Läskin lapsen kesä

Tähän kesän loppuun ajattelin tehdä tällaisen "kesäni kuvina" postauksen. Mulla olisi aika paljon kuvia, mitä oon puuhaillu kavereittenkin kanssa (ihme sinänsä), mutta anonyyminä kun kirjoitan, kaivoin kännykkäni muistista läjän kuvia, joissa ei tunnistamisvaaraa ole.

On tullut makoiltua nurmikolla lueskellen kevyttä luettavaa,

lempparinani tietenkin Demi!

Miss Mix & Demi

Siellä näkyy mun varpaatkin ;3

Mä en oikeestaan tajua miksi otan mun kropasta niin paljon kuvia,
en tykkää siitä, miksi haluan ikuistaa sen? Ehkä yksi syy on se,
että peilin edessä mun on tosi tuskallista katella itseäni ja oon aatellu,
että liikkumaton kuva olisi helpompi kritisoinnin kohde.

No siinä mä kuitenkin makaan ja katsoin kai salkkareitten uusintoja,
niitä tuli kesällä tuijotettua enemmän kuin tarpeeksi!

En ole taiteellisesti millään tasolla lahjakas, enkä ole koskaan ollutkaan.
Oon silti jollai tasolla tykänny piirrellä vähän kaiken näköstä.
Kerran jopa tartuin kynään näissä merkeissä (:

Joku keiju

Olin myös kesätöissä, en kerro missä, mutta voin sanoa,
että koostui paljolti siivoilusta yms.

Minä tiskaan (:

Ja kun kavereien kanssa on, niille tulee aika usein nälkä. Eihän siinä mitään pahaa ole?
Oikeastaan mulle tulee tosi hyvä mieli, kun kaverit ei stressaa tällaisista asioista.

Taisi olla jonkun viereisen kaupungin kahvilassa sprite zeroa :3

Takana näkyy ihan pikkusen kaveria ja sen leivoslautanen ja
etualalla mun zero 

 Sekin on aika kiva tunne paeta tyynyjen sekaan nollaamaan aivot
jollai vähemmän ajatusta tarvitsevalla. Sitä tuli harrastettua kesällä
aina kun mahdollista.

Angry birdsin possuversio :3

Lenkillä näkyi luonnonihmeitä ja sitten tuli jätettyä ihan omiakin merkkejä.
Aika monta 15km lenkkiä heitin, mutta kyllä niitä lyhyempiäkin tuli.

Jätin viestin maahan muille lenkkeilijöille

Luontokin oli jättänyt oman viestinsä maahan<3

Käytin jossain määrin mittanauhaa ja sain aikaa pieniä muutoksia.

Vyöräröni on nyt siis 57,5cm

 Yleensä kun ihmiset kertovat maistelleensa uusia makuja, 

kyse on eksoottisista jäätelöistä tai uudesta suklaapatukasta. Minulla olisi tässä
tällainen muksusose!

Tässä purkissa on 22,5kcal (18kcal/100g)

Kärsin aika paljon päänsärystä
 ja mun "kesäherkkuna" toimikin purana ja panadoli :,D!

Siellä se sihisee

Mun onneksi lähes kaikkialta saa light limsoja,
koska muuten mun sosiaalisuus kärsisi raa`asti!
"Juu ei oo yhtään nälkä, söin kotona, mutta otan jotain juotavaa"

Parin kaverin tarjottimet ja mun ihanainen limukka!

Tässäkin tälläinen :D

 Ameliaa näin kavereistani kaikkein eniten, ja hyvä niin.
Ihanaa kun joku rakas ystävä ymmärtää mua niin hyvin.
Masentuisin varmaan, jos en saisi purkaa huoliani ja murheitani jollekkin.
Ei kukaan joka ei itse ajattele samoin, voi olla yhtä hyvänä tukena.
Voin soittaa, vaikka keskellä yötä, että nyt ahdistaa ja itkettää ja aina
Amelia jaksaa kuunnella ja ymmärtää. Vähän kuitenkin varon, etten kaikkea
pahaa kaada toisen niskaan, kun varmasti omiakin murheita löytyy ihan tarpeeksi.

Minä & Amelia

Skopallakin tuli ajeltua monta kertaa viikosta jonkun luo,
vaikka tietenkin se pyörä olisi kuluttanut niitä kaloreita ja säästänyt luontoa.
Saanko tämän anteeksi?

Siinä on skopanrengas :D

Tein asioita myös ihan yksin ja välillä yritin nollata ajatuksia,
välillä taas kävin niitä urakalla läpi pohtien maailmaa.

Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että tämä oli niiden
ajatusten nollaamiseen XD.

Oikealla musiikilla pystyy vaikuttamaan ainakin hetkellisesti mielentilaan.

Yritän välttää kovin masentavaa musaa, mutta nolottaa myöntää,
että kun kuuntelen Part of me:ta mua alkaa melkeen itkettää. En tajua miksi.
Kyse on kuitenkin "vain" Katy Perryn musiikista.

Kamerasta lötyi myös joitakin otoksia mun jaloista.
Kai mun jalatkin kuuluu kesään?
 Mun kesään ne kuulu liiankin oleellisesti, montakohan tuntia käytin,

vain miettien kuinka paljon haluan niistä pienemmät...

Sivukommenttina nauran tolle mun kädelle,
tulee mieleen joku kauhuleffan kuristajan käsi XD!

Ettei koko postaus täyttyis näistä, tungin niitä vähän yhteen kuvaan. Tälläiset ne nyt on, mutta muutosta on toivottavasti tulossa.

Jalkaanhan ne varpaatkin kuuluu. Kävelin kesällä jonkun verran paljain jaloin,
se on kuulma hyvää jalkapohjaterapiaa!

 Koulun alkua on tullut stressattua moneen otteeseen ja siihen valmistauduttua eri tavoin.
Ihan ehdoton on Demi kalenteri, johon merkkailen paljolti kokeita.

Tämän vuoden kalenteri

Jotain tärkeimpiä tavaroita koulun akuun (kirjojen lisäksi).

