Kysymyspostaus 2/3

Pidätkö viiltelyä säälittävänä/pelkkänä huomionhakemisena?
En todellakan pidä, mutta jotkut ihmiset  saattavat  kai silti tehdä sitä vai huomion takia. Mutta jos on valmis tekemään jotain niin kamalaa itselleen, on varmasti jokin ongelma, johon tarvitsee apua.

Käytätkö laksatiiveja, peräruiskeita tai nesteenpoistajia?

Laksoja joskus, aika harvoin. Peräruiskeita en ja nesteenpoistajia välillä.

Mikä on sun mielestä sopiva kaloriraja päivälle?

Siis mulle vai jollekkin muulle? Mulle 0-600, muille siltä mikä itsestä tuntuu hyvältä c:

Saatko koskaan ahmimiskohtauksia?

Joskus yli vuosi sitten aika säännöllisesti, nyt en niinkään.

Mitkä ovat kiellettyjä ruokia ja mitkä ovat sallittuja?
Kiellettyjä:

-herkut (sisältäen. sipsit, karkit, suklaa, keksit jne)
-banaani

-rusinat, pähkinät

-näkyvä rasva

-punainen liha

-kaikki kaloripitoiset juomat

-viinirypäleet, 

-kaikki maitotuotteet, paitsi yks tietty jukurtti

-murot, myslit yms

-vaaleeleipä (ja tumma oikeestaa myös)

-ja varmaan moni muu

ja perjaatteeshan muut on kai sallittuja, vaikka syönkin vähän rajottuneesti.

Kerro tilanteita, joissa syömisistäsi on kommentoitu?
Äiti aika usein kotona, koulun ruokalassa jotkut kaverit, sit jossain kaupungilla kans kaverit, kun en haluu syödä. Nykyään ei samalla lailla kommentoida, kai ihmiset on tottunut.


Milloin olet viimeksi tuntenut olosi onnelliseksi? 
Tänään kun olin Amelian kanssa c:


Aiotko tanssia wanhojen tansseissa (oletan, että ne ovat vielä edessä)? 

Juu kai (:

Tietävätkö vanhempasi, että käytät vaakaa säännöllisesti? 

Äiti varmaan arvaa, muttei ne perjaatteessa tiedä. Eihän ne kai ees tiedä mun vaa`asta.

Ymmärtääkö siskosi tilanteestasi mitään, vai onko hän vielä liian nuori? 
En usko, että ymmärtää. Sisko on tosiaan vielä melko nuori. 


Haluatko lapsia isona?
En välttämättä. Mutta tavallaan haluaisin kyllä adoptoida yhden lapsen esimerkiksi afrikasta, kiinasta yms maasta, missä lapsilla on usein huonot olot.

aiotko todella lopettaa kun olet 38 kg? 
Juu (:


pyörrytkö useasti? 
En oo ikinä kunnolla pöyrtynyt :D, kaatuilen kyllä pitkin lattioita, mut kunnolla ei oo taju mennyt.


missä olet hyvä? (väh 2)
Puhumaan smalltalkkia,
 olemaan minä (:


toivoisitko että joku huomaisi kuinka huonosti asiasi olisi?
Ehkä... ehkä ei. Ei ainakaan vielä.


Miksi haluat laihtua?
Haluan olla onnellinen, tyytyväinen itseeni. Haluan voida olla pieni ja rakastettu.


Mikä on sun lempibändi/artisti? 
Vaihtelee mielialan mukaan, mutta nyt oon kuunnellet Adelea aika paljon. Ne biisit vaan jotenkin koskettaa.


Ja lempielokuvasi? 
Niitä on aika monta :D, ehkä Bridget Jonesin päiväkirjat ja Sinkku elämää leffat. Tykkään kevyistä ja humoristista leffoista, koska synkät ja syvälliset leffat koskettaa mua ihan hirveesti, ja tulee jotenkin kurja ja surullinen olo.

Mikä haluaisit olla isona? 
Pieni, no heh heh :D. Ei vaan, ehkä psyklogi, tai joku joka työskentelee "ongelmanuorien" kanssa.


Mitkä asiat saa sut hymyilemään? 
Pienempi numero vaa`alla, kaverit, joulu, kaikki pörröinen ja lämmin <3!


Mitä ajattelet usein epäonnistuvista laihduttajista?
En mitään ihmeempiä. Ei se laihdutus ole mitenkään helppoa tai kivaa :(


Oksenteletko tahallisesti?
Kerran vaan oon oksentanut. Mutta olis tarkotus kokeilla joku päivä kuinka hyvin saisin mehukeiton ulos :/

Kuinka pitkiä lenkkejä yleensä teet? Kävellen vai juosten?
5-15km. Yleensä kävellen, että juosten. Juoksen niin kauan kuin jaksan ja sitten kävelen sen verran, että jaksan taas juosta.


Harrastatko jotain muuta urheilua?
En oikeestaan (:. Hyvin harvoin käyn salilla, sit välillä poljen kotona crossia tai jumppailen.


Ajatteletko olevasi "parempi" laihduttaja kuin muut, kun olet jo noin pieni?
No en ajattele :D. Ajattelen olevani aika paska laihduttaja. Ei se kiloista riipu, vaan siitä mitä päässä tapahtuu. (aw, olenko mä pieni :oo)


Ajatteletko että normaalipainoiset kaverisi ovat lihavia/heidän pitäisi laihtua?
En yhtään :D. Ennemmin mä haluaisin mun kavereille kiloja lisää ja että ne vois onnellisesti syödä mitä vaan ja välttyä tältä kaikelta paskalta. 

Laita kuva sun unelmien kropasta.
Tää kuva pöyrii varmaan aika monella sivulla:

Yritätkö olla kaikille mahdollisimman ystävällinen vai kerrotko/näytätkö suoraan mitä mieltä oot?
Yritän olla perusystävällinen, vaikken pitäisikään henkilöstä, mutta yritän silloin välttää hänen seuraansa. Kenellekkään ei saa olla ilkeä vain sen takia etteivät kemiat kohtaa, mutta jos joku on systemaattisesti ilkeä, niin että se menee kiusaamiseksi, ei semmoista ihmistä tarvitse edes yrittää miellyttää.


Mitä tekisit/ajattelisit, jos kuulisit että joku on sairastunut anoreksiaan sun blogin takia ja kuollut siihen? (tässä tilanteessa kuvitellaan, että anoreksiaan voidaan määrittää vain yksi syy)
Vaikea kysymys, mutta olisi se aika shokki. En osaa yhtään sanoa miten reagoisin :/


Mitä ajattelet yksinäisistä ihmisistä? Entä masentuneista/itsemurhaa yrittävistä?
Kaikki tapaukset ovat surullisia ja toivon heille apua ongelmaansa. Kenenkään ei kuulu olla yksin ja masennukseen pitää saada apua.


