Hei kylvetäänkö surussa? Ota saippua mukaan

Hui kun pelottaa tää loman loppuminen. Mutta hoen ittelleni että "vielä jotain 3 viikkoa, se on melkein kuukaus".  Hätäännyn, jos joku valittaa loman loppumista. En oikeestaan oo ees ihan varma onko niitä viikkoja kaks vai kolme, kun en uskalla katsoa kalenteria!


Aina kun lähen kaupungille kavereiden kanssa, tulee vastaan ongelma: "Hei mennään syömään". Siinä sitten käy läpi aamuisen suunnitelman, minkä on hionut. "Eikun söin kotona, mut hirvee jano otan (light)limsaa", "Mun mahaan sattuu ihan kauheesti, mennään vaa istuu... en kyl tiiä pystynks syömää, oon ehkä tulos kipeeks". Aina löytyy jokin syy. Mutta se on eri asia, kuinka paljon ihmetystä se herättää ihmisissä.

Odottelen kaveria ulos sovituskopista

Nyt ois tarkotus huomennakin käydä kaverin kanssa illasta leffassa. Onneks se on tottunut siihen, että mulla on mukana yleensä vaan limsaa ja läkerolleja aski tai kaks. Silti joka kerta tulee kysymyksiä ja katseita, ihan kun se testais syönkö mä vai en? Olin saman kaverin kanssa pari päivää sitten ja yritin todistaa sille, että syön. Ei ihan onnistunut, niinkun kuvittelin. Kalori ahdistus iski, ja istuin vähän aikaa vessassa rauhoittumassa kun ahdisti. Yritin sitten vähän feikata syöväni, etten olisi nii epäilyttävä. Toivottvasti meni läpi!

Makoilua sängyssä

Rajattoman sosiaallinen, en yksinkertaisesti pysty olemaan. Oikeastaan mun entinen supersosiaallinen luonne on pahasti häviämässä. Tahtoisin liian usein vain olla kotona, käydä lenkillä ja datailla. Kavereitten kohtaaminen ei tunnu enää niin usein parhaalta vaihtoehdolta. Jos kaverit merkitsevät ruokaa, päätös on aika selvä. Toisten ihmisten kanssa syöminen kuuluu niihin asioihin, jotka pelottaa ihan liikaa.
    

 No oon mä kuitenkin yksinäni yritäny keksiä sellaisia ruokia, joiden syömisestä ei tule itselle niin paha olla. Kurkku on hyvä vaihtoehto! 100g on 10kcal. Yksi kokonainen kurkku painaa n.400g (on tietenkin tosi eri kokoisia). Joten aika paljon sitä saisi perjaatteessa syödä. Oon pari kertaa nyt pilkkonu n.5cm siivuja lautaselle. Ennen kurkun syömistä ei kannata syödä muuta, koska siinä on niin hentoinen maku.

Kurkkua

Mansikat on ikävä kyllä paljon kalorisempia, mutta pakko se myöntää,
että ne vaan on niin hyviä...

Omenakin on ihan kiva vaihtoehto, vaikka yhdessä omenassa tosiaan on niitä kaloreita turhan paljon. Parempi se silti on omenaa syödä, kun vaikka leipää, jäätelöä, jogurtteja tai muuta sellaista.

Omenan paloja ja turhaa datailua

Tästä postauksesta on nyt pahaa vauhtia tulossa melko pinnallinen "HYI RUOKAA" postaus. Mikäpä sen tylsempää. Hehkutan "jee kurkkua ja laitti spraittia". Mutta ei se ole oikeasti niin kivaa ja helppoa. Voin suoraa sanoa, miettiväni joka päivä "jos vielä vähän jotain...". Yleensä jätän ottamatta, mutta kyllä mä joskus syön tosiaan sen toisen 38kcal leipä palan, jopa kolmannen. Sitten masistelen sängyssä, kun maha on taas hiilareista turvoksissa. Yleensä väsyttää niin paljon, että nukun koko päivän. Seuraavana päivänän taas vedän 15km lenkin ja taas vaan makaan pari päivää. Itken illalla peiton alla kun kukaan ei rakasta ja kuinka tuntuu niin tyhjältä. En löydä tarkoitusta tästä kaikesta. Yritän elää, mutta se ei onnistu.
     Vaikutan siis kaikin puolin pinnalliselta teiniltä, jonka maailma pyörii laihdutuksen ympärillä. Ei mikään ihailtava saavutus.