Vaikka vaatteiden ostaminen on usein ahdistavaa,
 kun ei tiedä pitäisikö valita XS vai XL, tuli niitäkin ostettua melko paljon.
Tulevaisuudelle kun olen laiha ja sitten niitä isoja nyt käyttöön.

Vaatteita ostin kai enimmäkseen perus kaupoista kuten Seppälä,
H&M, Esprit, Gina, Cybershop jne, onhan niitä.

Olen pyrkinyt nyt käyttämään myös enemmän hoitoaineita hiuksille

ja rasvoja kasvoille, sekä kropalle, koska mun iho on kuivunut tosi paljon.

Tuntuu, että puolet hiuksista on kohta tippunut pois. Pakko alkaa vastatoimiin!
Olisiko teillä suositella, jotain tosi tehokkaita rasvoja ja hiustenhoito tuotteita,
tulisi tosiaan tarpeeseen!

Pari päivää sitten yritin löytää jotain turvallisen näköisiä tuotteita.
En ole ennen edes tajunnut, vaikka että kasvot pitäisi rasvata. Parempi myöhään,
kun ei milloinkaan.

Salkkareitten lisäksi on tullut katsottua esimerkiksi Carrien päiväkirjoja,

ihana sarja!

Tämä kuva on ennen uusinnan alkua, mutta tämä ohjelma tulee
aina katsottua suoraa.

Aurinkoa ottaessa on vähän kurjaa, jos taivas päättääkin
täyttyä pilvistä. Ainakin se on hyvä syy lähteä lenkille!

Pilvet näyttää ihan saippuavaahdolta!

 Olen istuskellut saunan lämmössä. Yksin tosin aina,
muiden kanssa olisi ahdistavaa, sillä kaikki ihmiset varmaan kyyläisivät
mun vatsamakkaroita ja niin...

Varpulit

 Loppuun vielä yksi asia mistä kärsin 2/3 ajasta, sen nimi on turvotus.
Tässä kuvassa se ei ole todellakaan pahimmillaan, vaan se voi olla tuostakin vielä
paljon, paljon pahempi :(.

:c

Tietenkin mun kesään on kuulunut suurena osana ahdistus, läskiahdistus, laihdutus, kalorit, omat läskit jne. Joka päiväisenä suurena osana. Yritin kuitenkin kertoa, myös niistä muista jutuista mun kesässä, ja tosiaan ihan yllätyksekseni olin melko sosiaalinen ja näin kavereita usein. Jos siis omaa kroppaa ei millään tasolla lasketa mukaan, mullahan oli melkein jopa kiva kesä...?

P.s. Onnistuin pitkästä aikaa tekemään aika positiivissävyisen postauksen, jei :3! Kertokaa jotain kivaa teidänkin kesästä, vaikka mulle KIK:kiin.

Aivan ihanaa syksyn ja koulun alkua teille kaikille ihanille ihmisille! Muistakaa, että olette oikeasti tärkeitä<3!

Kuuluuko ihmisen olla yksin?

Mikä yö!
En oikeasti tiedä mistä aloittaisin... No mun piti vetää vesipaastoa tiistai ja keskiviikko, mutta join molempina päivinä sprite zeroa ja molempien päivien saldo oli 10-12kcal, kutsun sitä siis "puolipaastoksi". Keskiviikkona oli sitten aivan kamala olo ja meinasin oksentaa kun heikotti niin paljon (näin huonoa oloa ei oo koskaan ennen tullut syömättömyydestä!) Söin puuroa ja paha olo hävisi melkein kokonaan.
     Torstaina iski hirveä läskiahdistus ja päätin lähteä lenkille 11-12 aikaan. Äiti huusi jotain "toi on ihan sairasta lähtee juokseen yöllä", mutta en välittänyt, halusin vaan nollata pään päivän ahdistukselta.

Juoksin ja itkin, autot ajoivat ohi ja katsoivat kai pitkään. Puhuin vähän aikaa Amelian kanssa puhelimessa ja olo helpottui, kun puhelu loppui olin yksin hiekkatien reunassa, jo aika kaukana tiestä. Oli tosi pimeä, enkä nähnyt kunnolla eteeni. Itketti ja jotenkin tajusin kuinka yksin olen pimeässä, se oli tosi hyvä vertauskuva sille, kuinka yksin olen mun omassa pimeässä elämässä. Tämän tajuaminen siellä synkässä metsänreunassa ahdisti ja lähdin kahlaamaan entistä syvemmälle. Istahdin jonnekkin puskaan nyyhkyttämään. Yksi netissä alunperin vähän kauempana asuva (samassa tilanteessa ruoan suhteen oleva) kaveri soitti ja yritin selittää, että ahdistaa. Tässä kohtaa alkavat muistikuvat yöstä, olla melko sumeat. Ne ovat vähän kuin pienen harson peitossa, ja on niinkuin joku muu olisi silloin ollut minä ja seuraan vain sivusta itseäni. Muistan ajatelleeni ainoastaan olevani lihava ja että olisi pakko päästä lenkille juoksemaan tätä kaikkea ahdistusta ja läskiä pois.

En oikeasti muista puheluiden sisältöä kunnolla, mutta olin kuulma ollut hysteerinen ja itkenyt haluavani vain mennä lenkille, enkä todellakaan kotiin. Olin ollut varma, että ympärillä on ihmisiä ja että minua vainotaan ja seurataan, pitäisi juosta karkuun. Tosin ei mikään ihme, kun on yksin pilkkopimeän metsän keskellä.
     Tyhmin asia oli, että oikeasti luulin kaikkien haluavan vain lihottaa minut kun käskivät kotiin, eivätkä antaneet juosta. Tuntui, että kaikilla oli joku ihme salajuoni minua vastaan. Miksen vain voisi juosta koko yötä?



Lopulta äitikin sitten soitti ja käski tulemaan heti takaisin, kuulma vain "sairaat anorektikot" tekevät noin. Pelästyin vähän ja lähdin hortoilemaan tielle päin, ajattelin kuitenkin lähteä vielä nopeasti juoksemaan jonnekkin. Yritin jopa uskotella Amelialle ja "kikperheelle" (henkilöitä, joiden kanssa ollaan jo pitkään juteltu tästä kaikesta yhdessä ja jaettu ajatuksia ja ahdistusta), että olen menossa kotiin (sillä he uhkailivat soittaa jonnekkin), lähettämällä jotain ihme kuvia, että olen melkein kotona... Löysin nämä kännykästä tänään, ja oikeasti, mitä mun päässä oikein liikkui?