Pelkäätkö ikinä että sun sydän pettää?
En oikeastaan (:


Onko ton sun kikperheen jäsenillä blogeja? Jos on, linkkaisitko?
On ainakin osalla, mutta en tiedä saanko linkata :o


Tutustutko helposti uusiin ihmisiin?
Jos he tutustuvat minuun :D. No joo yleensä itseasiassa melko helposti, muta tietenkään kaikkien kanssa ei vaan synkkaa.


Puhutko paljon pahaa toisista ihmisistä selän takana?
Aika vähän. Amelialle valitan kyllä muutamasta ihmisestä, jotka oikeasti masentavat ja huonontavat elämänlaatuani, mutta ei se kai ole pahan puhumista, pakko vaan saada purkautua. Mutta välillä tulee tietenkin vähän juoruiltuakin tai heitettyä puoliläpällä jotain, syntinen kun olen.


Mitä mieltä oot selän takana puhumisesta?
Huono juttu. Mutta välillä on ehkä parempi ettei haukuta suoraa. Jos on oikeasti pakko saada haukkua, niin parempi se on tehdä yhdelle luotettavalle kaverille, kuin niin että se pahoittaa useamman ihmisen mielen. Välillä olisi kyllä ihan hyvä jos ihmiset voisivat suoraa tulla juttelemaan, eikä tarvitsisi levitellä muista perättömiä juoruja :/

Syrjitkö paljon muita ihmisiä?
Toivottavasti en : oo!! 


Millaisista ihmisistä pidät eniten?
Semmoisista kuten Amelia c:. Tietenkin luotettavuus ja rehellisyys on tärkeää, mutta myös semmoinen tietynlainen mukava ja rento käytös. Yhden toisen kaverini seurassa joutuu aina miettimään mitä sanoo ja pelkäämään millä tuulella hän on ja kylmää käytöstä ja hirveää alistamista. Semmoinen on kamalaa. Sitten tietty on kiva jos huumorintajut kohtaavat ^^


Kehen julkkikseen haluaisit tutustua?
Tää on paha :D. Tekisi mieli listata kaikki salkkarinäytteliät. Haluaisin tietää kuinka paljon heidän todellinen luonteensa eroaa salkkareista. Olipas tyhmä vastaus XD

Unohdatko pitää yhteyttä läheisiisi/tuttuihisi helposti?
No juu unohdan välillä... välillä useamminkin.


Onko sulla paljon ennakkoluuloja?
On mulla itseasiassa usein jonkunlaiset ennakkoluulot uusia asioita ja muutoksia kohtaan. Siitä pitäisi päästä eroon.


Onko sulla lemmikkejä?
Ei :(


Lempiherkku?
Ääääööv.... jäätelö  :$

Kysymyspostaus 1/3

Aattelin ensin jakaa tän kolmeen osaan, ettei tule liian paljon tekstiä kerralla c:

Hei ja tosiaan multa kysyttiin pariinkin otteeseen "turvaruuista", niin teen niistä ihan oman postauksensa. Eli sinä joka niitä kysyit, älä hätäänny vaikkei vastausta näy, se on kyllä tulossa ^^!

Onko sulle tullut fyysisiä vaivoja laihtumisen myötä?Mitä?

Usein pyrin keksimään jonkun muun syyn fyysisille vaivoilleni, mutta nämä asiat ovat ainakin iskeneet vasta laihduttamisen myötä:
-Menkat on jäänyt pois

-Hiuksia lähtee ihan kamalasti, muistan kun aina ennen kampaajakin päivitteli, miten mulla voi olla niin paksut hiukset, nyt ne on harvat ja kuivat :(
-Kynnet lohkeilee, enkä vaan onnistu kasvattamaan pitkiä kynsiä. niissä on myös valkoisia jälkiä.
-Iho on kuiva, vaikka kuinka rasvaisi (tosin kylmällä säälläkin on varmasti osuutta!)
-Huimaus ja kaatuilu. Nykyään itseaisassa vähemmän kun aluksi. Kun paastosin lähes viikon oli vaan väsynyt olo, muttei kamalasti pyörryttänyt. Onkohan mun kroppa jotenkin tottunut tähän :/?

Miks pelkäät niin paljon et sut tunnistetaan?
Olisihan se nyt aika kamalaa, jos mun kaikki tutut tietäis, mitä mun päässä liikkuu :D. Saati sitten vanhemmat. Pelkään että mun "toimintaa rajotettaisiin" ja että muhun suhtauduttaisiin eri lailla. En myöskään halua aiheuttaa pettymystä vahemmille tai ystäville käytöksestäni.


Ovatko vanhempasi puhunut sulle et tarvit apua?
Äiti välillä kommentoi jotain "vitun nolo narsistianorektikko" tai huutaa isoon ääneen kuinka nolo teini olen, kun en vaan voi olla normaali. Ei se koskaan oo sanonu, että mä tarvisin apua, lähinnä vaan huutanut ja sanonut et oon niin hullu, et mut pitäisi lukita osastolle.


Mikä on ihannepainosi?
38kg ^^! 

Päivärutiinit?
-Herään
-> Torkutan puoli tuntia
-> toiset puoli tuntia yritän päästä sängystä ylös
(-välillä laitan kellon herättämään viiden aikaan, että ehdin käydä kunnon lenkin)
-Yritän äkkiä meikata ja laittaa hiukset vaikka ponnarille/suoristaa, että ehtisin kouluun (koska usein nousen niin, että koulu alkaa puolen tunnin päästä)
-Koomaan koulussa sen 8h (välillä vähän lyhyempään)
-Neljän aikaan ajelen kotiin
(-saatan kuoria porkkanan)
-Teen pari tuntia läksyjä
-Syön jotain
-Luen kokeisiin
-Katon salkkarit ja syön iltapalaa
-Meen suihkuun/ katon rillit huurussa ja simpsonit
-luen lisää
-kello 12.00 - 3.00 meen viimestään suihkuun ja sitten nukkumaan.

Tossa olis ehkä perustylsä päivä. Vaihtoehtoisesti saatan nukkua koko päivän, tai datata sängyn nurkassa tai lähteä juoksemaan. Viikonloppuna nään aika usein kavereita, vähintäänkin Ameliaa (:


Herkutteletko koskaan?
Mä tykkään aika paljon siitä twister mehujäästä jossa on 70kcal. Kauhee ristiriita vaan päänsisällä, että onko semmosella ihan ok korvata joku muu päivän ruoka :/.
            Tähän on pakko kertoa mun ja Amelian tosi fiksusta jutusta kesällä. Ei oltu syöty oikeen kunnolla mitään pariin päivään ja käytiin nerokkaina ostamassa kaupasta maitojäätelöpaketti. Meiän oli tarkotus mennä kauppaan vaan himoitsemaan herkkuja, mutta sitten jostain hetken mielijohteesta otettiin sellanen ja lähettiin hirveetä vauhtia läheiseen puistoon syömään sitä. Jäätelö ei oo kyllä koskaan maistunut niin hyvältä! Tää on varmasti ainoa kerta moneen vuoteen kun oon syönyt jotain tollasta, eikä tullut edes pahaa morkkista. Se oli jotenkin hirveen kivaa nauraa, et "näin me super hyvät laihduttajat toimimme", ja ottaa kaupan hepposella punasella muovilusikalla suuhun lisää jäätelöä. Kenenkään muun kaverin kanssa, en ikinä voisi tehdä mitään tälläistä. (Päätettiin kyllä että toi sai jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, kun vedetään molemmat puol litraa jätskii= joku reilu 350kcal).