Normaali teini ajattelee aamulla: "Mitäköhän sitä tekis tänään? Pääsisköhän Pirkko-Petteri mun kanssa kylälle. Se vois pyytää Mikon mukaa, se on niin söpö... Voitais mennä yhessä heseen"
Minä ajattelen aamulla: "En mä halua nousta ylös... pakko lähtee lenkille. Miks mun jalat on näin lihavat? Voi ei äiti tekee ruokaa, nyt on pakko lähtee sinne lenkille"

Tuntuu jopa vähän kurjalta surra omia surujaan, kun monella maailmassa on niin paljon huonommin asiat. Sitten kun ajattelen sitä, alkaa itkettää entistä enemmän, kun mietin esimerkiksi kärsiviä lapsia, joita satutetaan kotona. Aina en edes tiedä miksi tuntuu pahalta. Kuitenkin se on päivittäinen tunnetila, oikeastaan ei sitä enää aina edes huomaa. Tahtoisin voida auttaa maailman köyhyyttä, lopettaa väkivallan ja kaiken pahan. Tämä maailma on yksinkertaisesti liian paha meille ihmisille. Kuitenkin nostan omat ongelmani usein pinnalle elämässäni. Oikeastaan käsittelen ongelmani laihdutuksella, joka tuo lisää ongelmia. En silti halua lopettaa!

En halua päättää tätä tekstiä näin surullisesti, joten kerron loppuun vielä sellaisen ongelman, joista kärsiminen tuntuu oikeastaan kivalta. On aivan ihanaa välillä huomata, että elämässä on tälläisia merkityksettömiä pieniä ongelmia. "Se tunne kun istut märälle skopan satulalle ja mustiin housuihisi jää märkä pläntti takapuoleen".
Tälläisiä ongelmia minä haluan! En niitä mitä minulla on.

<3

Sekavat kesäkuulumiset ja itkuiset kaverin muistelemiset

Paino junnailee ja vaaka näyttelee välillä pienempiä lukemia ja sitten pomppaa taas ylös ja takaisin alas. Keskimäärin se kuitenkin kai junnaa. Harkitsen taas vaakalakkoa, koska rakastan sitä tunnetta kun näkee ihan oikeasti laskun vaa-alla! Kun käy joka päivä, muutos on luokkaa +/-200g. En ole nyt ihan varma että kuinka luotettava tää mun vaa`an tulos on, mutta kun pääsen vähän vertailemaan muilla vaaoilla tulen kertomaan!

Nyt tahdon jakaa kanssanne kuvamateriaalia, mitä minun kesääni on kuulunut:

Melko paljon laitti sprattia 

Jonkun verran mansikoita,
 sekä yksinäisen ihmisen paras kaveri -Ipad

Kyyneliä

Lenkkeilyä SHORTSIT jalassa, olen vieläkin ylpeä,
että pystyin

Tosi aktiivista lenkkeilyä, kuvaten omaa varjoa XD

Lisäksi olen:
♥Nukkunut iltapäivään asti

♥Nähnyt Ameliaa monen monta kertaa ja jutellut syvällisiä

♥Nähnyt yllättävän monta kertaa myös muita kavereita

♥Keksinyt miljoona tekosyytä kavereille miksen tule heidän kanssaan jonnekkin

♥Vähän kyllästynyt läkeroleihin (apua, toivottavasti väliaikaista)

♥Katsonut paljon leffoja

♥Kärsinyt ihmeellisistä kovista kivuista vasemmalla puolella rintaa

♥Viettänyt puolet ajasta itkukurkussa masentuneena

♥Stressannut koulunalkua

♥Ajatellut ja pohtinut asioita paljon

♥Käynyt melko useasti 6-13km lenkkeillä

Rakas ystävä...

Mulla on ollut tosi paha mieli liittyen yhteen kaveriini, me luvattiin kaksi vuotta sitten pysyä parhaina ystävinä ikuisesti. Meillä oli oikeasti tosi kivaa yhdessä, kunnes yhtäkkiä kaverini alkoi pompotella ihmisiä ja aiheutti mulle suunnatonta ahdistusta. Näihin aikoihin mun syömishäröily alkoi tosiaan nousta sieltä tasaiseltapohjalta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän elämää hallitsevaksi. En todellakaan syytä (entistä?) rakasta ystävääni tästä, mutta rehellisesti sanottuna, kyllä se aika paljon tilannetta edisti. Sain usein kuulla epäsuoria ja suoria lauseita viitaten ulkonäkööni. Pahimpina minulle on jäänyt mieleen "ooks sä lihonu" ja erilaisia irvailuja mahaani, reisiäni, painoani ja muutenkin ulkomuotoani kohtaan. Niin monesti olen itkenyt sängyssä itseni uneen ja niin monesti antanut anteeksi ja päättänyt unohtaa. Kiinnyn todella helposti ihmisiin ja sillä hetkellä luulin hänen oikeasti olevan yksi niistä harvoista ihmisitä jotka välittävät.
      Tänä kesänä olemme nähneet kaksi kertaa, sen lisäksi on tullut pilkallisia viestejä kun neiti päätti vetää elämänsä ensimmäisen kerran alkoholia siinä mittakaavassa että vähän tuntui, ja kuinka hauskaa hänellä on siellä ja siellä muiden ihmisten kanssa. Aluksi olin jopa iloinen, koska se ehkä tarkoittaisi sitä etten joutuisi enää kuuntelemaan asioita jotka satuttavat minua. Toisin kävi, nyt saan häneltä enää pahoja asioita, kun ennen oli niitä hyviäkin hetkiä niin paljon.
~kävimme keilaamassa