Enkä tajua miten yritin todistaa näillä olevani lähes kotona.

 

Eihän näissä suoraan sanottuna, ole oikeasti mitään järkeä!

Kuitenkaan, en näin jälkeenpäin edes tiedä,
 mistä nämä on otettu.

Kuitenkin lopulta matkalla kotiin sumu ajatuksissa alkoi vähän hälvetä ja kun pääsin takaisin, nukahdin pesuhuoneen lattialle. Herätessäni kävin kylmässä suihkussa ja olo oli tosi epätodellinen. "Mitä juuri äskön oli tapahtunut?"

     Pyysin anteeksi (toivottavasti!) tyhmää käytöstäni ja mietin peiton alla asiaa. Vähän ajan päästä Amelialta tuli viesti ja kuva, että hänen kätensä on siinä kunnossa, että se pitäisi viedä tikattavaksi. Itkin taas, kun nyt olin jo valmiiksi herkillä. Soitin ihan paniikissa onko kaikki ok. Oli kuulma iskenyt hirveä ahdistus (ei tosin liittyen mitenkään minun tapahtumiini). Juteltiin asiasta ja Amelia kipsasi kätensä itse jollain lailla, vaikka yritin kehottaa menemään päivystykseen, ihan varmuudenvuoksi. Mitään kuiviinvuotoa tai tulehdusta ei tullut ja lopulta nukahdin lähes tahtomatta sänkyyn.

Aamulla oma käytös nolotti ihan hirveästi, enkä todellakaan tajua mikä muhun meni! Veikkaan kuitenkin että kaikki oli väsymyksen, ahdistuksen ja stressin yhteetörmäys, joka sitten ilmeni noin. Näin ei ole ennen käynyt ja jos nyt sattuisi käymään saan kyllä luvan pitää kännykän kaukana käsistäni. Hävettää niin kamalasti ja ihan kuin muilla ei olisi omiakin ongelmia. Kaiken lisäksi nyt tuntuu, etten kehtaa enää avautua kikperheelle ahdistuksestani ja, että olen vähän niinkuin irrallaan siitä pienestä tukiverkosta joka minulla oli. Tavallaan kaikkien "joo en enää jaksa", kommentit sai mut ajattelemaan, etten todellakaan halua, että jonkun pitäisi omien ongelmiensa lisäksi, vielä miettiä mun turhanpäiväisiä asioita.

     Vastaisuudessa siis yritän joko pitää asiat ihan omana tietonani tai ehkä kirjoittaa niitä tänne, kun alunperinhän blogin perustamisen tarkoitus oli, että voisin kirjoittaa miltä musta oikeasti tuntuu. Niin mä olen kyllä toiminut tähänkin asti.

Vähän tyhjä olo, kun kaikki tuki ja turva on yhtäkkiä kaatunut, vaikka luulin sen kestävän. Faktahan kuitenkin on se, että jos haluan laihtua, mä olen loppupelissä ainoa joka siihen voi vaikuttaa ja nyt yritän vaan sulkea kaikki turhat ajatukset mun päästä pois ja suunnata sen kaiken laihdutukseen. En todellakaan enää aijo aiheuttaa kellekkään yhtään enempää päänvaivaa. Nyt pitää vain laihtua, vaikka se vaatisi mitä yöllisiä juoksulenkkejä!

Tämmöiset mullekkin<3

Loppuun tälläi hauska kuva minkä mä löysin, ettei jää ihan huono fiilis, koko tekstistä (:

P.s. Olen saanut tosi paljon kivoja kik viestejä teiltäkin, mulle on tullut hirveän hyvä mieli, että olette vaivautuneet vaikka vain sanomaa, että "jaksamisia". Ne jaksamiset on tosiaan nyt ollut vähän vähissä. Ja nytkin itken, en edes tiedä miksi, säälittävää...Olen ihan hyödytön tässä maailmankaikkeudessa.

   

  Kuuluuko ihmisen olla näin yksin?

Mielikuvitus ostokset & KIK-tunnus

Mun tavoite on tehdä tästä postauksesta nyt mahdollisimman positiivinen! Oon muutenkin yrittäny hokea ittelleni "jes laihdutus on kivaa", "heikotus ja ja kaatuilu kertoo siitä, että oot ollu vahva", "ruoka on paha, liikunta hyvä". Silti tuntuu niin kurjalta... Miksei joku voisi vain halata ja sanoa, että kaikki järjestyy.

No mutta, nyt meinaan taas alkaa synkistelemään, ei näin.

Alotan vaikka keromalla hirmusen hauskasta jutusta, mikä tehtiin Amelian kanssa! Päätettiin viime viikolla pitää ruokaterapiaa, jonka idea oli lapata kori täyteen kaloreita, mutta EI ostaa niitä!
     Kävelimme lähimpään kauppaan sisään ja laitoimme korin täyteen kaikkea mitä meidän eniten tekisi mieli maistaa ja mitä ruokia on ollut ikävä, koska ne ovat kiellettyjä. Aluksi idea oli vain hauska vitsi, mutta tajusimme sen olevan oikeasti terapeuttista. Oli hauska nähdä konkreettisesti korissa se kamala ruoan määrä ja tajuta ettei todellakaan halua sitä kaikkea kamaluutta sisäänsä!

Mielikuvitus ostokset

Lopuksi sitten palautimme kaiken takaisin oikeille paikoilleen ja laskimme mielenkiinnosta paljon tämä kaikki olisi sisältänyt kaloreita.

     Korimme sisälsi:

-500g piparitaikinaa
-paketti donitseja

-Valtava pullapitko
-275g lakuja

-Geisha suklaalevy (100g)
-Milka suklaalevy (250g)

-Annas piparipaketti

-Ben&Jerry`s jäätelöpurkki
-Taffelin sipsipurkki + dippi (ja kermaviili)

Oli hienoa todeta, että nämä kamaluudet eivät kuulu minun mahaani lihottamaan vartaloani entisestään! Ja lopputulos olikin 10 650kcal. Ihan tajutonta...

Mutta hauskaa oli :D! Suosittelen kaikkia kokeilamaan tehdä omat mielikuvitusostoksensa, jos ei kauppaan kehtaa mennä, niin sitten vaikka googlen kuvahaulla tietokoneen ääressä.

Joku ylimääräinen kuva jäätelöistä.

Viime viikolla paastosin 2 päivää (en putkeen), ja sitä edellisenä yhden. Nyt olisi tarkoitus pitää kahden päivän paasto. Nyt on siis maanantai ja seuraavan kerran saan syödä torstaina, iltapäivänä (Olen n.70h pelkällä vedellä). Tämä taitaa olla mun uusi ennätys, kunhan nyt ensin onnistun. Tää viikko on lähtenyt ihan hyvin käyntiin.

Tänään olen syönyt;

-Kana kuppikeiton - 90kcal
-Sprite zeroa          - 6kcal

=96kcal

Oon muutenkin onnistunu taas melko hyvin vähentämään syömisiäni, eikä ole tullut juuri päivä jolloi kalorit lähentelisi tonnia. Oon hirveen innostunut nyt paastoilusta. Vuosi sitten mulle tuli aina sellainen olo, että kuolen ja sydän hakkasi ihan kamalasti jo yhden paastopäivän jälkeen, nyt en oikeastaan huomaa mitään eroa normaaliin. Vähän pyörryttää enemmän. Mistäköhän tämä, että mun kroppa kestää paaston paremmin johtuu?

Oon myös päättäny jättää leivän pois mun ruokavaliosta, koska se on niin turha. Vähän vaan mietin, että mitä mä sitten syön... omenoita ja porkkanoita ja varmaan kuppikeittoja ainaki. Ne on kaikkein kivointa ja turvallisinta ruokaa.

Taivas oli tänään nätin näköinen

Oli tää melko iloinen teksti, mutta pakko tähän loppuun lisätä vielä vähän eri tyylisiä ajatuksia.
     Mä mietin äskön, että oon varmaan liian tunteellinen ihminen. Jotenkin otan kaikki asiat hirveen raskaasti ja pohdiskelen paljon, Mulla voi mennä tunteja miettien maailman tarkoitusta, ja sitä mikä on ihmisen tehtävä täällä. Mietin miten voisin olla parempi ihminen ja tuoda myös mulle tärkeille ihmisille parempaa oloa. Jos jollekkin tapahtuu jotain pahaa, samaistun turhan vahvasti ja tunnen hirveästi myötäkipua. Itken todellisuudessa melko paljon... Jos alan pohtia ajatuksiani ääneen kavereille, he toteavat yleensä "jaa..." ja jatkavat kertomusta niistä niin hienoista kengistä H&M:llä.
     Se on välillä aika vaikeaa, kun tuntuu, että niin moni ikäiseni tyttö elää kovin pinnallista elämää. Tavallaan se on se elämä jonka minäkin haluaisin. Olisi kiva olla nätti ja laiha, tehden kaikkea hauskaa ja myös pinnallista. En kuitenkaan pystyisi muuttamaan luonnettani, vaikka haluaisin. Tulen varmaan aina olemaan melko pohtiva ihminen.

hattarapilviä

Voi ei tähän postaukseen ei pitänyt tulla mitään syvällisempiä ajatuksia...Yritän lopettaa iloisesti ja kertoa, että tein KIK-tunnuksen, jossa minuun voi ottaa yhteyttä kuka vain!

KIK TUNNUS:

Minut löydät nimellä TKeiju 

Olen kokoajan kirjautuneena sisään tabletilla, joten en ota sitä mukaan kun lähden jonnekkin, vastailen kuitenkin viesteihin aina kun mahdollista (siis jos nyt ylipäätään kukaan haluaa jutella, saattaahan se olla ettei yhtään viestiä tipahda). Ilmoitan kuitenkin heti alkuun, etten välttämättä halua ihan kamlasti laihdutusvinkkejä ladella, mutta juttelen mielelläni melkeinpä mistä vain. Jos sinua ahdistaa jokin tai sinulla on ongelma, autan todella mielelläni. Voit aina tulla purkamaan sydäntäsi<3. Myös laihdutuksesta tottakai voi tulla puhumaan, sehän on mun lempi puheenaihe ;).

P.s. Älkää kovin ilkeitä viestejä laitelko (:

Rasva lihottaisi mut pulleroksi, palleroksi

Pöö<3!

Perjantaina pidin vesipaaston ja tuli niin kiva fiilis, että pakko saada pitää täl viikol viel ainaki kerran, mielellään useempi. Mut nyt kun on syöny taas, tuntuu että turpoo heti isoksi palloksi. Kierin vaan eteenpäin.

Mun ympäristön suttaukset on hieman huolimattomat

Mä aloin taas miettiä tätä mun huonoa asennetta liikuntaan. Haluan nyt myöntää tässä julkisesti, että inhoan liikuntaa. Käyn ehkä pari kertaa viikossa 5-15km lenkillä ja voi ihan hyvin olla viikonkin tauko. Nyt toteutettiin kaverin kanssa sellainen "puuskis jumppa". Nyt alan kyllä liikkua enemmän ja laitan läskit heilumaan.

Kyllä nää määrät tästä kasvaa, ensin kun saa päivittäisestä
rytmistä kiinni (:!

Tässä pieni kuva pamaus:

p.s.  Amelia tuli sieltä eilen (:

Leffassa

Demin lueskelua

No läkeroleja vissiin...

Mua pyydettiin kirjottamaan kielletyistä ruoista ja syömisrituaaleista. No tässä tulee.

Kielletyt ruoat:
No ainakin ehdottomasti KAIKKI NÄKYVÄ RASVA! Voin syödä vähän leipää, mutten voisi kuvitellakkaan laittavani sen päälle margariinia. Miksi turhaan käyttää jotain päällisiä, jotka peittää leivän maun? Ja samalla tuplata kalorit. Ihan turhaa. 2 kurkun siivua riittää hyvin ja lopputulos on alle 40kcal. Eikä mitään yli sataa.