Onko ihosi huonontunut laihtumisen myötä?
Kuivunut vissiin jonkin verran, mut ei muuten (:


Näätkö itsesi peilistä lihavana?
Vaikea kysymys, en tiedä näänkö itseni sellasena mitä olen vai jopa vääristyneenä. Kuitenkin se minkä peilistä nään on aika lihava olento.


Mitä aattelisit jos kuulisit että kaverillas on anoreksia?
Varmaan vähän riippuu kenellä. Olisin varmasti tosi surulline ja järkyttynyt. En oikein tiedä olisiko fiksumpaa yrittää olla tukena, vai nimen omaan yrittää pitää etäisyyttä, etten anna ainakaan "huonoa esimerkkiä".  Jos hän haluaisi tulisin miellään tueksi esimerkiksi terkalle hakemaan apua.


Ajatteletko itsesi anoretikoksi?
En oikeastaan :D


Oletko oksentanut viimeaikoina tahallisesti?
Tässä viimeaikoina oksensin juuri ensimmäisen kerran elämässäni tahallisesti (:
Se nyt ei tosin ollut kovin taidokasta. Oksensin pelkkien vatsalihasten avulla osan tonnikalapurkista pihalle.


Onko opettajat koulussa puhunut laihtumisestasi?
Ei kai :o? Kerran meinasin pyörtyä liikkatunnille, niin liikunnanopettaja tuli tenttaamaan mun syömisistä.


tiedostatko sen ettei sun pitäis laihduttaa?
En


haluatko silti laihtua?
Juu (:


mistä tää kaikki alko?
Siihen on varmaan aika monta syytä. Ihan ensimmäisen kerran yritin laihduttaa jo neljännellä/ viidennellä luokalla, joten sieltä sitten varmaan ihan alunperin. Skippailin kouluruoan epäsäännöllisesti, tein välillä jotain tosi lyhyitä jumppia. En mä ollut kovin tietoinen mun fyysisestä ulkonäöstä tai kropasta, mutta paino ahdisti. Itseasiassa muistan stressanneeni painoani jo joskus kolmannella - neljännellä. Vertailtiin kavereiden kanssa paljon painettiin, ja 10-11 vuotiaana taisi painoni kai  mennä 40kg puolelle, kun se oli ennen alkanut kolmosella. Huijasin painavani 38kg vaikka oikeasti painoin 2kg enemmän ja koin siitä suurta omatunnon tuskaa. Silloinki 38kg kuulosti paremmalta (:


haluisitko kuitenki kertoo minkä paikkakuntien lähellä asut? :D
En mielellään, sori :D, olen tälläinen vainoharhanen hihhuli


montako kaloria syöt päivässä ja paljonko liikut (yleensä) ?
Tavote on alle 500kcal (:, en kuitenkaan edes väitä, että se pysyisi siinä täysin poikkeuksetta. Välillä mulla on liikuntaputki, niin likun tunteja päivittäin ja lenkkeilen lähes 20km lenkkejä, mutta välillä taas masentaa niin paljon, että viimeisin asia mitä haluan tehdä, on lähteä lenkille :/


mistä saat motivaatiota tähän kaikkeen? :)
Oma kroppa on suurin motivaation lähde, se on niin kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla. Sitten tietenkin tämä blogi, thinspokuvat ja sosiaalinen tuki (:

Mitä syöt jouluisin kun silloin yleensä kokoonnutaan perheen kanssa pöydän ääreen ja tarjolla on paljon rasvaista ruokaa ja sinun odotetaan syövän. Miten selviät siitä joulupäivällisestä/illallisesta? Mitä syöt silloin?
Tavotehan on jouluna elää mahdollisimman vähällä kaloristressillä. Ei se tietenkään ihan onnistu, mutta se on tavoite (:. Aijon syödä ainakin lanttulaatikkoa, koska se on mun lempijouluruoka! Ehkä palan kalkkunaa. Aijon syödä sen verran mikä tuntuu sillä hetkellä oikealta. Joulu on mun vuoden kohokohta (kesäloman alun lisäksi ;D)

Onks sul ikin ollut romanttista suhdetta elämäs? Ja onks sun luonnolline sexdrive nykyään kenties häiriintyny tän sairaalloisen aliravitsemuksen takia?
Minkälainen suhde lasketaan romanttiseksi suhteeksi :o? No siis mulla on ollut pari poikaystävää ja jotain "säätöä" (ompas tyhmä sana) välillä. Nyt on kyllä pakko myöntää, että ihan järyttävän pajon vähemmän, kun lauhtuminen tuntuu seurustelua tärkeämmältä. Se vähä aika mitä olen ihmisten kanssa, vietän oikeastaan mielummin kavereiden kanssa.
            Seurustelussa tällä hetkellä ahdistaa myös se, etten ikinä pysty olemaan kenenkään kanssa tässä kropassa.
Ja mikä on sexdrive? Olen vissiin vähän tyhmä :D.

Mitä toiveita ja unelmia sulla on?
Olla laiha, olla onnellinen, menestyä, ettei mun ystävät hylkää mua, saada välitystä ja rakkautta, sekä rakastaa. Päästä ihanaan ammattiin, saada rakastava mies ja adoptoida jossain vaiheessa lapsi (:
         Elää kaikin puolin kiva elämä.


Minkälaista kuvittelet sun elämän olevan 10 vuoden päästä? 
Oon varmaankin töissä jossain (toivottavasti) kivassa paikassa. Oon myös varmaan vakaampi ja kasvanut aikuiseksi. Uskon, että osaan suhtautua ruokaan ja kroppaani luontevasti, sekä hyväksyn sen.  Mulla vois olla kiva asunto jossa asun yksin tai jonkun kanssa. Ja toivon syvästi, että olen silloin hoikka. Joten viesti 10 vuoden päähän itselleni: "Laita se fazerin levy kiltisti takaisin sinne hyllyyn" :,)




P.s. Yritän tulla viikonlopun aikana kirjoittaa toisen osan c:

Kysymyksiä

Ajattelin tehdä kysymyspostauksen (:

(Sellaisia perusjuttuja joita kysytään varmaan joka postauksen perään niin mun mitat on 167cm/46kg ja en tahdo kertoa täysin tarkkaa ikääni tai muuta mistä mun henkilöllisyyden voi tunnistaa, joten hyvin kylmästi ja tunteettomasti sivuutan kaikki kysymykset vaikka asuinpaikasta tai puhelinnumerosta :,D)