~vietimme leffailtoja

~nauroimme tyhmille insidevitseille

~lähettelimme tunnilla kilokaupalla lappusia, poikien lempi puuhaa olikin stalkata milloin taas lähti lappu liikkeelle pyyhekumiin piilotettuna.

Meillä ei koskaan ollut tylsää, saatettiin vaan maata toisen lattialla ja "potkia toisiamme" ja nauraa ihan hulluna, olla tekemättä mitään järkevää, hakata toisiamme tyynyillä ja aina oli niin hauskaa.
     Kun olen yksikseni miettinyt tämän ystävyyssuhteen menetystä, on masentanut niin paljon ettei ole tehnyt kamalasti mieli syödä, jotain hyvää siis tästäkin surusta! (:
Jos joskus vuosien päästä satun olemaan kuollut, koneeltani on löydetty blogini ja luet tätä, tunnistat kyllä itsesi, haluan vain sanoa kiitos edes siitä pienestä ilon hetkestä elämässäni minkä toit, niinä kuukausina kun olimme läheisimpiä, olin henkisestikkin terveempi kuin koskaan<3!

Tänä kesänä olen tutustunut myös aivan ihaniin uusiin ihmisiin netin kautta, jotka painivat myös päivittäin samojen ongelmien kanssa kun minä. Odotan hirmusti että näämme pian kasvotusten!
   

Nyt tuli mieleen taas monta asiaa joista haluaisin kirjoittaa teille, mutta ehkä säästän ne seuraaviin postauksiin, ettei tästä tule puuduttavan pitkä. Minulle saa heittää postausideoita, jos jokin tietty aihe sattuisi kiinnostamaan sinua siellä ruudun toisella puolella. Olen saanut hirveästi iloa teidän kommenteistanne, ja voin sanoa, että olette oikeasti välillä pelastaneet tämän tytön tyllerön päivän!

Siksi oikeastaan ajattelin keksiä tapoja tutustua noin ihaniin ihmisiin paremmin, teidän laisianne ei todellakaan ole elämässäni liikaa (lähes ollenkaan)<3
Yksi mahdolliuus tutustua minuun olisi ainakin:

 DEMI.FI

Löydät minut nickillä Marsipaanipupu (nimeä klikkaamalla pääset profiilini)

Ajattelin myös tehdä lähipäivinä vähän "epävirallisemman" KIK tunnuksen, jota eivät tuttuni tiedä ja antaa sen sitten teille. Tai siis jos nyt kukaan haluaa mun kanssa jutella, en tietenkään painosta ;D



Nyt alkaa teksti mennä jon sen verran sekavaksi, että mun on parasta lopettaa tähän,
 NAUTTIKAA KESÄSTÄ, tämä on käsky<3!

Yritystä postiiviseen asenteeseen

Tämän hetkinen tilanteeni:
(taino eilen otettu, mutta tuskin mä nyt yhessä yössä hirveitä muutoksia saan aikaan):

Mun vartalo nyt

Vyötärö tosiaan sitä 58cm luokkaa, en löydä mun mittanauhaa, mutta uskon tuon pitävän paikkansa, koska ainakin muutama viikko sitten oli tuon verran. Oon ajatellut että sitten kun se on jotain 50-52 ois varmaan jo ihan hyvä. Reisien osalta toi kuva ei oo kovin selkeä, koska on tuommoiset rennohkot shortsit jalassa. Niissä oli jtn pieniä  omenan kuvia, jotka päädyin varmuuden vuoksi suttaamaan, vaikken mä usko että mua niistä ois luultavasti kuitenkan  tunnistettu. Mutta oon varmaan maininnu ennenkin, että olen vainoharhainen.

Ällöttää vähän, ihan kun olisin erottanut jotain vattsalihasten poikasia... tai sitten ne oli läski poimuja? Tavallaanhan semmoinen pikkusen lihaksikas timmi masu olis kiva, mutta kyllä mä tykkään niistä kylkiluista enemmän (tietyissä rajoissa kuitenkin).

Päätin ottaa positiivisemman asenteen laihdutusta kohtaan, koska muuten itkeskelen vaan kotona sängyn nurkassa. Mitä hyötyä musta on kenellekkään siellä? Saati miten se edistää mun laihtumista, jos en yhtään liiku. Kävin sit kahtena päivänä 10km lenkillä ja eilen olin jopa sosiaalinen ja olin parin kaverin kanssa illalla! (Tänään meen viel Amelian kanssa, mutta se ei ahdista millään lailla, niin ei vaadi ihan samanlaista pelkoa kun muitten kavereitten näkeminen). Olisi niin helppoa jos voisi vaan sanoa kavereille ääneen "Hei mulla on vähän ongelmia ton syömisen kanssa ja haluisin laihtua". Sitten ne ymmärtäis ja voisin olla niitten kanssa, eikä tarvis syödä, eikä kukaan painostais siihen.
     Mun positiivinen asenne ei ole nyt ihan täysin onnistunu, mutta huomaan eron, kun yritän vaan nousta ylös ja jaksaa tehdä asioita.

Halppis versio spritestä. Ihan hyvää, vähän
voimakas sitruunan maku vaan.

Pimeä huone

En ymmärrä miten joka puoleta hyppii nyt vertauskuvallisesti tummia pilviä mun pään päälle. Jotenkin en saa aikaseks mitään ja tahtoisin vaan kokoajan vetäytyä yksin nurkkaan. Mua ahdistaa ihan älyttömästi tulevaisuus, enkä tiedä miten pärjään. Sitten kun muutan asumaan yksin, muutan opiskelujen takia kohtuu kauaksi vanhemmistani ja kaikista tutuista. Osaan kuvitella kuinka istun yksin pienessä asunnossa, eikä ketään kiinnosta. Pelkään tavallaan yksin oloa, mutta silti eristäydyn muista. Miksi mä teen niin?

Kaikki tuntuu vaan jotenkin kaatuvan päälle ja ihan kun eläisin pienessä pimeessä huoneessa, jossa ei oo ovia eikä ikkunoita. Muut ihmiset on sen huoneen ulkopuolella ja mä kuulen ne, mutten pääse sieltä huoneesta niitten luokse. Tätä paremmin en osaa tätä mun ahdistusta selittää

En tiedä mistä tää alko, miksi tai mitään muutakaan. Jotenkin vaa pikkuhiljaa kaikki on alkanut tuntua kauheen toivottomalta. Haluisin olla taas lapsi, semmonen 7 vuotias. Sillon kaikki oli jotenkin nii ihanan helppoa ja asioihin osas suhtautua tosi ilosesti, eikä vaikeita tai ikäviä asioita tarvinut juuri kohdata. Nyt kun ne kaikki asiat tulee yhtenä rysäyksenä mun tietoon, se on pelottavaa. Multa odotetaan kamalasti, täydellistä menestymistä koulussa, hyvää käytöstä, tunnollisuutta, vastuuta kaikesta ja samalla pitäis tietää mitä haluun tulevaisuudelta ja onnistua saavuttamaan se.
     Pitäis olla ilonen, ystävällinen, sosiaalinen, vastuuntuntonen, ahkera, hyvä oppilas, hyvä lapsi, hyvä sisko, hyvä työntekijä. Oikeestaan jos ei ole hyvä jossain, tekee virheen tai ei yksinkertasesti pysty, on yhtäkkiä surkea ja epäonnistuja, tulee kamalasti haukkuja ja huutoa. Kun yleensä onnistuu ja vääntää kaiken ikävänkin itku silmässä, kukaan ei huomaa. Odotetaan täydellisyyttä, ja kaikessa pitää olla hyvä ja kaikki pitää osata. Se on itsestään selvyys.
     Jos en sovi tähän muitten ihmisten mulle luomaan muottiin, se on sitten voi voi ja musta tulee epäkelpo yksilö josta ei ole mihinkään ja mut voi hylätä nurkkaan. Olisi helpottavaa elää edes hetki ilman vastuuta ja odotuksia, elää itselle ja toteuttaa elämässä asoita, jotka tuntuvat oikeasti tärkeiltä itselle (asioita joissa olen oikeatsi hyvä ja joiden tekemisestä nautin, eikö se auttaisi yhteiskuntaa enemmän?), ei vain niille jotka ovat siellä mun mustan huoneen ulkopuolella ja jakelee käskyjä millainen mun pitää olla.


Jos pystyt valitsemaan elämän suunnan, tee se nyt! Me eletään pienessä maailmassa, missä jotkut henkilöt ovat kokeneet nousseensa muitten yläpuolelle. Näitä ihmisiä on yllättävän paljon, monia jokaisen lähipiirissä. Nää henkilöt etsii haukkana uusia heikkoja ja epävarmoja yksilöitä, ja kun tälläinen löytyy, jokainen ylempi ja vahva henkilö hyökkää kohti eri suunnasta. He kokevat omistavansa sinut ja alkavat vaatia sinulta kaiken, he imevät sinut kuiviin, olettavat että teet kaiken minkä he vaativat. He rakentavat sinulle pikkuhiljaa pimeää huonetta. Mitä valmiimmaksi huone tulee, sitä heikompi ja loppuun ajettu olet. Lopulta kun et jaksa enää, voit vain katsoa kun ovea muurataan kiinni ja viimeinen pakotiesikin menee umpeen. Ainoa toivoisi on, että lähelläsi on yksi todella vahva yksilö, joka rakastaa sinua niin paljon koko sydämestään, että tulee ja purkaa koko huoneen, yksi tiili kerrallaan. Joka hetki näät hiukan enemmän valoa.

Pro ana

Mä oon välillä miettiny tätä ilmiötä, jota kutsutaan pro anaksi. Kyse on siitä että anoreksiaa pidetään elämäntapana, eikä sairautena ja pyritään olemaan "hyvä anorektikko". En ymmärrä miksi kukaan täysin terve ihminen haluaisi itselleen syömishäiriön, mutta eihän ihminen silloin ole terve jos ihannoi hengenvaarallista laihuutta ja pyrkii saavuttamaan sen.

     Tavallaan jokainen anorektikko, joka ei halua parantua on vähän pro ana. Olen aina hokenut itselleni, että sitten kun painan sen ja sen verran, olen tarpeeksi hyvä. En kuitenkaan ole vielä koskaan ollut itselleni tarpeeksi hyvä. Nytkin uskon että kun painan 38kg, sitten olen hyvä, eikä tarvitse enää laihduttaa. Enää en kuitenkaan lupaa itselleni mitään.

Kun joskus ensimmäistä kertaa ala-asteen viimeisinä vuosina aloin miettiä, että "hei pitäisköhän mun laihduttaa", oli se vielä aika rentoa. Korvalin oikeaa ruokaa herkuilla, enkä osannut vielä edes laskea kaloreita. Uskoin vakaasti, että esim. maitoa saa vetää niin paljon kun huvittaa, koska juomat eivät tuntuneet niin pahoilta kun ruoka. Nyt on melkein päinvastoin. En edes jaksanut seurata painoa ja välillä unohdin että piti laihduttaa.

En kuitenkaan koskaan lähtenyt laihduttamaan halusta olla anorektikko. Oikeastaan välillä söin vain todistaakseni itselleni, että kaikki on hyvin ja tää on ihan terveellistä laihduttamista. Olen vasta nyt alkanut sisäistää, että joku ongelman jyvänen mulla saattaa olla. Jättäydyn tahallaan pois kavereitten tapaamisista ja kaikista muutenkin sosiaalisista tilanteista, joissa voi mahdollisesti olla ruokaa tai ainakin pitää olla suunnitelma sen välttämiseksi. Päivän mittaa en oikeastaan ajattele kun kaloreita, ruokaa ja läskejäni. Ei mulla ole kamalasti puheenaiheita kavereitten kanssa, kun ei mua kiinnosta juuri muu kun laihdutus.
     En kuitenkaan tavoittele syömishäiriötä, haluaisin olla vain laiha. Ajattelen myös, että kun olen tarpeeksi laiha voin taas olla sosiaalinen ja onnellinen. Nyt kaikki tuntuu vain olevan laihdutukseen tiellä.

En oikeastaan tahtoisi edes olla syömishäiriöinen, enkä tiedä olenko. Saattaahan se olla, että olen vain luonteeltani vähän outo? Ihannoin laihuutta suunnattomasti, mutten kuitenkaan ihannoi syömismörköä. 

Ehkäpä ongelmat hellittävät vähän muutaman kilon päästä...

Pillerit!

Noniin ja tänään olin siis Amelian kanssa kaupungilla. Miten voikin olla niin helppoa, kun ei tarvitse selittää toiselle miksei syö! Oli aivan ihanaa tutkia varmaan melkein pari tuntia (empä tajunnut kelloa katsoa, mutta aika lensi) pilttien, puurojen, karkkien, leipien, juustojen, keksien jne jne kaloreita! Nyt olen taas entistä fiksumpi (taino tietyllä osa-alueella vain...)
     Ihan ensiksi voin kertoa näistä pitkään jauhamistani pillereistä!


Ideahan tableteilla on, että niitä otetaan aina ennen ruokaa 1-3 hiilarimäärän mukaan ja niiden pitäisi estää (ainakin osan) hiilarien imeytymisen. Pakkaus lupaa melkeimpä varman tuloksen ja kuun taivaalta. Epäilyttää, mutta olen ihan innoissaan.

Paketissa on 60 tablettia ja se maksaa 22,40€. Maksettiin Amelian kanssa puokkiin ja jaettiin pillerit.

Pakkauksessa luki, että alle18vuotiaiden pitäisi neuvotella lääkärin kanssa ennen aloittamista (ei onneksi paljon kuitenkaan puutu ikää) ja ne ovat kielletty henkilöiltä joiden bmi on alle 18,5. Hupsista kahta kohtaa tuli rikottua, mutta jos pillerit eivät auta, tuskin se noista seikoista johtuu. Jos päätät testata, tutustu ensin tuotteeseen, siltä varalta ettei se sovikkaan sinulle.
     Kerron toki miten tuntuu tehoavan kun pääsen kokeilemaan.



Ja vielä muuten yksi asia mitä pitää suositella, muksun kukkakaalisosetta, yhdessä purksisa on 22,5kcal! (Tarkitsin vielä muksun sivuilta äskön, että kyllä vain: 18kcal/100g). En ole maistanut, mutta aijon kyllä. Jotenkin kuitenkin muistelen meidän katsoneen purkista, että kaloreita on 36, ja niin sanoo kalorilaskuri, hmm... Jokatapauksessa pienin määrä, mitä olen noissa tähän asti nähnyt ja luulisi tuollaisen lämmitettävän soseen olevan vielä täyttävääkin.

Näitten ruokien mitä voisin syödä, lisäksi löytyi sitten tietenkin kaikki kamaluudet:

Kilo lihapullia. Oikeasti, KILO?

Epämääräisiä pussiruokia, jotka sisältävät kai pastaa.

Daimpullia, en ole ikinä tälläisiä kyllä ennen nähnyt!

Angry birds donitseja, osaan kuvitella kuinka rasvaisilta ja
kumisilta nämä maistuisivat, yök...

Monen kammotuskaappi, Ben&Jerry`s...

Luin juuri Pandan facebook-sivuilta uudesta karkkipussista
(sininen pussi). Se sisältää kaikkia eri jälkiruoka makuja suklaana.
Muistaakseni esim. juustokakkusuklaata.

Ja viimeisenä tämä kamaluus, lähes koko komeudessaan!

Mutta oli tosi kiva päivä. Mut pakko myöntää mun epäonnistuminen tänne. Piti paastota, mutta söin:
-200g mansikoita           80kcal

-askin läkerol salveja     25kcal 

-0,5l sprite zeroo           6kcal

=111kcal 

Olen huono ihminen... Kalorit sinänsä hyvin, mutta 0 olisi ollut niin paljon parempi.
      Sovitin kahtia 25/32 kokoisia farkkuja (vastaa kai xxs-xs) ja voi että näytin niin paksulta! Ne meni kiinni, eikä sinänsä puristanut, mutta korosti oikein extra paljon jokaista ylimääräistä kiloa. Jos olisin ainakin 7kg kevyempi, voisi näyttää ihan hyvältä? Ostin toiset thinspofarkuiksi, ne näyttää varmaan ihanalta sitten kun on vähän löysät, eikä tollaset makkarankuoret. Sovituskopit ovat ihan kamalia, en halua enää mennä niihin. Oli aivan kamalaa nähdä itsensä joka kulmasta ja niin läheltä. Lamaannuin nähdessäni jalkani, en ole ajatellut että ne ovat NOIN ISOT! Ja sovituskoppien pitäisi vielä hoikentaa...

Kaupunkikävelyn jälkeen kävin vielä lenkillä ja nyt sitten peiton alla datailemassa, että semmoinen päivä tänään (:


P.s. Kaikki vaa-at näyttää ihan eri lukemia! Painan nyt siis 44-46, ja tää kahen kilon haarukka on ihan liian suuri tietämättömyys... Mistä tiedän mikä on oikeassa?

Juokse läski, juokse!

Huomenna käyn ostamassa niitä laihdutuspillereitä! Lisäks pitäis muistaa patterit vaakaan.

Tajusin jälleen kerran, että pitäisi alkaa liikkua enemmän, aina vaan makaan väsyneenä kotona ja nukun. Ei se käy, pitää nousta ylös ja lähtee juoksemaan, ees hölkkään tai kävelemään, mitä vaan kunhan se kuluttaa kaloreita!
     Nyt mun uus sääntö on myös hyppiä 1000 x-hyppyä päivässä, sama se monessa osassa, mut tuhat pitää tulla täyteen ennen nukkumaan menoo.

Mun kesätyöpaikassa oli sellai jännä vaakatuoli. Kun siihen istu, se näytti painon. Vaatteet päällä, kengät jalassa ja vettä lasin juoneena, se näytti 44.1kg. Veikkaan et aika alakanttiin meni, kun oma vaaka näyttää 2kg enemmän just herättyä.