     Juusto on myös yksi. Ehdottomasti en voisi laittaa juustoa minkään päälle, se on turha kaloripommi. Ei sitä varmaan enempää tarvitse selittää.

     Banaani! Kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta banaani on älyttömän kalorinen ja turha hedelmä. Ehdottomatsi syön mielummin omenan. Banaanin maku on tietenkin hyvä ja pehmeä, mutta se vastaa perjaatteessa kahta "normaalia" hedelmää.
    Juomat. Kaikki maidot, piimät, sokerimehut, sokerilimut, kaakaot... Ehdoton ei! Sallittuja ovat tee ja light limsat/mehut.
     Punainen liha, ei ikinä, eikä missään nimessä. Kai mä tavallaan sitten olen semivegetaristi. Ei tulisi mieleenkään, mitään nakkeja mussuttaa.
     

+ kaikki tuotteet joiden kaloreita en tiedä. (Ja tietenkin perus karkit, sipsit jne)

Näitä on oikeasti aika paljon, mutta noi tuli ekana mieleen.

Syömisrituaaleja:

En tiedä onko se rituaali, mutten tahdo syödä muiden nähden, se on ihan kamalaa. Perhe ehkä menee, pakkotilanteessa.
     Kaikki syödään teelusikalla. Oikeasti jos sön vaikka puuroa tai kuppikeittoa (taino mitä vain), en käytä kuin kaikken pienintä teelusikkaa. En tiedä mikä idea, kuitenkin samat kalorit. Jotenkin vaan paljon mukavampi syödä yksin sängyn nurkassa teelusikalla.
     Syödä voi vasta, kun huone on siisti. Jos otan omenan, pitää huone ensin siivota ja luoda hyvä ympäristö syömiselle.
     Kaikesta pitää ottaa kuori pois, vaikkei siinä edes olisi kuorta. Se päällimmäinen kerros kuitenkin, koska siihen on voinut tarttua esim. jääkaapissa olessa rasvaa yms. Jos olisi vaikka valmiiksi kuorittuja omenan paloja jääkaapissa, olisi ne silti "kuorittava".

     Jos teen pikapuuron, se on pakko tehdä itse. En voisi syödä äidin tekemää, koska vaikka se tehdään yksinkertaisesti niin, että hiutaleet sekoitetaan veteen, jonkun muun tekemään voi tarttua jostain kaloreita tai ihmiset voivat tahallaan laittaa siihen jotain, että lihoaisin.
     Aamupala on ehdottomasti kielletty. Jos söisin päivän aikana, vaikka "vaan" omenan, ei sitä voi syödä aamulla. Toisaalta yritän vähentää asioiden syömistä illalla ja en tykkää syödä päivällä...


Näitä on varmaan tiedostamattomina aika paljon, koska välillä saan äidiltä outoja kommentteja "Miksi sä noin teet", vaikka pidän toimintaani ihan normaalina :D



Tänään olin Amelian kanssa ja huomenna menen yhdelle toiselle kaverille. Tosi sosiaalinen olo, jopa hieman ahdistavan sosiaalinen... No kuitenkin kun koulu alkaa varmaan eristäydyn välillä kuukaudeksi vapaa-ajan puolesta, joten ehkä ihan hyvä vain.

Amelia sai tänään jonkun ihan ihme kohtauksen ja alkoi lähtellä aivan outoja viestejä, joista ei saanut mitään selvää. Hän puhui myös kuvitteellisista hahmoista ja luuli välillä olevansa ihan muualla kun oli. Hän oli kuitenkin onneksi kotona ja vanhemmat myös. Itkin ensin kun luulin Amelian olleen jossain puskassa psykoosissa. Yritin soittaa yli 10 kertaa, mutta aina hän löi luurin. Sanoi kuitenkin lähtevänsä tupakalle ja soittavansa toiselle kaverilleen. Tilanne oli tosi sekava, ja oli pelottavaa kun en tiennyt missä kunnossa toinen oli. Itkin sitten kamalasti ja yritin löytää hänen vanhempiensa puhelinnumeroa. Tilanne alkoi selvitä vähän ja Amelia meni nukkumaan, Oon edelleen tosi hämmentyny. Viestit alkoi olla jo ihan selkeitä äskön, eikä enään "thihhuuh olen kylvyssö" ja selityksiä hahmoista joita hän näki. Uskoin ja soitan sitten huomenna. Kuitenkin tytsy on turvassa vanhempien  luona. Pakko tässä vielä vähän hengitystä tasailla tilanteesta. Hirveä huoli edelleen.

Lopuksi minä:
     

Masutin... Näyttää jotenkin nyt katsottuna entistä
lihavammalta... Pakko tsempata!

Nauttikaa viimeisistä kesän päivistä, olkaa sosiaallisempia kun minä<3!

P.s. Huomenna taas elän pelkällä vedellä, eli vesipaasto luvassa!

Hei kylvetäänkö surussa? Ota saippua mukaan

Hui kun pelottaa tää loman loppuminen. Mutta hoen ittelleni että "vielä jotain 3 viikkoa, se on melkein kuukaus".  Hätäännyn, jos joku valittaa loman loppumista. En oikeestaan oo ees ihan varma onko niitä viikkoja kaks vai kolme, kun en uskalla katsoa kalenteria!


Aina kun lähen kaupungille kavereiden kanssa, tulee vastaan ongelma: "Hei mennään syömään". Siinä sitten käy läpi aamuisen suunnitelman, minkä on hionut. "Eikun söin kotona, mut hirvee jano otan (light)limsaa", "Mun mahaan sattuu ihan kauheesti, mennään vaa istuu... en kyl tiiä pystynks syömää, oon ehkä tulos kipeeks". Aina löytyy jokin syy. Mutta se on eri asia, kuinka paljon ihmetystä se herättää ihmisissä.