Mulla on nyt mennyt tosi pahasti koulusressin kourissa, joulu odotteluissa ja ihan turhissa kyyneleissä. Mulla ei ole oikeestaan mitään halua parantua ja nyt oon hylännyt sen ajatuksen kokonaan. Vanhemmat on alkanut stalkkaamaan liian tarkkaan. Mut on pakotettu syömään, vaikkei sellaista ole käynyt vähään aikaan! Ja koska syksyllä olen erityisen masentunut, en ole oikeasti jaksanut edes liikkua... Kävin yksi päivä ihan itse kaupassa ostamassa "turvaruokia" joita voin syödä, ettei tarvitse mitään semmoista, joka ei mun mahaan kuuluisi. Ja pakko tsempata liikkumisen kanssa, pimeässä juokseminenhan on oikeasti tosi hauskaa, kunhan vaan pääsisi sängyn nurkasta itkemästä pois. Miksi mä olen näin laiska?

No mutta, jos teitä ylipäätään mikään mussa kiinnostaa, niin tähän voitte kommentoida kysymyksiä c:

Mom...

Tiedättekö sen tunteen, kun muidet asettamat vaatimukset ovat korkeammalla, kuin mihin omat voimavarat riittävät? Oon aina halunnut päästä lääkkikseen, mutta olen lähiaikoina ehkä tajunnut etten pysty siihen. Lukiokin on mulle ihan liian rankka. Mun yleiskunto on huonontunut, koska en ehdi nukkua yli 4h yössä. Ja kun viikonlppuna olisi aikaa nukkua jopa vähän enemmän, ei se enää edes onnistu. En vaan osaa enää nukkua! Siitä seurauksena on kokoajan fyysisesti hieman oksettava olo.

Amelia antoi mulle pari melatoniinia, seuraavan kerran kun ei tarvi valvoa kokeitten takia koko yötä, niin napsaisen semmoisen ja toivon, että saisin nukuttua. Tää unettomuus on nimittäin ihan kamalaa ja raastavaa. Pääsen uneen ehkä kolmen- neljän aikaan yöllä ja herätys soi puoli seitsemän (kun talvi tulee, niin puoli kuusi). Jos seuraavana päivänä on koe, en pääse vielä silloinkaa nukkumaan. Unet jää ihan helposti vaan kahteen tuntiin.

   

Äiti oli jutellu mun fyysisestä tilanteesta (niiden mielestä mun keho ei toimi... En ymmärrä sitä) lääkärin kanssa, kun terkka oli sanonut sille jotain. Samalla lääkäri oli kysynyt "Hei oliko se sun tyttäres se, joka menee lääkkikseen, mun tuleva kollega?" Oltiin juuri pari päivää sit juteltu äidin kanssa, että en mene lääkkikseen, vaan musta tulee psykologi tai terveydenhoitaja. Silti äiti oli hehkuttanut kuinka mä menen sinne ja kuinka hyvä mä olen koulussa, ihan helposti tulee hyviä numeroita, kun itestään...  Kotona äiti sanoi mulle, että sitä hävettää myöntää ettei musta tulekkaan lääkäriä. Se on kai noloa.

          Ensinäkin hyvät numerot ei todellakaan tule mulle itsesään, joudun lukemaan tosiaan kaikki yöt. Päivällä on turhaa, koska läksyihin menee monta tuntia, sitten kaikki esseet ja projektit. Jos yritän lukea ja pyydän muita olemaan hiljempaa, niin saan vain vatauksia "sä et asu täällä yksin, täällä saa pitää just niin kovaa melua kun huvittaa". Jos mä puhun puhelimessa, kun äiti vaikka juo kahvia, ovet alkaa lentää ja huutaa "VITTU KUN MÄ EN SAA KOSKAAN OLLA RAUHASSA; MÄ TEEN KAHEKSAN TUNTISTA TYÖPÄIVÄÄ JOTEN MULLA ON OIKEUS OLLA RAUHASSA JUST SILLON KUN MÄ HALUUN".


Mun kolupäivät on myös 8h... +2-3h läksyt + 2-6h kokeisiin luku.
(Ja isikin tekee välillä 12 tuntistakin)

Äiti aina puhuu sen kavereille kuinka "meidän tyttö on niin fiksu, osaa kaiken ja saa aina kymppejä." Jos epäonnistun jossain, ei siitä saa puhua, se on noloa. Tosin jos käyttäydyn sen arvoihin epäsopivasti niin kaikki tietävät siitä 100km säteellä. Kun hänellä on niin stressaava ja vaikea elämä, kun piti taas suorittaa se kahdeksan tunnin työpäivä ja tuli jopa melkein kiire päästä vyöhyketerapeutille/hierojalle. "Hirveä stressi, kun kampaajalla ei ollutkaan vapaata aikaa tuntia myöhemmin, vaan nyt pitää siirtää lenkkiä vähän eteenpäin. No mutta se meidän tyttöhän voi vahtia pikkusiskoaan, ei tarvitse ottaa mukaan. Ai et muka ehdi? Miten niin sulla on huomenna ruotsinkoe? Etkö sä tajua kuinka vaikeaa mun elämä on, etkä koskaan ajattele muuta kun ittees??? Itsekäs kakara, mikä ihmeen luonnevika sulle on, luulis että mun esimerkillä olis kasvanu parempia lapsia"

En nyt väitä, että äiti olis maailman huonoin äiti, mutta oon aika vakaasti sitä mieltä, ettei se ole ihminen jolle "äitiys sopii". Se on liian kiinni omassa elämässään, ettei ole luonne, jolle sopii lapset. Ei kai se oo sen vika, mutta musta on väärin mua ja mun pikkusiskoa kohtaan, että me kärsitään siitä. Mun pikkusisko on vielä niin pieni ja äiti huutaa sille ihan armotta. Se sotkee välillä tusseilla kätensä, kun piirtää ja äiti saattaa aloittaa jonkun "Hahahh nolo vauva! Et osaa ees piirtää! Sulta pitää ottaa tussit pois, kun oot tommonen vauva, joka ei osaa mitään".

Mulle se oli pienenä vielä pahempi, koska olin esikoinen, eikä se osannu tätäkään vähää suhtautua lapsiin. Kai se on jollai tasolla ymmärrettävää, että ekalla lapsella vasta "harjoitellaan". Mutta tuntuu, että ainoo syy miksi se halus vauvan, oli kun "ne on niin söpöjä". Ei kuulma sen sanojen mukaan "olla enää niin kivoja, kun ollaan kasvettu". Miten niin kivoja? Hankitaanko lapsia, koska ne on kivoja?