Välillä mä mietin, mitä mä tavoittelen laihuudella. Onnellisuutta tietenkin ja rakkautta, mut miten mä sillon joskus onnistuin yhdistää ne laihuuteen? Kyl mä haluan tuntea mun jokaisen luun ja nähdä (muka) vaarallisen pieniä lukuja vaa-alla. Musta olis vaan hienoo painaa vaikka 25kg, ei mitenkään kammottavaa. En kuitenkaan oikeasti usko, että olisin kaunis silloin muitten mielestä. Kuitenkin ajattelen usein peilin edessä olevani ruma, koska olen läski. Ajatukset on liian sekavia, kun haluasi olla rakastettu, mutta silti eristäytyy muista, haluaisi olla kaunis, mutta suree enemmän paria kiloa, kuin lähteviä hiuksia. Mutta on mulle ihan oikein, että jään yksin, kun oon tälläi laiskalöllerö.

Huomenna tuun sit pilleripostaa (:!

Ihmepillerit ja hokkuspokkkuskonstit

Alan käyttää tästä mun kaverista (josta siis olen kertonut aikasemminkin, mutta kertauksen vuoksi hän jonka kanssa juttelin ja joka sattumalta asuikin samalla paikkakunnalla) nimeä Amelia. Mietin vähän aikaa uskallanko käyttää oikeaa nimeä, mutta kun en käytä itsestänikään, parempi näin.

Eli olin Amelian kanssa eilen ja toissapäivänä (ylieilen!), ajateltiin että testattaisiin yhtiä laihdutuspillereitä ja juomaa, joitten pitäisi vähentää hiilarien imeytymistä. En ainakaan itse henkilökohtaisesti oikeastaan edes odota isompia muutoksia, mutta onhan sitä aina kiva kokeilla. Oikotietä onneen ei ole, mutta tuskin laihdutusta edistävät pillerit lihottavatkaan. Kerron kuvan kanssa sitten lisää, kun kyseiset tabut on kaapissa.

Mittailin tänään vaihteeks vähän reiden ja käden ympärystä niin voin verrata myöhemmin, nyt olen vielä vähän paksukainen, mutta kyllä musta viel tulee laiha!

Reisi (paksuimmaskohtaa) oli 42,5cm:

supervainoharhasena piti sutata kynsilakatki,
ku ne oli vähän turhan persoonalliset... D:

Sit käsi paksuimmast kohtaa (siit habasta, tai mun tapaukses alleista), oli 19,5cm:

Reidest pitäis saada semmoset vähintää 7,5cm pois, mut kädestä riittäis ihan 3-5cm, tietenki molemmist sais lähtee enemmä, mut uskoisin täl hetkel et sit vois alkaa olla iha hyvii mittoi jo, vai olisko? No mä mietin asiaa uuestaa ku saavuttaisin ees tän hetkiset tavotteet eka.

Kuulin äidin taas juoruamassa puhelimessa kuinka en syö, miksi sen pitää levittää koko maailmalle? Ymmärtäisin vielä jollekkin yhdelle kaverille avautumisen, mutta kampaajalle, työkavereille, pikkusiskon kaverin vanhemmille jne, miksi? Oon monta kertaa pyytäny ettei mun asioita leviteltäis tollee, mut nauraa vaa ja sanoo et saa puhuu mitä huvittaa.

Kaikki paha johtuu siitä, etten ole laiha

On ollu pari päivää lämmintä ja aurinkoista ja sitten sadetta ja ukkosta. Toivottavasti tää kesä pysyy sellasena ihanan helteisenä, sit jaksaa taas talvella palella senkin eestä !