Odottelen kaveria ulos sovituskopista

Nyt ois tarkotus huomennakin käydä kaverin kanssa illasta leffassa. Onneks se on tottunut siihen, että mulla on mukana yleensä vaan limsaa ja läkerolleja aski tai kaks. Silti joka kerta tulee kysymyksiä ja katseita, ihan kun se testais syönkö mä vai en? Olin saman kaverin kanssa pari päivää sitten ja yritin todistaa sille, että syön. Ei ihan onnistunut, niinkun kuvittelin. Kalori ahdistus iski, ja istuin vähän aikaa vessassa rauhoittumassa kun ahdisti. Yritin sitten vähän feikata syöväni, etten olisi nii epäilyttävä. Toivottvasti meni läpi!

Makoilua sängyssä

Rajattoman sosiaallinen, en yksinkertaisesti pysty olemaan. Oikeastaan mun entinen supersosiaallinen luonne on pahasti häviämässä. Tahtoisin liian usein vain olla kotona, käydä lenkillä ja datailla. Kavereitten kohtaaminen ei tunnu enää niin usein parhaalta vaihtoehdolta. Jos kaverit merkitsevät ruokaa, päätös on aika selvä. Toisten ihmisten kanssa syöminen kuuluu niihin asioihin, jotka pelottaa ihan liikaa.
    

 No oon mä kuitenkin yksinäni yritäny keksiä sellaisia ruokia, joiden syömisestä ei tule itselle niin paha olla. Kurkku on hyvä vaihtoehto! 100g on 10kcal. Yksi kokonainen kurkku painaa n.400g (on tietenkin tosi eri kokoisia). Joten aika paljon sitä saisi perjaatteessa syödä. Oon pari kertaa nyt pilkkonu n.5cm siivuja lautaselle. Ennen kurkun syömistä ei kannata syödä muuta, koska siinä on niin hentoinen maku.

Kurkkua

Mansikat on ikävä kyllä paljon kalorisempia, mutta pakko se myöntää,
että ne vaan on niin hyviä...

Omenakin on ihan kiva vaihtoehto, vaikka yhdessä omenassa tosiaan on niitä kaloreita turhan paljon. Parempi se silti on omenaa syödä, kun vaikka leipää, jäätelöä, jogurtteja tai muuta sellaista.

Omenan paloja ja turhaa datailua

Tästä postauksesta on nyt pahaa vauhtia tulossa melko pinnallinen "HYI RUOKAA" postaus. Mikäpä sen tylsempää. Hehkutan "jee kurkkua ja laitti spraittia". Mutta ei se ole oikeasti niin kivaa ja helppoa. Voin suoraa sanoa, miettiväni joka päivä "jos vielä vähän jotain...". Yleensä jätän ottamatta, mutta kyllä mä joskus syön tosiaan sen toisen 38kcal leipä palan, jopa kolmannen. Sitten masistelen sängyssä, kun maha on taas hiilareista turvoksissa. Yleensä väsyttää niin paljon, että nukun koko päivän. Seuraavana päivänän taas vedän 15km lenkin ja taas vaan makaan pari päivää. Itken illalla peiton alla kun kukaan ei rakasta ja kuinka tuntuu niin tyhjältä. En löydä tarkoitusta tästä kaikesta. Yritän elää, mutta se ei onnistu.
     Vaikutan siis kaikin puolin pinnalliselta teiniltä, jonka maailma pyörii laihdutuksen ympärillä. Ei mikään ihailtava saavutus.

Normaali teini ajattelee aamulla: "Mitäköhän sitä tekis tänään? Pääsisköhän Pirkko-Petteri mun kanssa kylälle. Se vois pyytää Mikon mukaa, se on niin söpö... Voitais mennä yhessä heseen"
Minä ajattelen aamulla: "En mä halua nousta ylös... pakko lähtee lenkille. Miks mun jalat on näin lihavat? Voi ei äiti tekee ruokaa, nyt on pakko lähtee sinne lenkille"

Tuntuu jopa vähän kurjalta surra omia surujaan, kun monella maailmassa on niin paljon huonommin asiat. Sitten kun ajattelen sitä, alkaa itkettää entistä enemmän, kun mietin esimerkiksi kärsiviä lapsia, joita satutetaan kotona. Aina en edes tiedä miksi tuntuu pahalta. Kuitenkin se on päivittäinen tunnetila, oikeastaan ei sitä enää aina edes huomaa. Tahtoisin voida auttaa maailman köyhyyttä, lopettaa väkivallan ja kaiken pahan. Tämä maailma on yksinkertaisesti liian paha meille ihmisille. Kuitenkin nostan omat ongelmani usein pinnalle elämässäni. Oikeastaan käsittelen ongelmani laihdutuksella, joka tuo lisää ongelmia. En silti halua lopettaa!

En halua päättää tätä tekstiä näin surullisesti, joten kerron loppuun vielä sellaisen ongelman, joista kärsiminen tuntuu oikeastaan kivalta. On aivan ihanaa välillä huomata, että elämässä on tälläisia merkityksettömiä pieniä ongelmia. "Se tunne kun istut märälle skopan satulalle ja mustiin housuihisi jää märkä pläntti takapuoleen".
Tälläisiä ongelmia minä haluan! En niitä mitä minulla on.

<3

Sekavat kesäkuulumiset ja itkuiset kaverin muistelemiset

Paino junnailee ja vaaka näyttelee välillä pienempiä lukemia ja sitten pomppaa taas ylös ja takaisin alas. Keskimäärin se kuitenkin kai junnaa. Harkitsen taas vaakalakkoa, koska rakastan sitä tunnetta kun näkee ihan oikeasti laskun vaa-alla! Kun käy joka päivä, muutos on luokkaa +/-200g. En ole nyt ihan varma että kuinka luotettava tää mun vaa`an tulos on, mutta kun pääsen vähän vertailemaan muilla vaaoilla tulen kertomaan!