Ja kaikki tämä käytös on oikeutettua koska, ollaan kuulma "saatu kaikki, mitä ollaan pyydetty". Korvaako materalistiset esineet, muka oikeasti rakkauden? Kuvitteleeko se, että se on tavallaan ostanut meidät semmoisiksi kun se haluaisi meidän olevan, koska saadaan, vaikka joku uus kamera. Kyllä mä arvostan kaikkea, mitä oon saanut, mutta kun ainoa asia mitä mä oikeasti haluaisin olisi se, että olisin hyvä näin, riittäisin äidille myös vikojeni kanssa, eikä mun tarvis olla mikään "super lapsi". Miksi mä en ole tarpeeksi hyvä, että mua voisi rakastaa näinkin?

Isän kanssa mulla on ihan hyvät välit, vähän etäiset, kun se tuntuu olevan aina töissä. Mutta näin isänpäivänä tahdon sanoa, että I love u dad<3.

Jouluhehkutusta & pahaa oloa

Heipskukkuu. Mun pitäis olla hyvänä oppilaana lukemassa kokeisiin nytkin, mut löysin itteni kokoajan ajattelemasta, että nyt tekis niin mieli kirjoittaa. Mulla on oikeestaan aika monta aihetta mistä voisin selittää, mutten taidan tunkea kaikkea yhteen postaukseen. Ajattelin kertoa kuinka on tässä lähipäivinä mennyt.

Puolet minusta

Jonkun aika sitten kävin kiertelemässä kaupungilla ja tajusin että joulu tulee! Rakastan joulua niin paljon. Koko perhe on yhdessä, kukaan ei riitele ja kaikki on iloisia. On ihana tunnelma, ihania tuoksuja, kauniin näköistä, lahjoja, joulupukki, joulupukin kuumalinja, lunta, kirkko.... ja ruoka. Jouluruoka on tosi hyvää. Lanttulaatikko, kalkkuna, lohi, joulutortut, piparit... kaikki hirveät kalorit! Voikun joulu olisi yksi päivä vuodessa, jolloin yksikään kalori ei imeytyisi tai lihottaisi. Vaikka tahtoisin ihan hirveästi, en pysty joulunakaan lopettamaan tätä maagisesti seinään. Mutta aijon yrittää olla jouluna niin normaali kun pystyn. Ongelmana on vain se, että pelkään että menetän kotrollin ja alan vaikka ahmia! Tai syön muuten liikaa, koska en tiedä pajon normaalisti pitäisi syödä. Jos taas käytän kaike ajan punniten ja miettien  paljon on sopiva määrä, ei sekää ole normaalia. En voi antaa täyttä vapautta, mutten haluaisi miettiä koko joulua vaan ruokaa! Arg. 
Mutta tälläisiä herkullisuuksia bongasin karkkihyllyiltä:

Fazerin piparisuklaa. Varmaan lähes kaikki suomen naiset rakastaa tätä.
Tai en ole ainakaan koskaan kuullut ettei joku tykkäisi XD.
Syötiin tätä ainakin 3 vuotta sitten jouluna kaverin kanssa monta levyä puokkiin.

Enkelisuklaat! Näitä on aina jouluna kulhoissa joka puolella.

Geisha oli mun lempi suklaa pienenä. Vieläkin maistuisi varmaan ihanalta.
Ja ihanan vaaleanpunainen :3

Omar, nom :3. Nämä oli kanssa ihana lapsuuden herkku!

Fazerinan suuri ystävä en ole, tai en ole maistanut nyt vuosiin,
joten voihan se olla että nekin olisivat hyviä

Ihana konvehtirasia, näitäkin löytyy aina jouluna pöydältä!

Veikkaan, että saatte kuulla jouluhehkutusta, viimeistään joulukuussa varmaan jokaisessa postauksessa :D.

No sitten, mitäs muuta olen puuhaillut? No mun sosiaalisuustaso on taas tehnyt jyrkän laskun. Oon onneks kuitenkin nähnyt kavereita. On tosi huojentavaa, kun esim. leffassa käydessä kukaan ei enään kysy edes miksi en syö herkkuja. Se on kaikille kai jo itsestäänselvyys. Helpottaa tosi paljon!
          Näin myös Ameliaa ja tehtiin itse glögiä! Sen tekeminen ei vaadi mitään suuria keittiötaitoja ja loihdittua saa lähes 0 kalorista todella hyvää glögiä.

Eli ensin laitetaan kattilaan jotain glögiin sopivaa funlight (yms) mehua. Meillä taisi olla Rainbow karpalo-mustaherukka light mehutiivistettä.  Sitten vain laitetaan sekaan oman maun mukaan kaikkia jouluisia mausteita! Esimerkiksi piparimausteessa on jo monta valmiiksi sekaisin, sitten kanelia, kardemummaa, inkivääriä. Googlessa luki että "kaneli, neilikka ja inkivääri", mutta kyllä siihen voi varmaan muutakin laittaa (:!

Sitten kannattaa siivilöidä, koska meillä ainakin lorahti mausteita "vähän" liikaa.

Kaadettiin glögi pulloon, sammutettiin valot ja sytytettiin kynttilöitä. Fiilisteltiin tullutta syksyä ja juotiin glögiä. Ihana tunnelma! Tunnelmaan olisi varmaan sopinut syvällisten puhuminen, mutta keskustelun aihe taisi olla laksat XD.... Noh, ihan sika kivaa oli! En tiedä luetko sä tätä Amelia, mutta jos luet niin oot hirveen ihana, ja toivon sulle kamalasti voimia ja tsemppiä. Vaikken aina ookkaan maailman ihanin ystävä, niin oot mulle hirmuisen tärkeä<3!

Glögi maistuu ihan parhaalta viinilaseista, tuli tosi aikuismainen olo :D!

No mutta muuten en oo taas käyttäytynyt yhtään kypsästi tai fiksusti. Oon monta kertaa säikähtänyt omia ajatuksiani. Saatan ihan vahigossa ajatella "sitten kun tapan itteni niin..." tai "no ihan sama, kuitenkin kun kuolen...". En mä ole tappamassa itseäni, mutta silti mietin tosi usein miten sen tekisin, missä, milloin... Siis miksi mä oikein ajattelen tälläistä? Vaikka mulla on nyt tapahtunut aika raju mielialan lasku ja kamalan surullinen olo kokoajan, niin en mä silti itsemurhaa voisi tehdä. Sen sijaan alkoholiin turvauduin taas kerran. Tällä kertaa vaan meni vähän yli, Join finlandiaa, ja jotain muuta viinaa sekoitettuna limsaan. Join kuitenkin paljon kovempaa tahtia ja enemmän kuin viimeksi. Ajattelin vain kokoajan ettei vielä ole tarpeeksi hyvä olo, en ole tarpeeksi sekaisin, tarvitsen lisää! En pysynyt enään pystyssä, vaan makasin lattialla. Lopulta silmissä pimeni ja seuraava asia jonka tajusin oli, että mattoni oli ihan oksennuksessa. Yritin nousta ylös mutten päässyt ja kohta sitä oli lattiallakin. En ole varmaan koskaan oksentanut kerralla niin paljoa! En pystynyt siivoamaan vaan makasin ihan toimintakyvyttömänä sängyssä ja yritin jutella kik-perheen kanssa, koska pelotti niin paljon (kirjoittaminen oli kyllä aika vaikeaa...). Selvisin kuitenkin säsikähdyksellä ja suursiivouksella. Seuraavana päivänä koulussa pikkuisen huono olo. 
          Ei ollut yhtään viisasta. Jos en kerran pääse tuon enempää sekaisin juomalla ja sitten joutuu kärsimään jälkenpäin, en oikeasti taida olla ihminen jolle sopii alkoholi. Tahdon päästä irti tästä maailmasta, saada jotain aistiharhoja ja hyvän olon! En fyysistä toimintakyvyttömyyttä ja oksentamista. Miten sen sitten saa, jos ei alkoholilla. Maailma on paha paikka ja tahdoin täältä vaan niin kovasti karkuun. Alkoholi taitaa olla enemmän sellainen joka sopii kavereiden kanssa hauskanpitoon, ei kyllä todellakaan yksin huolien hukuttamiseen. Nyt ei vaan ole jotenkin jaksamista ja fiiliksiä pitää hauskaa. Mieliala on maassa, eikä se nuose.
           Kaipaan halausta.

