Kuka sua kieltää lopettamasta? Sinä itse.

Mä en oikeesti jaksa tätä jatkuvaa heikotusta ja ahdistusta. Haluan olla laiha, mut kaikki on niin sekavaa. En osaa, enkä halua lopettaa laihdutusta, mutten silti jaksa tätä. Joka paikkaan sattuu,  väsyttää, pyörryttää, oon niin yksin...

Mulle tuli juttelemaan yksi blogini lukija, joka oikeasti on saanut mut ajattelemaan tätä kaikkea, enemmän kun kukaan muu. Ehkä mulla oikeasti on jonkunlainen ongelma?

"Miksi sää haluat aiheuttaa itselles kuoleman? Sulla on selvästi kroppa huonossa kunnossa"

"Tiiäks miks susta tuntuu, että kaikki on sekasin, se johtuu tosta sun laihduttamisesta. Sun kroppa on sekasin. Ja se ei oo hyvä juttu"

"Sä oot vielä enemmän sekasin ja kymmenen kertaa surullisempi, jos kuihdut tuosta lisää"

"Sanoit, että haluat olla onnellinen, onko tää laihtuminen tuonu sulle tähän asti onnellisuutta?"

"Kuka sua kieltää lopettamasta? Sinä ite"

"Älä laihduta siksi, että kokisit olevas parempi lapsi (äidille). Ei se riipu koosta"

"Musta tuntuu että saattaisit senkin takia laihduttaa lisää, että saisit sen (äidin) kaipaamasi huolenpidon ja rakkauden"


Ja kaikkein viisainta mitä mulle on pitkään aikaan sanottu:
"Koulu on yksi kivi sun repussa, niin myös sun välit äitis kans, Sen takia isoin kivi, ongelmat syömisen kanssa, on kans repussa. Mut nuo kaikki liittyy toisiinsa"

Mun oli pakko lisätä nää tänne. Jos mulle tulee joku provosoituneena sanomaan, että "LOPETA, PARANE, SYÖ, SÄ KUOLET, vitun tyhmä". Ei se oikeastaan mun ajatuksiin vaikuta. Ei mua oikeastaan edes loukkaa vähän kärkkäämmät kommentit yhtään, ihme kyllä. Lähinnä tulee sellainen "no empäs lopeta", olo.
     Noi laitto mua oikeesti ajattelemaan. Kiitos niistä sinulle, jos nyt luet tätä.

No tällä viikolla olen paastonnut pari päivää, sitten yrittänyt syödä... normaalimmin?  Tajusin kuitenkin ettei mulla suoraan sanottuna oo mitään käsitystä terveellisestä ja oikeasta ruokavaliosta. Oon siis syöny pelkkää leipää eilen ja toissapäivänä. Ihan suoraa ns. kuivaa ruisleipää ilman päällisiä, koska rasvassa on kaloreita, juustossa on kaloreita, leikkeleissä on turhia kaloreita... Sen lisäks oon syöny 2 porkkanaa ja yhen pussipuuron (siis yhteensä näinä kaikkina päivinä).  Tosin jos mun päiväkulutus olisi joku 1500kcal, en ole syönyt ehkä puolet siitä? Tai vähän alle. Olo on silti ihan kamala ja turvonnut! En voi jatkaa syömistä, koska tuntuu, että lihon heti 10kiloa.
   

Lopputulos on se, että jatkan entiseen tyyliin. Tuntuu, että aina kun yritän olla "normaali", palaan vielä entistäkin pahempaan. Mitä korkeamalle kurotan, sitä kovempaa tulen takaisin alas. Toisaalta, miksi mä edes yrittäisin syödä.

1. Haluan laihtua
2. Laihdun kun en syö

Miksi siis syödä?

Eikä nyt ole oikein halua tai voimia jaksaa tehdä mitään minkään eteen. En ole saanut puhua Ameliallekkaan pitkään aikaan. Joskus viikko sitten se soitti nopeasti, kun kävi tupakalla, kertoi parilla lauseella miten on mennyt laihduttamisen kanssa ja mitä on puuhaillut yksin ja muiden kanssa. Jäin katselemaan "puhelu päättyi" kuvaketta vähäksi aikaa ja menin nukkumaan. Ehdotin jos olisimme nähneet, mutta perui edellisenä päivänä. Ihan hyvästä syystä, koska kyllä mä ymmärrän kokeiden tärkeyden.

     Ensin itkin ahdistusta, siitä etten saa puhua näistä asioista kellekkään. Mutta sitten tajusin, että tämähän on oikeastaan tosi hyvä juttu. Koska, jos Amelia ei halua olla mun kanssa, vaan on mielummin juomassa, se tarkoittaa, että hänellä menee paremmin. Kesällä vielä kauhistelimme alkoholin kaloreita ja laskimme tarkkaan monta läkerolia söimme, ettei toinen joudu syömään vahingossa 2kcal enempää.
     Miksi mä siis haluaisin, että joku tärkeä ihminen kärsii? Saadakseni itse tukea laihdutukseen tai saadakseni kaataa tämän ahdistuksen jonkun niskaan? Juu ei. Tulin tulokseen, että yritän nyt pitää etäisyyttä.

Tuntuu vähän hylätyltä ja turhalta, mutta perjaatteessa se laukaisi kamalan halun saada ote syömisestä kurinalaisemmaksi. Ajattelin että aloitan tässä lähiaikoina oikein kunnon pitkän paaston, parasta olisi jos porukat lähtisi viikonlopuksi jonnekkin, niin voisi eliminoida mahdollisuuden, että joku pakottaisi syömään. Kun on tosi heikko olo, ei muut ongelmat tulvi mieleen niin paljon. En malta odottaa!

Nyt pitää vielä tsempata koulun kanssa, tän kuun jälkeen helpottaa taas ja on aikaa liikkuakkin enemmän ja tosiaan syömisetkin saa vedettyä helpommin pienemmiksi. Eilen oli yksi koe ja istuin viimeisenä luokassa tekemässä, kirjoittamassa kynä sauhuten. Monen sivun esseitä. Kun viimein lopetin, olivat kaikki jo lähteneet. Nousin täristen tuolissa ja ojensin paperit opettajalle, joka katsoi minua jotenkin oudosti ja kehui pitkistä vastauksista. Katsahti vähäksi aikaa paperehini ja huikkasi ovelta, että näytti menneen tosi hyvin.

   

Tälläinenkin tuli postilaatikkoon taas, jei (: