä nähnyt kunnolla eteeni. Itketti ja jotenkin tajusin kuinka yksin olen pimeässä, se oli tosi hyvä vertauskuva sille, kuinka yksin olen mun omassa pimeässä elämässä. Tämän tajuaminen siellä synkässä metsänreunassa ahdisti ja lähdin kahlaamaan entistä syvemmälle. Istahdin jonnekkin puskaan nyyhkyttämään. Yksi netissä alunperin vähän kauempana asuva (samassa tilanteessa ruoan suhteen oleva) kaveri soitti ja yritin selittää, että ahdistaa. Tässä kohtaa alkavat muistikuvat yöstä, olla melko sumeat. Ne ovat vähän kuin pienen harson peitossa, ja on niinkuin joku muu olisi silloin ollut minä ja seuraan vain sivusta itseäni. Muistan ajatelleeni ainoastaan olevani lihava ja että olisi pakko päästä lenkille juoksemaan tätä kaikkea ahdistusta ja läskiä pois.

En oikeasti muista puheluiden sisältöä kunnolla, mutta olin kuulma ollut hysteerinen ja itkenyt haluavani vain mennä lenkille, enkä todellakaan kotiin. Olin ollut varma, että ympärillä on ihmisiä ja että minua vainotaan ja seurataan, pitäisi juosta karkuun. Tosin ei mikään ihme, kun on yksin pilkkopimeän metsän keskellä.
     Tyhmin asia oli, että oikeasti luulin kaikkien haluavan vain lihottaa minut kun käskivät kotiin, eivätkä antaneet juosta. Tuntui, että kaikilla oli joku ihme salajuoni minua vastaan. Miksen vain voisi juosta koko yötä?



Lopulta äitikin sitten soitti ja käski tulemaan heti takaisin, kuulma vain "sairaat anorektikot" tekevät noin. Pelästyin vähän ja lähdin hortoilemaan tielle päin, ajattelin kuitenkin lähteä vielä nopeasti juoksemaan jonnekkin. Yritin jopa uskotella Amelialle ja "kikperheelle" (henkilöitä, joiden kanssa ollaan jo pitkään juteltu tästä kaikesta yhdessä ja jaettu ajatuksia ja ahdistusta), että olen menossa kotiin (sillä he uhkailivat soittaa jonnekkin), lähettämällä jotain ihme kuvia, että olen melkein kotona... Löysin nämä kännykästä tänään, ja oikeasti, mitä mun päässä oikein liikkui?

Enkä tajua miten yritin todistaa näillä olevani lähes kotona.

 

Eihän näissä suoraan sanottuna, ole oikeasti mitään järkeä!

Kuitenkaan, en näin jälkeenpäin edes tiedä,
 mistä nämä on otettu.

Kuitenkin lopulta matkalla kotiin sumu ajatuksissa alkoi vähän hälvetä ja kun pääsin takaisin, nukahdin pesuhuoneen lattialle. Herätessäni kävin kylmässä suihkussa ja olo oli tosi epätodellinen. "Mitä juuri äskön oli tapahtunut?"

     Pyysin anteeksi (toivottavasti!) tyhmää käytöstäni ja mietin peiton alla asiaa. Vähän ajan päästä Amelialta tuli viesti ja kuva, että hänen kätensä on siinä kunnossa, että se pitäisi viedä tikattavaksi. Itkin taas, kun nyt olin jo valmiiksi herkillä. Soitin ihan paniikissa onko kaikki ok. Oli kuulma iskenyt hirveä ahdistus (ei tosin liittyen mitenkään minun tapahtumiini). Juteltiin asiasta ja Amelia kipsasi kätensä itse jollain lailla, vaikka yritin kehottaa menemään päivystykseen, ihan varmuudenvuoksi. Mitään kuiviinvuotoa tai tulehdusta ei tullut ja lopulta nukahdin lähes tahtomatta sänkyyn.

Aamulla oma käytös nolotti ihan hirveästi, enkä todellakaan tajua mikä muhun meni! Veikkaan kuitenkin että kaikki oli väsymyksen, ahdistuksen ja stressin yhteetörmäys, joka sitten ilmeni noin. Näin ei ole ennen käynyt ja jos nyt sattuisi käymään saan kyllä luvan pitää kännykän kaukana käsistäni. Hävettää niin kamalasti ja ihan kuin muilla ei olisi omiakin ongelmia. Kaiken lisäksi nyt tuntuu, etten kehtaa enää avautua kikperheelle ahdistuksestani ja, että olen vähän niinkuin irrallaan siitä pienestä tukiverkosta joka minulla oli. Tavallaan kaikkien "joo en enää jaksa", kommentit sai mut ajattelemaan, etten todellakaan halua, että jonkun pitäisi omien ongelmiensa lisäksi, vielä miettiä mun turhanpäiväisiä asioita.