Nyt on kuitenki sellai tilanne et mul on pienimuotoinen ongelma. Oon nähny täs välil yht poikaa, joka kai jollai tasol tykkää musta, tai sit kuvittelen liikoi. Jotenki tuntuu vaa omituiselta kun toinen on kokoajan halailemas, silittämäs, kutittamas ja muuten vaa hiplaamas ja kehuu jotenki kokoaja. Oon varmaa ollu kauheen tyly ku oon pelästyny niin paljon. Miten kukaan poika voi olla mulle toillai ku oon näin läski, lauta ja ruma? Käveltiin eilen kaupungilla eikä se katellu ketää muut tyttöö vaik ohi käveli kaikkia täydellisiä hoikka jalkoja, miksi? Ei mulla oo sellasii jalkoi ja ihanaa laihaa masua.
     En mä voi seurustellakkaan alkaa, koska säännöllinen tapailu johtais väistämättä ruokaan liittyviin tilanteisiin, en pystyis olee tän kehon kaa kenenkää toisen kanssa... Joten oon ollu tahtomattani vähän tympee, koska mua pelottaa. Mua pelottaa ettei kukaan voi koskaan välittää musta. Tahtoisin kyl joskus elää onnellisena mun tulevan miehen kanssa, emmä tahdo jäädä yksin. Nytkin mun yks suurimmista peloista on yksin jääminen. Ahdistaa kasvaminen, enkä taho itsenäistyä, jos se tarkottaa että elän itseinäisesti yksin, ilman läheisiä. Mun tuleva opiskelupaikka on luultavasti kohtalaisen kaukana vanhemmista, ja tuntuu et en haluu hylätä niitä. Ei äitikään koskaan mikään ihanne vanhempi oo ollu, usein oon saanu kuulla kuinka huono ja riittämätön oon tai kuinka teen aina kaiken väärin, olen myös itsekäs, rasittava ja kaiken pahan alku ja juuri, en voi väittää että mikään niistä syytöksistä ois mua kasvattanu oikeaan ja henkisesti terveempään suuntaan, muttei se tarkota etten mä mun vanhempia rakastais. Inhotkoon ja haukkukoon mua vaan, mut emmä silti halua olla yksin.
     Yleensä nuoret on tässä iässä just sillä kynnyksel kun aletaan ehkä jo ettiä sitä omaa vuokra-asuntoo, vähintään odotellaan sitä innolla. Mä tiedän minne muutan, milloin suurinpiirtein, mutta kyllä se pelottaa, eikä  siihen liity kamalasti positiivisiä ajatuksia. Pelottaa et istun vaan jossain pimeessä asunnossa yksin, eikä kukaan muista ees mun olemassa oloa. Mutta ehkä sitkun mä olen pieni, oon jotenki tärkeempi ja mua rakastetaan?

Loma fiiliksiä ja jäätelö stalkkailua

Kesä tuli sitten ihan puun takaa ja tänään olikin jo tosi lämmin ja löysin itteni ottamasta aurinkoa terassilta. On vaan jotenki vaikeeta ku jalat leviää heti puol metriä kun ne laittaa maahan, sama juttu ku istuu ! Sain jo pienet rusketusrajatkin. Jos ehin karistaa kiloja nopeeseen tahtii, vois olla kiva mennä rannalle ruskettuneena.

Huomioikaa et makaan selällään

Oon koko viime viikon hengaillu tän tytön kaa, josta kerroin viime postaukses. Muiden kitatessa päättäreissä siideriä, kaljaa, viinaa jne, me eleltiin light limulinjalla ja läkeroleilla. Väitettiin kaikille et oltiin just vedetty puol kiloa irtokarkkeja, en tiedä uskoko kukaan. Ihmiset heilu ympärillä ihan sekasin ja jotenki tuli ilonen olo, kun ne kaikki alkoholin kalorit ei ollu mussa/meissä. Syömättömyys olis niin turhaa jos kittais viikonloppuna kaiken juomina takasin. Joku light siiderikin sisältää reilusti yli 100kaloria. Elän sitten kun olen laiha, nyt keskityn vaan tähän tärkeimpään, eli sinne tavoitteeseen pääsemiseen.
     Perjantaina muuten maistoin ekaa kertaa elämässäni calipoja (hedelmämakuses purkis 25kcal ja mustas 30kcal), oli aika hyviä, suli vaan hirmu nopeesti ja puolet jäi purkinpohjalle täplikkäänä nesteenä.

Mun vaa`asta on vissii loppumas patterit, se näyttää jo 45 alkavii lukuja, joka ei kyl oo nyt kovin mahollist peilin perusteella, ei todellakaan ole! Käyn ostaa uuet patterit ja tuun sit kertoo mitä se sanoo.

Tähän haluun viel tehä listan kesän uutuusjäätelöistä ja tutuista klassikoista
(koska oon stalkkeri ja rakastan tutkia tuotteitten kaloreita, vaikkei niitä saiskaan suuhun pistää)

Kismet jäätelö:

-220kcal

Maitojäätelö:
~appelssiinimaito -643kcal (koko pakkaus)
~maitokaakao -655,5kcal

Jättis kaktus:

-340kcal

Marabou:

-214kcal

(tämä tieto perustuu kalorilaskuriin,

koska en löytänyt miltään sivulta suoraa)

Fazerina:
-245kcal

Pingviini kaneliomena:
-1062kcal

Mansikkatuutti:

-180kcal

Kuningatar tuutti:
-154kcal

Geisha:

-240kcal

Classic, Kerrossuklaa:

-350kcal

Hurmaava suklaa pikari:
-230kcal

En tosiaan tiedä mikä idea täl stalkkauksel on, mut se on vaa kiinnostava tietää paljon mikäkin sisältää kaloreita xD...

Muistakaa käyttää aurinkorasvaa ja pitää kiva kesä<3!