Todella nolojen kännien lisäksi olen yrittänyt liikkua ja käydä lenkillä. Masentaa vaan niin paljon, että sängyn nurkka tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta. Kun jaksaa lähteä juoksemaan, se vähän auttaa, mutta se lähteminen on tosi vaikeaa. 

Lopuksi vielä yksi ruoka kuva:

Hirmuisen hyvää tonnikalaa kasvisten kanssa+ porkkanoita.
          (Pitäisi muuten taas alkaa vähentää päivän kaloreita..)

Ja silloin kaikki avoimuus meni piiloon

Mulla oli eilen illalla riitaa hyvän kaverin kanssa. Meillä on muutaman ihanan ihmisen (ei siis kovinkaan monen, siksi siitä on muodostunutkin niin tiivis) kanssa ns."ryhmä", miksi sitä pitäisi kutsua? Se oli alunperin kik-perhe, koska se oli ensimmäinen paikka jossa juttelimme kaikki yhdessä. Nykyään kuitenkin olemme tosi hyviä kavereita, juttelemme puhelimessa, facebookissa, facetimessä, whatsapissa, kikissä jne. Alkuperäinen tarkoitus oli tsempata toisiamme laihtumaan, nyt kuitenkin osa yrittää parantua ja tuemme siinä, emme kannusta toisiamme satuttamaan itseään, tai muuta vastaavaa "proana touhua". On kuitenkin upeaa, että on ihmisiä jolle voi puhua rehellisesti myös ahdistuksesta ja pahasta olosta. Tai siihen on mahdollisuus, mutten ole vielä pystynyt kellekkään puhumaan täysin tunteistani tai syvimmistä ajatuksistani. Koska pelkään ettei ketään oikeasti kiinnosta ja minun on hirveän vaikea luottaa kehenkään. Mutta siinä kohtaa vika on minussa.

 En ole koskaan oikein osannut ilmaista loukkaantumistani ja pahaa oloa oikein. Jos joku sanoo jotain mikä loukkaa minua, yritän päällisin päin suhtautua mahdollisimman humoristisesti "heh heh, joo mä oon vähän tällänen", "juu hah hah oon vähä vajaa vissii", hahahehhehhihhih (tosi hauskaa että sanoit noin kurjasti). Oon myös melko herkkä ja sitten mietin niitä asioita illalla, että mikä vika minussa on. En kuitenkaan uskalla ottaa asioita puheeksi, sillä oon ihan varma että mulle vaan naurettaisiin, että se oli läppää ja oon huumorintajuton tai että pitäähän mun nyt faktat kestää.

          Mulla on ihan hyvä itseironia, ei ehkä paras, mutta ihan ok. Jos mokaan, osaan nauraa itselleni, vaikka hävettäisikin. Ymmärrän myös kaiken selkeän läpän kavereiden kesken "sekin mursunpersehoro" (no olipas huono esimerkki), se on ihan hauskaa. 

          Mutta jos toisen käytös tuntuu oikeasti pahalta, saako siitä sanoa? Jos saa niin miten? Haluaako joku loukata minua vai olenko käsittänyt asian väärin? Mikä minussa on vikana? Mulle tulee tälläisiä tilanteita usein. Kerran yksi kaveri sanoi "Kuule sä et oo niin kevyt, että jaksaisin pitää sua sylissä", eihän se ole suora loukkaus, ei siitä kuulu loukkaantua. Silti pistää sydämeen. Olen lihava, huono, ehkä jos olisin pienempi tunteeni huomioitaisiin. Ei tuollaisesta kehtaa sanoa, kun en tiedä onko minulla oikeus tuntea siitä pahaa oloa, tunnen silti. Ehkä se pitää piilottaa. Myöskään suuremmista jutuista en uskalla sanoa, puin ahdistuksen omalla tavallani. Laihdutan, juoksen.... jopa kiukuttelen vanhemmille (huono lapsi...). Ehkä olen jopa rakentava ja kuuntelen musiikkia tai piirrän? Kirjoitan blogia tai lappuja, jotka revin. Mutta 85% en käsittele asioita tietoisesti ollenkaan, ne sitten vain kasautuu sisään ja purkautuu kokoajan kasvavana itseinhona ja oman terveyden laiminlyömisenä.

Ei kai tuosta tunnista 3:?

Takaisin kaveriin. Eli olin jo vähän aikaa, kokenut että hän hiukan, ikään kuin pitää minua alempi arvoisena. Ettei häntä oikein kiinnosta kuinka voin (vaikken tiedä saako sellaista vaatia?).
          Ajattelin että nyt olen avoin ja rehellinen, en pilaa tätäkin ystävyysuhdetta sillä, että pidän suuni kiinni ja kestän kaiken ja lopulta koko kaveruus on vain pinnallista puuroa. Ehkä tämän kerran voisin sanoa jotain, ja rakentaa koko kaveruuden rehelliselle pohjalle. Niin minua on neuvottu tekemään.
           Asiasta tuli vaan hirveän kova riita, näin siis käy jos puhuu tunteistaan. Toimin väärin jos puhun ja toimin väärin jos en puhu, mikä on oikea valinta.