     Vastaisuudessa siis yritän joko pitää asiat ihan omana tietonani tai ehkä kirjoittaa niitä tänne, kun alunperinhän blogin perustamisen tarkoitus oli, että voisin kirjoittaa miltä musta oikeasti tuntuu. Niin mä olen kyllä toiminut tähänkin asti.

Vähän tyhjä olo, kun kaikki tuki ja turva on yhtäkkiä kaatunut, vaikka luulin sen kestävän. Faktahan kuitenkin on se, että jos haluan laihtua, mä olen loppupelissä ainoa joka siihen voi vaikuttaa ja nyt yritän vaan sulkea kaikki turhat ajatukset mun päästä pois ja suunnata sen kaiken laihdutukseen. En todellakaan enää aijo aiheuttaa kellekkään yhtään enempää päänvaivaa. Nyt pitää vain laihtua, vaikka se vaatisi mitä yöllisiä juoksulenkkejä!

Tämmöiset mullekkin<3

Loppuun tälläi hauska kuva minkä mä löysin, ettei jää ihan huono fiilis, koko tekstistä (:

P.s. Olen saanut tosi paljon kivoja kik viestejä teiltäkin, mulle on tullut hirveän hyvä mieli, että olette vaivautuneet vaikka vain sanomaa, että "jaksamisia". Ne jaksamiset on tosiaan nyt ollut vähän vähissä. Ja nytkin itken, en edes tiedä miksi, säälittävää...Olen ihan hyödytön tässä maailmankaikkeudessa.

   

  Kuuluuko ihmisen olla näin yksin?

Entä jos tää on iha normaali ajattelutapa?

Wiii :)! Mulle tarjoutu just loistava tilaisuus paastota perjantai ja lauantai. Huomenna porukat ei tuu ku vast illal kotiin ja lauantaina taas voisin lähtee käymään kaupungilla ( ja ostaa samalla vaikka läkerol askin palkinnoks sunnuntaille).

Onko kellään muulla "luufetissiä"? Mä rakastan ylikaiken lantioluita, kylkiluita, lapaluita, selkänikamia ja solisluita

Unelmieni solisluut:

Tuollaiset ois täydelliset..<3

Tänään aamulla taas väsytti ihan hirmusesti, mut pakko sinne kouluun oli taas raahautuu. Kateltiin yhel tunnilla kaverin kanssa kaikkia herkkuruokien kuvia ja sillä hetkellä kyllä häpeäkseni pitää myöntää et kyllä himotti. Himo meni ohi heti kun kuvat laittoi pois, eivätkä kalorikakut enää pyöriny mielessä. Pelkäsin jo et ne jää kummittelee takaraivoon! Kotona piti alkaa lukee pariin kokeesee, mut se vähä jäi... En saanu mitää aikaseks (saamaton luuseri...)

Oon miettiny lähipäivinä onkohan mulla oikeesti ees mitää syömishäiriöö? Jos tää onkin oikeesti ihan normaalii ja muutkin ajattelee näin. Mut toisaalta taas onko normaalia, että monta vuotta nuoruudesta on mennyt syömisten kanssa pelleilyyn, ruoan piilotteluun, sosiaallisten tilanteiden väittelyyn ja itkukohtauksiin läskien takia. En uskalla todellakaan alkaa seurustelemaan, koska en halua lisää rajoituksia elämään. Se ei kuulosta normaalilta, kai? Mut emmä voi elää onnellista nuoruutta, jos en oo laiha ja tyytyväinen itteeni. Mun on vaan pakko olla tällainen, koska en osaa olla muuta. Eli nyt laihdutan ja sitten elän hyvän nuoruuden. That's it, eiks joo?

