Hei kylvetäänkö surussa? Ota saippua mukaan

Hui kun pelottaa tää loman loppuminen. Mutta hoen ittelleni että "vielä jotain 3 viikkoa, se on melkein kuukaus".  Hätäännyn, jos joku valittaa loman loppumista. En oikeestaan oo ees ihan varma onko niitä viikkoja kaks vai kolme, kun en uskalla katsoa kalenteria!


Aina kun lähen kaupungille kavereiden kanssa, tulee vastaan ongelma: "Hei mennään syömään". Siinä sitten käy läpi aamuisen suunnitelman, minkä on hionut. "Eikun söin kotona, mut hirvee jano otan (light)limsaa", "Mun mahaan sattuu ihan kauheesti, mennään vaa istuu... en kyl tiiä pystynks syömää, oon ehkä tulos kipeeks". Aina löytyy jokin syy. Mutta se on eri asia, kuinka paljon ihmetystä se herättää ihmisissä.

Odottelen kaveria ulos sovituskopista

Nyt ois tarkotus huomennakin käydä kaverin kanssa illasta leffassa. Onneks se on tottunut siihen, että mulla on mukana yleensä vaan limsaa ja läkerolleja aski tai kaks. Silti joka kerta tulee kysymyksiä ja katseita, ihan kun se testais syönkö mä vai en? Olin saman kaverin kanssa pari päivää sitten ja yritin todistaa sille, että syön. Ei ihan onnistunut, niinkun kuvittelin. Kalori ahdistus iski, ja istuin vähän aikaa vessassa rauhoittumassa kun ahdisti. Yritin sitten vähän feikata syöväni, etten olisi nii epäilyttävä. Toivottvasti meni läpi!

Makoilua sängyssä

Rajattoman sosiaallinen, en yksinkertaisesti pysty olemaan. Oikeastaan mun entinen supersosiaallinen luonne on pahasti häviämässä. Tahtoisin liian usein vain olla kotona, käydä lenkillä ja datailla. Kavereitten kohtaaminen ei tunnu enää niin usein parhaalta vaihtoehdolta. Jos kaverit merkitsevät ruokaa, päätös on aika selvä. Toisten ihmisten kanssa syöminen kuuluu niihin asioihin, jotka pelottaa ihan liikaa.
    

 No oon mä kuitenkin yksinäni yritäny keksiä sellaisia ruokia, joiden syömisestä ei tule itselle niin paha olla. Kurkku on hyvä vaihtoehto! 100g on 10kcal. Yksi kokonainen kurkku painaa n.400g (on tietenkin tosi eri kokoisia). Joten aika paljon sitä saisi perjaatteessa syödä. Oon pari kertaa nyt pilkkonu n.5cm siivuja lautaselle. Ennen kurkun syömistä ei kannata syödä muuta, koska siinä on niin hentoinen maku.

Kurkkua

Mansikat on ikävä kyllä paljon kalorisempia, mutta pakko se myöntää,
että ne vaan on niin hyviä...

Omenakin on ihan kiva vaihtoehto, vaikka yhdessä omenassa tosiaan on niitä kaloreita turhan paljon. Parempi se silti on omenaa syödä, kun vaikka leipää, jäätelöä, jogurtteja tai muuta sellaista.

Omenan paloja ja turhaa datailua

Tästä postauksesta on nyt pahaa vauhtia tulossa melko pinnallinen "HYI RUOKAA" postaus. Mikäpä sen tylsempää. Hehkutan "jee kurkkua ja laitti spraittia". Mutta ei se ole oikeasti niin kivaa ja helppoa. Voin suoraa sanoa, miettiväni joka päivä "jos vielä vähän jotain...". Yleensä jätän ottamatta, mutta kyllä mä joskus syön tosiaan sen toisen 38kcal leipä palan, jopa kolmannen. Sitten masistelen sängyssä, kun maha on taas hiilareista turvoksissa. Yleensä väsyttää niin paljon, että nukun koko päivän. Seuraavana päivänän taas vedän 15km lenkin ja taas vaan makaan pari päivää. Itken illalla peiton alla kun kukaan ei rakasta ja kuinka tuntuu niin tyhjältä. En löydä tarkoitusta tästä kaikesta. Yritän elää, mutta se ei onnistu.
     Vaikutan siis kaikin puolin pinnalliselta teiniltä, jonka maailma pyörii laihdutuksen ympärillä. Ei mikään ihailtava saavutus.

Normaali teini ajattelee aamulla: "Mitäköhän sitä tekis tänään? Pääsisköhän Pirkko-Petteri mun kanssa kylälle. Se vois pyytää Mikon mukaa, se on niin söpö... Voitais mennä yhessä heseen"
Minä ajattelen aamulla: "En mä halua nousta ylös... pakko lähtee lenkille. Miks mun jalat on näin lihavat? Voi ei äiti tekee ruokaa, nyt on pakko lähtee sinne lenkille"

Tuntuu jopa vähän kurjalta surra omia surujaan, kun monella maailmassa on niin paljon huonommin asiat. Sitten kun ajattelen sitä, alkaa itkettää entistä enemmän, kun mietin esimerkiksi kärsiviä lapsia, joita satutetaan kotona. Aina en edes tiedä miksi tuntuu pahalta. Kuitenkin se on päivittäinen tunnetila, oikeastaan ei sitä enää aina edes huomaa. Tahtoisin voida auttaa maailman köyhyyttä, lopettaa väkivallan ja kaiken pahan. Tämä maailma on yksinkertaisesti liian paha meille ihmisille. Kuitenkin nostan omat ongelmani usein pinnalle elämässäni. Oikeastaan käsittelen ongelmani laihdutuksella, joka tuo lisää ongelmia. En silti halua lopettaa!

En halua päättää tätä tekstiä näin surullisesti, joten kerron loppuun vielä sellaisen ongelman, joista kärsiminen tuntuu oikeastaan kivalta. On aivan ihanaa välillä huomata, että elämässä on tälläisia merkityksettömiä pieniä ongelmia. "Se tunne kun istut märälle skopan satulalle ja mustiin housuihisi jää märkä pläntti takapuoleen".
Tälläisiä ongelmia minä haluan! En niitä mitä minulla on.

<3