(tässä on keskustelun alku, joka ei ole täällä luvatta)

Asumme kaikki vähän eri puolella Suomea ja olimme pitkään intoilleet, että on ihan pakko nähdä yhdessä. Onhan se kuitenkin tärkeää ettei yhteydenpito tapahdu vain jonkun muovimöykyn välityksellä (kun yhteydenpitoa tapahtuu aivan kokoajan, helposti tunteja päivässä, pitkin päivää jatkuvasti. Varsinkin jos on kotona). Se on tavallaan vähän niinkun "miitti", jota kaikki odottaa ihan innolla.
          Mutta sen takia, että kerroin miltä minusta tuntuu, kaveri vain jätti kaikki ryhmät ja sanoi ettei haluakkaan nähdä. Mun sydän alkoi lyödä tosi tiuhaan ja kurkkua kuristi. Olin kai pilannut kaiken, miksi mun piti mennä sanomaan jotain tuollaista, enkä tajunnut yhtään, että se loukkasi. Oon ollut fiksu kun en ole ennen toiminut näin, jos ihmiset reakoi silloin noin, niin eihän kukaan ikinä haluis olla missään kontaktissa muhun!

Kaveri oli sanonut, ettei tule takaisin, koska minä en halua häntä sinne ja olin haukkunut hänet. En osaa ilmaista mitään oikein! En oo ennen kertonut tollasesta asiasta, joten en voinut tietää, että se menee noin. Niin kurjaa!

Keskustelu jatkoi aika samaa rataa vähän aikaa, sitten sovittiin jollain tapaa. Mutta musta tuntuu niin pahalta. Mun omatuntoon sattuu, ja jotenkin pää on sekaisin siitä, etten kai ymmärrä mikä on oikein ja väärin.
          Ajattelin vielä, että rehellisyys olisi hyvä aloittaa ihan pikku jutusta. Semmoisesta jonka kanssa voi elää, mutta joka aina välillä tuntuu kurjalta. Ajattelin että tulisi joku "okei, en ookkaan ajatellut, sori" tai edes "aijaa : o". Joku semmoinen kiva ja lyhyt vastaus. En todellakaan vaatinut, että asiaa tarvitsisi läpikäydä tai kysyä tuntuuko musta pahalta. Olisin vaan niin kovasti toivonut, että olisin saanut kokemuksen "kannattaa avata suu, niin asiat voidaan selvittää yhdessä, ja molemmilla on hyvä mieli". En tiedä kaverista, mutta mulla on tosi paha olla ja tuntuu, että meidän ystävyys kärsi tästä tosi paljon, en tunne enää samanlaista yhteyttä välillä.

Pelottavaa myös se kuinka ihan pienestä asiasta ja pikkuisesta tunteesta paisui lopulta ihan hirveä juttu, niin että meinasin menettää tärkeän kaverin. Miksi mä en osaa toimia oikein?

P.s. Ikävä Ameliaa, nähdään onneksi perjantaina. Ollaan juteltu ihan liian vähän viime viikkoina :(

P.s.s. Kirjottakaa joku jooko kirja ihmisuhteista, ne on niin vaiketa D:, sitten kun perustetaan se uus yhteiskunta, niin sovitaanko ettei kukaan puhu pahaa seläntakana ja kaikki saa olla avoimia, ilman pelkoa siitä että hylätään ja jää yksin? Kaikkien pitäisi saada olla onnellisia. Ihan joka ikisen siellä ruudun sillä puolen. Varmaan se, että vaan tämmöinen turhan päiväinen hihhulihei blogaaja sanoo tän, ei merkitse teille mitään, mutta itkusilmässä täällä kirjoittaen, haluan vain sanoa, että te olette oikeasti hirveen ainutlaatuisia<3! Jos teillä on murheita niin tuolla sivussa on mun kik, tulkaa puhumaan, ihan väärin että kaikki surulliset ihmiset on eri puolilla maailmaa ihan yksin, kun meidän pitäisi pitää yhtä!

Aivopesty maailma

Kello on jo aika paljon, mutta mun tosiaan teki niin kovasti mieli kirjoittaa! Mua on varoiteltu lähiaikoina aika useasti, että kannattaa varoa mitä blogissa julkaisen, jotkut saattaa tunnistaa. Mutta mikä syy mun tutuilla olisi etsiä tälläistä blogia, kyllä muakin vähän ihmetyttäis millä syyllä ne tälläistä tekstiä olis googlettanut/ etsinyt käsiinsä. Netti on iso paikka, ja haluan pitää tämän blogin mun omana piilopaikkana ja mahdollisimman avoimena. En oo koskaan osannut oikein kirjoittaa päiväkirjaa, koska tuntuu kurjalta sulloa kaikki ajatukset suljettuihin kansiin ja laittaa piiloon, ikään kun mun kaikki pään sisäinen toiminta olis kiellettyä ja se pitäisi pitää vaan omana tietona ja ahdistua entisestään. Blogi tuntuu tavallaan isolta, avaralta huoneelta, josta voin luoda omanlaiseni ja olla rauhassa ajatuksieni kanssa. Kaiken lisäksi saada vielä voimia joiltain ihanilta ja hyviltä ihmisiltä, jotka vaivautuvat kommentoimaan kauniita sanoja. Kiitos teille, olette tervetulleita tähän huoneeseen<3!

mie

Jotain jännää mä kuitenkin löysin yksi päivä googlettamalla blogini nimen "kalorimeri". Nimittäin lasten/nuorten nettiyhteisössä nimeltä gosupermodel oli puhuttu musta. Mäkin olin kyseisellä sivustolla joskus 10-12 vuotiaana ja musta on pelottavaa, että jos kävijät on edelleen tuota ikäluokkaa, miten siellä on esim keskustelu "gosun proana jengi". Mitä ihmettä, tosi pelottavaa.

En nyt kauhistele asenteella "kun minähän olen nyt niin iso, vanha ja viisas". Paskan marjat, nuori ja tyhmä mä olen. Enemmän mua pelottaa tää läpimätä yhteiskunta, joka painostaa ihmisiä laihduttamaan yhä nuorempana ja nuorempana. Aikuiset päivittelee kun nykyajan nuoriso on niin laiskaa ja kaikki vääntää itselleen jotain mielenterveysongelmia. Mä olen asiasta (yllätys yllätys) hyvinkin erimieltä. Jos oletamme nyt, että nuorten mielenterveysongelmat esimerkiksi syömishäiriöt ovat lisääntyneet (josta en sinänsä ole niin varma, minusta tuntuu, että ne ovat nykyään vain enemmän pinnalla). Johtuuko se siitä, että nykyään syntyy vaan itsestään jotenkin "heikompia" ihmisiä? Ei todellakaan, ei evoluutio toimi näin nopeasti ja muuta ihmisiä yhdessä sukupolvessa radikaalisti!