Nuha iski

Koko päivän ollu tosi puolikuntonen olo, aamulla oli tuskan takana päästä sängystä ylös ja oksetti vaan kokoajan. Tallustin kuitenkin tunnollisesti kouluun, ei niitä kaloreita kotona sängyn pohjalla kuluteta. En uskaltanut ees mitata kuumetta. Kokeilin SportsTrackerilla kuinka pitkä mun kolumatka on ja paljon siinä kuluttaa, tulos oli yhteen suuntaan vajaat 3,5km ja kulutus n.100kcal. Eli kun kävelen päivittäin molempiin suuntiin kävelen 7km ja kulutan 200kcal. Luulin matkan olevan kilometrin lyhyempi, pakko kokeilla huomenna varmuuden vuoksi uudelleen.
     Koulussa nousi pintaan kamala nuha ja kurkkukipu. Kotona alkoi myös paleltaa ihan järkyttävästi. Toivottavasti tää menee ohi. Lähdin kuitenkin urheasti lenkille. Oon löytäny hyvin reitin josta tulee se 7,5km, nyt pitäis vaan alkaa miettiä mitä kautta pitäisi kierttää, että tulisi 10km täyteen

Kotona äiti oli tehny (taino laittanu uuniin) nugetteja, ahdistus tuppas taas pintaan. Yritin lähtee salaa ulos, et oisin saanu "syödä" myöhemmin, mutta enpä ehtiny. Laitoin sit 3 nugettia mun kautaselle ja kaks ruokalusikkalista riisiä. Oli kuitenkin pakko kuoria niistä nugeteista se kuori pois, se näyttikin älyttömän rasvaselt. Äiti valitti siitäkin, mutta mielummin mä  nyt valituksia kuuntelen. Niissä nugeteissa oli pakkauksen  mukaan  40kcal/kp = 120kcal, ja riisissä ei varmaan yli 80kcal.
Noitten lisäks söin koulussa 2 palaa kurkkua.

=210kcal
Mut varmuuden vuoks lasken 500, koska mullahan saatto olla jotkut mutantti nugetit, jois oli enemmän kun pakkauksessa luki? (Ei yhtään vainoharhasta toki).

Vähän thinspoo:

Toivottavasti tää olo menee pois, et jaksaa taas painaa täydel tehol, lenkin jälkeen olo on ollu ihan järkyttävä, mutta, mutta ehkä uni auttaa (:!

Laihdutuksen riemu

Nyt on lähteny menemään paljon parempaan suuntaan!
     Kellojen siirtämisen takia aamulla väsytti aika lailla, edellisenä iltana (yönä) olin nukahtanut puoli kahden maissa ja herätyskello soi jo ennen kuutta. Saisin nukkua pitempään jos kulkisin pyörällä (skootteria en vielä edes harkitse, muuten löytäisin itseni ojasta, kun on niin liukasta), mutta kävellen kulutan niin paljon paremmin kaloreita.
     Koulussa kaverit jutteli kui ne on taas laihtunu, tunsin itteni hirveeks ihrapalloks. Yks nosti suuren metelin kuinka ei aijo nyt syödä vanukasta ruokalassa ja kuinka ei ole enää nykyään yhtään nälkä. Itse en syönyt mitään, mutta silti tuli läski olo. En tajua miksi joku haluis nostaa laihduttamisesta noin ison numeron, mä ainakin haluun pysyä taka-alalla, olis kamalaa jos joku sanoisi jotain (nytkin jo niin käy turhan usein...).
   

Tein aamulla suunnitelman päivälle:

Alottelin näpertämään mun uutta thinspovihkoa (edellinen oli semmoinne ohut Nalle Puh ruutuvihko ja alkoi vähän kyllästyttää.

Beautiful thinpiration

Päivän suunnitelmana oli syödä se 200kcal lohikeitto, mutta alkoi ahdistaa niin paljon, että teki mieli vain olla syömättä. Kun ketään ei näkynyt keittiössä kaadoin ensin ylimääräisen nesteen viemäriin, ja sitten aloin etsiä muovipussia laatikosta (perunan ja kalanpalasille), samassa äiti pamahtaa sisään, paniikissa lähden keiton kanssa juoksemaan huoneeseeni, enkä ehdi peitellä jälkiäni. Onneksi se lähti kuitenki melkein heti uudestaan (kun oli ensin tullut katsomaan mitä teen ja siinä sitten yritin pari lusikallista KYLMÄÄ keittoa tunkea suuhun, koska en tietenkään sitä ollut mikroon laittanut). Kun äiti lähti juoksin salamana vessaan vetämään loput pöntästä alas ja siivosin todistusaineiston. Miten noinkin pienestä huijaamisesta voi meinata jäädä kiinni, mun pravuurina on aina ollut isot villasukat joihin saan hienosti piiloteltua perunoita, lihaa ja jopa kastikkeita.

Päivän saldo siis 5 lusikallista kalakeittoa - max 100kcal

Kävelin koulumatkat (yht 5km) ja nyt lähden lenkkipolkuja kohti!