Nyt tahdon jakaa kanssanne kuvamateriaalia, mitä minun kesääni on kuulunut:

Melko paljon laitti sprattia 

Jonkun verran mansikoita,
 sekä yksinäisen ihmisen paras kaveri -Ipad

Kyyneliä

Lenkkeilyä SHORTSIT jalassa, olen vieläkin ylpeä,
että pystyin

Tosi aktiivista lenkkeilyä, kuvaten omaa varjoa XD

Lisäksi olen:
♥Nukkunut iltapäivään asti

♥Nähnyt Ameliaa monen monta kertaa ja jutellut syvällisiä

♥Nähnyt yllättävän monta kertaa myös muita kavereita

♥Keksinyt miljoona tekosyytä kavereille miksen tule heidän kanssaan jonnekkin

♥Vähän kyllästynyt läkeroleihin (apua, toivottavasti väliaikaista)

♥Katsonut paljon leffoja

♥Kärsinyt ihmeellisistä kovista kivuista vasemmalla puolella rintaa

♥Viettänyt puolet ajasta itkukurkussa masentuneena

♥Stressannut koulunalkua

♥Ajatellut ja pohtinut asioita paljon

♥Käynyt melko useasti 6-13km lenkkeillä

Rakas ystävä...

Mulla on ollut tosi paha mieli liittyen yhteen kaveriini, me luvattiin kaksi vuotta sitten pysyä parhaina ystävinä ikuisesti. Meillä oli oikeasti tosi kivaa yhdessä, kunnes yhtäkkiä kaverini alkoi pompotella ihmisiä ja aiheutti mulle suunnatonta ahdistusta. Näihin aikoihin mun syömishäröily alkoi tosiaan nousta sieltä tasaiseltapohjalta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän elämää hallitsevaksi. En todellakaan syytä (entistä?) rakasta ystävääni tästä, mutta rehellisesti sanottuna, kyllä se aika paljon tilannetta edisti. Sain usein kuulla epäsuoria ja suoria lauseita viitaten ulkonäkööni. Pahimpina minulle on jäänyt mieleen "ooks sä lihonu" ja erilaisia irvailuja mahaani, reisiäni, painoani ja muutenkin ulkomuotoani kohtaan. Niin monesti olen itkenyt sängyssä itseni uneen ja niin monesti antanut anteeksi ja päättänyt unohtaa. Kiinnyn todella helposti ihmisiin ja sillä hetkellä luulin hänen oikeasti olevan yksi niistä harvoista ihmisitä jotka välittävät.
      Tänä kesänä olemme nähneet kaksi kertaa, sen lisäksi on tullut pilkallisia viestejä kun neiti päätti vetää elämänsä ensimmäisen kerran alkoholia siinä mittakaavassa että vähän tuntui, ja kuinka hauskaa hänellä on siellä ja siellä muiden ihmisten kanssa. Aluksi olin jopa iloinen, koska se ehkä tarkoittaisi sitä etten joutuisi enää kuuntelemaan asioita jotka satuttavat minua. Toisin kävi, nyt saan häneltä enää pahoja asioita, kun ennen oli niitä hyviäkin hetkiä niin paljon.
~kävimme keilaamassa

~vietimme leffailtoja

~nauroimme tyhmille insidevitseille

~lähettelimme tunnilla kilokaupalla lappusia, poikien lempi puuhaa olikin stalkata milloin taas lähti lappu liikkeelle pyyhekumiin piilotettuna.

Meillä ei koskaan ollut tylsää, saatettiin vaan maata toisen lattialla ja "potkia toisiamme" ja nauraa ihan hulluna, olla tekemättä mitään järkevää, hakata toisiamme tyynyillä ja aina oli niin hauskaa.
     Kun olen yksikseni miettinyt tämän ystävyyssuhteen menetystä, on masentanut niin paljon ettei ole tehnyt kamalasti mieli syödä, jotain hyvää siis tästäkin surusta! (:
Jos joskus vuosien päästä satun olemaan kuollut, koneeltani on löydetty blogini ja luet tätä, tunnistat kyllä itsesi, haluan vain sanoa kiitos edes siitä pienestä ilon hetkestä elämässäni minkä toit, niinä kuukausina kun olimme läheisimpiä, olin henkisestikkin terveempi kuin koskaan<3!

Tänä kesänä olen tutustunut myös aivan ihaniin uusiin ihmisiin netin kautta, jotka painivat myös päivittäin samojen ongelmien kanssa kun minä. Odotan hirmusti että näämme pian kasvotusten!
   

Nyt tuli mieleen taas monta asiaa joista haluaisin kirjoittaa teille, mutta ehkä säästän ne seuraaviin postauksiin, ettei tästä tule puuduttavan pitkä. Minulle saa heittää postausideoita, jos jokin tietty aihe sattuisi kiinnostamaan sinua siellä ruudun toisella puolella. Olen saanut hirveästi iloa teidän kommenteistanne, ja voin sanoa, että olette oikeasti välillä pelastaneet tämän tytön tyllerön päivän!

Siksi oikeastaan ajattelin keksiä tapoja tutustua noin ihaniin ihmisiin paremmin, teidän laisianne ei todellakaan ole elämässäni liikaa (lähes ollenkaan)<3
Yksi mahdolliuus tutustua minuun olisi ainakin:

 DEMI.FI

Löydät minut nickillä Marsipaanipupu (nimeä klikkaamalla pääset profiilini)

Ajattelin myös tehdä lähipäivinä vähän "epävirallisemman" KIK tunnuksen, jota eivät tuttuni tiedä ja antaa sen sitten teille. Tai siis jos nyt kukaan haluaa mun kanssa jutella, en tietenkään painosta ;D



Nyt alkaa teksti mennä jon sen verran sekavaksi, että mun on parasta lopettaa tähän,
 NAUTTIKAA KESÄSTÄ, tämä on käsky<3!

Yritystä postiiviseen asenteeseen

Tämän hetkinen tilanteeni:
(taino eilen otettu, mutta tuskin mä nyt yhessä yössä hirveitä muutoksia saan aikaan):

Mun vartalo nyt

Vyötärö tosiaan sitä 58cm luokkaa, en löydä mun mittanauhaa, mutta uskon tuon pitävän paikkansa, koska ainakin muutama viikko sitten oli tuon verran. Oon ajatellut että sitten kun se on jotain 50-52 ois varmaan jo ihan hyvä. Reisien osalta toi kuva ei oo kovin selkeä, koska on tuommoiset rennohkot shortsit jalassa. Niissä oli jtn pieniä  omenan kuvia, jotka päädyin varmuuden vuoksi suttaamaan, vaikken mä usko että mua niistä ois luultavasti kuitenkan  tunnistettu. Mutta oon varmaan maininnu ennenkin, että olen vainoharhainen.