Siihen mitä ihminen on vaikuttaa eniten kolme asiaa: Oma luonne + muut ihmiset & ypäristö + geenit, voimme varmuudella sanoa, etteivät geenit ole voineet muuttua merkittävästi, koska ne ovat olleet samankaltaisia aina, ja vain kulkevat jälkeläisille ja luovat uusia kokonaisuuksia. Ei myöskään ole mahdollista, että yhtäkkiä alkaa vaan syntyä jotenkin helpommin ongelmille altistuvia ihmisiä, luonteesta ei siis ole kyse.
           Jäljelle jää muut ihmiset ja ypäristö. Yksittäinen nuori ei voi päättää minne syntyy ja miten muut häntä kohtaan käyttäytyvät. Nykyajan yhteiskunta luo paljon paneita nuorille (myös aikuisille, jopa lapsille). On tarkat säännöt millainen sinun pitää olla, ja median lempi aihe on kertoa miten sinusta tulee tälläinen. Normaalin rajat ovat hyvin pienet ja yhteiskunta ei anna paljonkaan liikkumavaraa omalle tahdolle. Jos laki ei sitä kiellä, niin vähintääkin normit ja ihmisten omat säännöt.
          On ymmärrettävää, että kun lihavien määrä on maailmassa niin suuri, että yhteiskunta/media yrittää saada ihmiset innostumaan laihtumaan. Tämä jatkuva laihuuden ja materian korostaminen hyvän elämän edellityksenä kuitenkin iskostuu ja ihan pienten lasten päähän ja aiheuttaa valtavia paineita. Tässä kohtaa peliin puuttuvat geenit ja oma luonne. Vain todella harva pystyy elämään 100% tasapainoista elämää tässä myllerryksessä, ja jos pystyy on hyvin vahva luonne. Suurinosa reagoi paineisiin jollain tapaa. Osa yrittää muuttaa itseään täysin vaatimusten mukaiseksi, jolloin syömishäiriön puhkeaminen ei todellakaan ole ihme. Kaikkialla sanotaan suoraan ja epäsuoraan "PITÄÄ OLLA LAIHA". No miten toimii epävarma nuori ihminen, joka on syntynyt keskelle tätä sekamelskaa ilman aikaa varautua? Alkaa laihduttaa, muokkaa ulkonäköään, halii ympärileen materialistista tavaraa, pitää yllä pinnallisia ihmisuhteita. Aivan kuten meidät vaaditaan tekemään. Joillekkin hallinta lähtee anoreksiaa kohti, joillekkin bulimiaan, ednokseen tai bediin Toiselle jonnekkin ihan muualle, ei välttämättä syömishäiriöksi. Eivät kaikki välttämättä kestä näitä paineita, ja minun mielestäni niitä ei edes voi vaatia kestämään.

En väitä, että yhteiskunta olisi ollut ennen sen parempi. Ei se ole koskaan ollut hyvä. Tasa-arvo on jopa Suomessa aika kaukainen haave, vaikka meidät onkin aivopesty uskomaan, että "Suomi on hyvinvointivaltio ja täällä vallitsee demokratia ja tasa-arvo". Jos asiaan yhtään perehtyy huomaa, ettei se ihan näin taida olla. Suomi on ihan hyvä maa, verrattuna moneen muuhun, jossa asiat ovat vielä huonommin. Ihminen on liian itsekäs saadaakseen muuttettua tätä, ja siitä kärsivät kaikki. 

Mulla alkoi yksi päivä tosiaan ahdistaa vähän liikaa. Ei ollut ketään kelle puhua, mutta oli pakko saada parempi olo. Oon hyvinkin kiltti teini, ja en itseasiassa ole koskaan vetänyt "persekännejä" niin että oksennan aivoni pihalle ja sitä rataa. Viimeksi olin minkäänlaisessa kosketuksessa alkoholiin viime talvena, ja sitä ennen vain kerran. Nytkään en mitään hirveästi ottanut, mutta sen verran, että kaikki nauratti aika paljon. Soitin tyhmänä myös parille kaverille, mutta oikeastaan vaan kikatin. Ei siis mitään hirveän vakavaa, pelästyin kuitenkin omaa toimintaani vähän, koska mulla ei tosiaan ole hallussani mitään päihteitä vaan vähän "lainasin äitiltä ja isiltä" terästettä spriten sekaan. En jäänyt kiinni, enkä aiheuttanut mitään vahinkoa, ja kohtuudessa pysyin sen suhteen, ettei darraakaan ollut. Mikä siis on ongelma? Se että nyt kun kynnys on kerran ylitetty haluan toistaa saman uudelleen, eihän huonoja seurauksia ollut.
        Tässä kohtaa kun en juuri juonut ole, en henkilökohtaisesti sisäistä mitään vaaroja tai riskejä, vaan koen sen ainoastaan helpotuksena. Pelkään menettäväni kontrollin koko asian suhteen. Tämä nyt on ihan spekulointia ja ylidramatisointia, mutta en halua päihteistä vakituista pakokeinoa.

No sitten paino ja syöminen... No paino on edelleen sitä samaa 46kg ja oon ihan asennoitunut ettei mun paino tipu kilpirauhasen takia, jos en saa tyroksiinia. Tästä johtuen olen myös syönyt usein vähän enemmän kun yleensä kun "ei se kuitenkaan vielä tipu". No ei nyt ainakaan tipu jos alan syödä enemmän. Tyhmä minä. Tästä sitten seurasi sellainen juttu että oksensin ensimmäisen kerran tahallisesti. Oli todella säälittävä oksennus. Söin tonnikalaa vaikkei pitänyt ja menit vihaisena makaamaan pesuhuoneen lattialle ja hakkasin mahaani. Tajusin että "hei tästä tulee paha olo". Aloin painaa mahaa ja jännittää vatsalihaksia jolloin sain ulos vähän tonnikalaa oksennuksena (korostuksena; vähän). Innostuin ja aloin hyppiä ja pomppia ja sain ulos vielä ihan jonkunverran. En käyttänyt sormia tai tunkenut mitään kurkkuun, sitä en oikein hallitse. Mutta pikkuinen onnistumisen kokemus tuli tuostakin, vaikka todellakaan kaikki ei ulos tullut.
          Mitään bulimiaa mulle ei ole keskeytymässä, siitä ei ole huolta, sen verran surkea yritys kuitenkin oli.

Yksi päivä tein mukanakkaan. Aika järkyttävää.
 Miettikää, munakas! Pitäisikö tätä nyt kutsua repsahdukseksi vai miksi D:?

Pakko kysyä, onko se ihan ok, että kun harjaa hiuksia, harjaan jää niitä noin paljon? Pelottaa että kohta olen kalju, pitää tosiaan alkaa katsoa sitä eläinten biotiinia, mitä joku joskus suositteli.

:(

Nyt tämä säälittävä itsesäälissä kylpevä angstinen, pinnallinen teiniprinsessa - ihmisen alku lähtee höyhensaaria kohti. Pakataanko huomenna kaikki kamat (paitsi ne kaikkein turhimmat materiat, mitä joku on meille puoliväkisin tuputtanut, ja jota me aivopestyinä emme ole voineet vastustaa) mukaamme ja muutetaan yhdessä jonnekki asumattomalle seudulle. Rakennetaan uusi yhteiskunta, joka toimii alusuta asti oikein?
          Okei nyt menee jutut taas väsymyksen piikkiin, öitä! Muistakaa, että teissä ei ole mitään vikaa, teille on vain uskoteltu niin<3!