Ällöttää vähän, ihan kun olisin erottanut jotain vattsalihasten poikasia... tai sitten ne oli läski poimuja? Tavallaanhan semmoinen pikkusen lihaksikas timmi masu olis kiva, mutta kyllä mä tykkään niistä kylkiluista enemmän (tietyissä rajoissa kuitenkin).

Päätin ottaa positiivisemman asenteen laihdutusta kohtaan, koska muuten itkeskelen vaan kotona sängyn nurkassa. Mitä hyötyä musta on kenellekkään siellä? Saati miten se edistää mun laihtumista, jos en yhtään liiku. Kävin sit kahtena päivänä 10km lenkillä ja eilen olin jopa sosiaalinen ja olin parin kaverin kanssa illalla! (Tänään meen viel Amelian kanssa, mutta se ei ahdista millään lailla, niin ei vaadi ihan samanlaista pelkoa kun muitten kavereitten näkeminen). Olisi niin helppoa jos voisi vaan sanoa kavereille ääneen "Hei mulla on vähän ongelmia ton syömisen kanssa ja haluisin laihtua". Sitten ne ymmärtäis ja voisin olla niitten kanssa, eikä tarvis syödä, eikä kukaan painostais siihen.
     Mun positiivinen asenne ei ole nyt ihan täysin onnistunu, mutta huomaan eron, kun yritän vaan nousta ylös ja jaksaa tehdä asioita.

Halppis versio spritestä. Ihan hyvää, vähän
voimakas sitruunan maku vaan.

Pimeä huone

En ymmärrä miten joka puoleta hyppii nyt vertauskuvallisesti tummia pilviä mun pään päälle. Jotenkin en saa aikaseks mitään ja tahtoisin vaan kokoajan vetäytyä yksin nurkkaan. Mua ahdistaa ihan älyttömästi tulevaisuus, enkä tiedä miten pärjään. Sitten kun muutan asumaan yksin, muutan opiskelujen takia kohtuu kauaksi vanhemmistani ja kaikista tutuista. Osaan kuvitella kuinka istun yksin pienessä asunnossa, eikä ketään kiinnosta. Pelkään tavallaan yksin oloa, mutta silti eristäydyn muista. Miksi mä teen niin?

Kaikki tuntuu vaan jotenkin kaatuvan päälle ja ihan kun eläisin pienessä pimeessä huoneessa, jossa ei oo ovia eikä ikkunoita. Muut ihmiset on sen huoneen ulkopuolella ja mä kuulen ne, mutten pääse sieltä huoneesta niitten luokse. Tätä paremmin en osaa tätä mun ahdistusta selittää

En tiedä mistä tää alko, miksi tai mitään muutakaan. Jotenkin vaa pikkuhiljaa kaikki on alkanut tuntua kauheen toivottomalta. Haluisin olla taas lapsi, semmonen 7 vuotias. Sillon kaikki oli jotenkin nii ihanan helppoa ja asioihin osas suhtautua tosi ilosesti, eikä vaikeita tai ikäviä asioita tarvinut juuri kohdata. Nyt kun ne kaikki asiat tulee yhtenä rysäyksenä mun tietoon, se on pelottavaa. Multa odotetaan kamalasti, täydellistä menestymistä koulussa, hyvää käytöstä, tunnollisuutta, vastuuta kaikesta ja samalla pitäis tietää mitä haluun tulevaisuudelta ja onnistua saavuttamaan se.
     Pitäis olla ilonen, ystävällinen, sosiaalinen, vastuuntuntonen, ahkera, hyvä oppilas, hyvä lapsi, hyvä sisko, hyvä työntekijä. Oikeestaan jos ei ole hyvä jossain, tekee virheen tai ei yksinkertasesti pysty, on yhtäkkiä surkea ja epäonnistuja, tulee kamalasti haukkuja ja huutoa. Kun yleensä onnistuu ja vääntää kaiken ikävänkin itku silmässä, kukaan ei huomaa. Odotetaan täydellisyyttä, ja kaikessa pitää olla hyvä ja kaikki pitää osata. Se on itsestään selvyys.
     Jos en sovi tähän muitten ihmisten mulle luomaan muottiin, se on sitten voi voi ja musta tulee epäkelpo yksilö josta ei ole mihinkään ja mut voi hylätä nurkkaan. Olisi helpottavaa elää edes hetki ilman vastuuta ja odotuksia, elää itselle ja toteuttaa elämässä asoita, jotka tuntuvat oikeasti tärkeiltä itselle (asioita joissa olen oikeatsi hyvä ja joiden tekemisestä nautin, eikö se auttaisi yhteiskuntaa enemmän?), ei vain niille jotka ovat siellä mun mustan huoneen ulkopuolella ja jakelee käskyjä millainen mun pitää olla.


Jos pystyt valitsemaan elämän suunnan, tee se nyt! Me eletään pienessä maailmassa, missä jotkut henkilöt ovat kokeneet nousseensa muitten yläpuolelle. Näitä ihmisiä on yllättävän paljon, monia jokaisen lähipiirissä. Nää henkilöt etsii haukkana uusia heikkoja ja epävarmoja yksilöitä, ja kun tälläinen löytyy, jokainen ylempi ja vahva henkilö hyökkää kohti eri suunnasta. He kokevat omistavansa sinut ja alkavat vaatia sinulta kaiken, he imevät sinut kuiviin, olettavat että teet kaiken minkä he vaativat. He rakentavat sinulle pikkuhiljaa pimeää huonetta. Mitä valmiimmaksi huone tulee, sitä heikompi ja loppuun ajettu olet. Lopulta kun et jaksa enää, voit vain katsoa kun ovea muurataan kiinni ja viimeinen pakotiesikin menee umpeen. Ainoa toivoisi on, että lähelläsi on yksi todella vahva yksilö, joka rakastaa sinua niin paljon koko sydämestään, että tulee ja purkaa koko huoneen, yksi tiili kerrallaan. Joka hetki näät hiukan enemmän valoa.